Kulttuurikomisario ja ravintola Brahen kesäkokki
Ravintola Brahe on kulttimaineen saaneen Hälläpyörän paikalle, entisen ruokaravintola Hällän tiloihin avattu nuori ravintola, jonka etusivulla kerrotaan: ” Meillä tekeminen kulminoituu asiakkaaseen hyvänä ja rentona palveluna” ja ” Ravintola Brahe mukailee perinteisiä ruoka-annoksia nykyaikaan sopivaksi, myös lounasaikaan.”
Brahen verkkosivuilla Brahen tarinassa mainitaan, että talo on suunniteltu vuonna 1900 August Heleniuksen toimesta ja ravintola rakennukseen tehtiin 1959, jonka sisustuksen suunnitteli Antti Nurmesniemi. Ravintola Brahen luvataan jatkavan perinteiden vaalimista.
Ravintola oli yksi Suomen tunnetuimmista ja siellä on tiettävästi viettänyt aikaa myös useat paikalliset taiteilijat, kuten Taisto Ahtola, niin hyvän ruoan kuin juomankin parissa. Sisustusta on ajansaatossa hiukan muutettu lähinnä järjestyksen ja toimivuuden parantamiseksi mutta suuria muutoksia ei ole ravintolassa tehty. Muutoksille ei näy tosin tarvettakaan, sillä laadukkaat elementit ja huonekalut ovat edelleen hyvässä iskussa ja luovat ainutlaatuisen tunnelman.
Komisario kävi apulaistensa kanssa arvioimassa Ravintola Brahen kesällä 2024.
Ravintolan ruokalista muistutti Tampereen legendaarista Astor-ravintolaa, joka sijaitsee Aleksis Kiven katu 12:ssa. Astor ja Hällä ovat olleet samansuuntaisia ravintoloita, joten perinteitä vaalivien ravintoloiden genressä voimme ottaa myös Astorin ja Brahen vertailukohdiksi.
Astor profiloituu seurusteluravintolaksi, jossa voi käydä viihtymässä myös ilman ruokailua. Menu on kätevä lounaalle tai seurusteluun mutta tarpeeksi monipuolinen kolmen ruokalajin illallista varten, tarjoilijat ovat osaavia ja ystävällisiä ja kokonaisuus on linjassa profiilin kanssa. Vaikka koko menu ei ole nähtävillä verkkosivuilla, on siellä tarpeeksi suuntaa-antavaa tietoa tarjonnasta. Kotisivut ovat yksinkertaiset ja niissä on omista annoksista otetut kuvat eikä kuvituskuvia ole käytetty.
Brahe on tunnelmallinen ja siisti illallisravintolan ja laadukkaan lounasravintolan suuntaan profiloituva ruokaravintola. Brahessa ruokalista kallistuu hieman Astoria enemmän hienomman ilallisravintolan suuntaan ja palvelu vaatimattomamman seurusteluravintolan suuntaan. Molemmat ovat selkeitä muutoksia Hällän ajoilta, sillä Hällä oli tavallisen ihmisen keskihintainen ravintola, jonka ruoka on maukasta ja tarjoilijat asiallisia. Palvelun sanotaan Brahen verkkosivuilla olevan rentoa ja tekemisen kulminoituvan asiakkaaseen, joten uusi mielipiteitä jakava tyyli on mahdollisesti harkittu. Brahen alkuvaiheessa ravintolaa käytiin komisarion ja apureiden toimesta kokeilemassa niin pizzojen kuin usean ruokalajin menun parissa. Huomiota kiinnitti jo silloin tarjoilijoiden rento käytös.
Brahe on oiva paikka niin matkailijalle kuin paikallisille. Se on kaunis ja miellyttävä, siellä saa olla omassa rauhassaan, varsinkin jos hakeutuu loossiin tai käytävän pikkupöytiin. Ruokalistalta löytyy perinteisiä annoksia, joissa on mukana myös Hällän aikojen legendaarisia annoksia ja raaka-aineissa on käytetty paljon suomalaisia makuja kuten mustaherukkaa ja hillaa.
Perinteisten raaka-aineiden käyttö on modernisoitu siten, että esimerkiksi perinteisesti makeana jälkiruokana syöty hilla ja leipäjuusto on yhdistetty kalaruokaan makeana hillakastikkeena ja grillattuna leipäjuustona. Valmistustapansa kautta annos muistuttaa kreikkalaistyylistä ruokaa, grillattua halloumia ja kalaa. Maku sattaa tarjoilijan sanoja lainatakseni “tuntua aluksi hiukan erikoiselta”, sillä vähäsuolainen ruoka yhdistettynä makeaan kastikkeeseen saattaa aiheuttaa hämmennystä. Sama kokemus oli Surf and Turf – annoksen kanssa, jossa vadelmavinagrette oli erittäin hallitseva maku.
Ruokalistan muutoksien myötä annokset alkoivat olla hienoilla raaka-aineilla konstailevia mutta maultaan varovaisia. Monimutkainen annos on tietysti aina myös kalliimpi ja lopputuloksen oletetaan olevan hieno ja makuelämyksen suunmukainen. Myöhemmin kävi ilmi, että töissä oli ravintolan kesäkokki, sillä annokset olivat huomattavasti maistuvampia kesäajan jälkeen. Tosin entistäkin pienempiä.
Pizzat Hällässä, ja näin ollen Brahessakin, ovat olleet the Juttu. Ne ansaitsevat siis oman osionsa tässäkin ravintola-arviossa. Pizza-arviota tehtiin keväästä loppukesään 2024.
Pizzoissa oli se tuttu, rapea ja ohut pohja, joka teki niistä herkullisia ja erityisen suosittuja. Täytteillä tietysti oli oma osansa täydellisen pizzan valmistuksessa mutta Hällän aikaan ei juurikaan ollut väliä, minkä pizzan otti, ne olivat aina maukkaita kaikkiruokaisten henkilöiden mielestä.
Pizzan ystävälle Hällän lista toi mehukkaita vaihteluja ja monet maut muodostuivat klassikoksi kuten Arrabbiatta, vaikka se poistui listalta jo hyvä tosi ennen ravintolan muuttumista Braheksi. Moni muu pizza pysyi listalla samana kuten Yussuf.
Runsastäytteinen Pietro-pizza (Salami, kana, pekoni, ananas, katkarapu, feta ja talon chilikastike) oli yksi arvioitavista pizzoista. Siinä maistui Brahen alkuaikoina katkarapu ja pekoni pääasiallisena makuna ja lopuksi salamin pieni vivahdus toi suolaisuutta ja umamia fetan täyteläisyyden rinnalle. Pieni tulisuus viimeisteli maun.
17,50 €
Salami, kana, pekoni, ananas, katkarapu, feta ja talon chilikastike
Komisarion arviointijaksolla apulainen tilasi kyseisen pizzan muutaman kerran. Rasvaisessa pizzassa maistui meetwurstimakkara. Makujen täyteläisyyttä ja vivahteikkuutta ei ollut havaittavissa. Mainittakoon tässäkin yhteydessä se, että asia palautui jälleen syyskuun pitsatestissä ennalleen eli tässäkin lienee kyse ollut kesäkokin varovaisuudesta. Ravintolalle tietysti harmi, jos joku tekee mielipiteensä kesän aikana, eikä enää palaa.
17,50 €
Kylmäsavulohi, kananmuna, punasipuli, valkosipulismetana ja rucola
Kertakokeilussa mukana oli Gobri – pizzan, jossa oli täytteenä kylmäsavulohi, kananmuna, punasipuli, valkosipulismetana ja rucola. Pizza kuulosti herkulliselta mutta lohessa oli pistävä maku ja nahkea kananmuna tuntui suussa ikävältä. Tätä pitsaa ei komisario apulaisineen ollut kokeillut aiemmin eikä kokeillut uudestaan, sillä kokemus oli niin erikoinen.
Casanova, Giovanni, Yussuf sekä Reload kokivat saman kohtalon mutta edelleen, onneksi taso palautui ennalleen syksyn tullessa. Oli syys mikä tahansa, kesän epäonninen jakso on ohi ja ravintolassa kannattaa ehdottomasti käydä.
Pääset Ravintola Brahen sivuille täältä.
Ravintola Astorin löydät täältä.