Taiteilijat Pitäjissä

Tälle sivulle kootaan Taiteilijat pitäjissä -hankkeen ajankohtaiset uutiset, tiedotteet, artikkelit ja tapahtumasisällöt. Sivu toimii hankkeen viestintäkanavana, jonka kautta seurataan hankkeen etenemistä, esitellään toimintaa ja jaetaan kokemuksia alueella toteutettavasta taiteellisesta työstä.

Taiteilijat pitäjissä on Kaupunkikulttuuri- ja kaupunkitaideyhdistys Kaputa ry toteuttama kehittämishanke, jonka tavoitteena on tuoda ammattitaiteilijoiden työskentely osaksi kyläyhteisöjen arkea Hämeenlinnan pitäjissä sekä Hattulassa ja Janakkalassa. Hankkeessa taiteilijat järjestävät osallistavaa taidetoimintaa, työpajoja ja yhteisötaideprojekteja yhdessä alueen asukkaiden, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja kulttuurista hyvinvointia sekä kehittää pitkäkestoisia toimintamalleja, joiden avulla taide voi olla saavutettava osa maaseudun arkea myös tulevaisuudessa.

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.

Tervetuloa seuraamaan hankkeen kuulumisia, tutustumaan toteutettuihin projekteihin ja osallistumaan toimintaan.

Koordinaattori Essi Turvala, taiteilijatpitajissa(at)gmail.com

Kuvataiteilija Minttu Saarinen

Muusikko Aino Ruotanen

Taiteiljat Pitäjissä Facebookissa
https://www.instagram.com/taiteilijatpitajissa/



Taiteilijat Pitäjissä tuo Kamala Kameleen kirjastokiertueelle tänä syksynä!

24.9. klo 12:00 Lammin kirjasto

28.9. klo 13:00 Tuuloksen kirjasto

1.10. klo 13:00 Tervakosken Tupa

22.10. klo 12:00 Rengon kirjasto

Kamala Kamele on Aino Ruotasen sooloprojekti, joka punoo yhteen suomalaisen kansanperinteen synkät balladit ja kamele n’gonin ainutlaatuisen soinnin. Tuloksena on vähäeleinen mutta intensiivinen kokonaisuus, jossa kamalat tarinat heräävät eloon, välillä jopa huvittavalla tavalla.

Kamele n’goni, ”nuoren miehen harppu”, on länsiafrikkalainen, viisisävelikköinen soitin. Soittimen pehmeä ja hypnoottinen sointi kietoutuu suomalaisten balladien ja kansanlaulujen hurjiin tarinoihin luoden ainutlaatuisen kontrastin: kammottavia kohtaloita ja kertomuksia kannattelevat melodiset, meditatiiviset riffit.

Idea syntyi, kun Ruotanen opiskeli Ghanassa kamele n’gonin soittoa. Sormissa alkoivat virrata säestykset, jotka johdattivat suomalaiset laulut uuteen kontekstiin. Näin syntyi Kamala Kamele – matka suomalaisen kansanperinteen tummiin vesiin Länsi-Afrikan soinnin kautta.


Niin metsä vastaa kuin sinne lauletaan?

– Kansanlaulutyöpaja ja perinnerieskan paistamista Rengon elämyspolulla

Rengon Metsä Elämyspolulla järjestetään keskiviikkona 7.10. klo 13-13.45 kansanlaulutyöpaja sekä klo 13-15 perinnerieskan paistamista karjankutsuhuutojen siivittämänä. Tapahtuma on osa 5.-11.10.2026 vietettävää Vanhustenviikkoa.

Kansanlaulutyöpajan järjestää Aino Ruotanen, joka toimii muusikkona Kaputa ry:n toteuttamassa Taiteilijat pitäjissä -kehittämishankkeessa. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.

Kansanlaulutyöpajassa opetellaan ja lauletaan yhdessä muun muassa metsäaiheisia kansanlauluja. Samalla liikutaan omaa kehoa kuunnellen kanteleen ja luonnon säestyksellä ulkona elämyspolun varrella. Pysähdymme yhdessä tarkkailemaan, miten metsä vastaa, kun sinne lauletaan. Luvassa on rentouttava laulu- ja liikehetki, jossa voi keskittyä äänen tuottamiseen sekä kuunteluun osana ryhmää ja ympäröivää luontoa.

Työpaja toteutetaan Renkajoen varrella sijaitsevalla taukopaikalla, jonne on noin 100 metrin esteetön kulku Urheilutiellä sijaitsevalta parkkipaikalta. Työpajan kesto on noin 40 minuuttia, ja se sopii kaikille. Mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä ilman aikaisempaa kokemusta. Halutessaan työpajaan voi tuoda mukanaan jonkin muistamansa metsäaiheisen sananparren, sanonnan tai muiston!

Rautavuoren laavulla paistetaan klo 13-15 itsetehtyjä rieskoja perinnereseptillä sekä lauletaan karjankutsuhuutoja. Rautavuoren laavu sijaitsee Rautavuoren huipulla, noin 500 metrin päässä parkkipaikasta. Kulku laavulle ei ole esteetön. Tapahtuman retkiemäntänä toimii Outi Vinkki. Nuotiolla voi samalla paistaa esimerkiksi omia makkaroita.

Koko tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtumassa on säävaraus, ja sateen sattuessa tapahtuma perutaan.


Suunnittele ja toteuta LAMMI-PIPO!

Tekniikka on vapaa: neulo, huovuta, virkkaa, ompele – kaikki käy!

Lähetä tai tuo työsi 10.11. mennessä Kulttuurikonttorille, Lukiokatu 16, Hämeenlinna tai Lammin kirjastolle aukioloaikojen puitteissa.

Laita mukaan työn nimi, nimesi ja yhteystietosi sekä pieni kertomus työn synnystä.

Kaikki työt tulevat Lammin kirjaston näyttelyyn 17.–27.11.2026. Kävijät saavat äänestää suosikkiaan ja eniten ääniä saanut pipo palkitaan. Myös riippumaton raati valitsee oman suosikkinsa.

Avajaiset 17.11. klo 12 ja pipot voi noutaa näyttelyn päätyttyä 28.11.


Taiteilijat Pitäjissä


Kaputa ry:n toteuttama maaseudun kehittämishanke tuo ammattitaiteilijat työskentelemään Hämeenlinnan pitäjiin sekä Janakkalan ja Hattulan maaseutualueille. Elokuussa 2026 käynnistyvä ja elokuuhun 2027 jatkuva hanke rakentaa taidetta osaksi kylien arkea – työpajojen, näyttelyiden, esitysten, yhteisötaiteen ja erilaisten kohtaamisten kautta.

Hankkeen kuvataiteilijana työskentelee Minttu Saarinen ja muusikkona Aino Ruotanen. Molemmat ovat monialaisia ja kokeneita taiteilijoita. Hankkeen koordinaattorina työskentelee Essi Turvala.

Rengossa Saarinen alkaa rakentaa ympäristötaidepolkua paikallisten muistojen, tarinoiden ja historian pohjalta. Työ käynnistyy muistitiedon keräämisellä, asukkaiden kertomuksilla ja arkistolähteistä löytyvällä tiedolla. Kesällä 2027  näistä aineksista syntyy uusia teoksia uudelle luontopolulle

Aino Ruotanen tuo hankkeeseen konsertteja ja yhdessä tekemistä. Hänen työpajoissaan voidaan soittaa, laulaa, rytmitellä tai vain kokeilla, miltä oma ääni kuulostaa muiden joukossa. Musiikki jalkautuu muun muassa Lammille, Tuulokseen, Tervakoskelle, Janakkalaan, Renkoon ja Hattulaan. Kirjastot ovat tärkeässä roolissa helposti lähestyttävinä paikkoina, joissa taiteeseen voi törmätä aivan tavallisen arjen keskellä.

Hankkeen ytimessä on ajatus siitä, että taiteilija ehtii käydä kylissä useammin kuin kerran. Kun sama ihminen palaa kylään uudelleen, syntyy mahdollisuus jutella, kysyä, kokeilla ja keksiä yhdessä. Yksittäisen työpajan sijaan voi syntyä yhteistyö, uusi ystävyys, näyttely, teos, laulu tai idea, jota kukaan ei vielä hankkeen alussa osannut odottaa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa maaseudun yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvinvointia sekä parantaa taiteen saavutettavuutta. Samalla halutaan rakentaa toimintamallia, jota voidaan hyödyntää myös tulevaisuudessa. Ajatuksena on, ettei taiteilijan tarvitse olla kylässä vain yhden päivän ajan, vaan taide voisi olla osa paikallista elämää myös pidemmällä aikavälillä ja mahdollistaa kokeilun ja ihmettelyn.

Kaputa ry:lle hanke on jatkoa työlle, jota yhdistys on tehnyt paikallisen kulttuurin, taiteilijoiden ja yhteisöjen parissa jo vuosien ajan. Nyt katse käännetään kaupungin keskustasta pitäjiin ja kyliin.


Taiteilijat Pitäjissä: Taustavoimana taiteilijoiden ja kylien välillä – Taiteilijat pitäjissä -hankkeen koordinaattori Essi Turvala

Taiteilijat pitäjissä -hankkeen taustalla toimii hankekoordinaattori Essi Turvala, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että hankkeen langat pysyvät käsissä ja taiteilijoiden on mahdollista keskittyä siihen tärkeimpään eli taiteen tekemiseen ja ihmisten kohtaamiseen.

Lempäälässä asuva Turvala on koulutukseltaan filosofian maisteri pääaineenaan historia. Hänen työkokemuksensa on monipuolinen ja hän on työskennellyt muun muassa opettajana, museolehtorina ja museo-oppaana sekä järjestösuunnittelijana. Hämeenlinnan seutu on hänelle entuudestaan tuttu, samoin Kanta-Hämeen järjestökenttä, johon hän tutustui työskennellessään Hämeen Setlementillä järjestösuunnittelijana.

Koordinaattorin työssä tarvitaan sekä kokonaisuuksien hallintaa että kykyä tarttua käytännön asioihin. Turvalan tehtävänä on huolehtia hankkeen käytännön koordinoinnista ja seurannasta sekä siitä, että hankkeen tavoitteet, aikataulut, raportoinnit ja käytännön tekeminen pysyvät suunnitelman mukaisena. Hän toimii yhteyshenkilönä taiteilijoiden, yhdistysten, kirjastojen ja muiden paikallisten toimijoiden välillä ja auttaa rakentamaan yhteistyötä eri puolille hankealuetta.

Käytännössä koordinaattorin työhön kuuluu esimerkiksi tapahtumien, työpajojen ja tapaamisten järjestelyjä, yhteydenpitoa yhteistyökumppaneihin, aikataulujen ja käytännön asioiden yhteensovittamista sekä hankkeen etenemisen dokumentointia ja raportointia. Yhtä tärkeä osa työtä on tiedotus ja viestintä. Se, mitä hankkeessa tapahtuu, missä tapahtuu, kenelle toiminta on tarkoitettu ja miten mukaan pääsee? Sosiaalinen media, verkkosisällöt, tiedotteet ja muu monikanavainen viestintä auttavat tekemään hankkeen toiminnan näkyväksi ja löytämään ihmiset sen pariin.

Aiempi järjestötyö on antanut Turvalalle kokemusta verkostojen rakentamisesta, vapaaehtoisten ohjaamisesta, kouluttamisesta, tapahtumien järjestämisestä ja toiminnan seurannasta. Näitä taitoja tarvitaan myös Taiteilijat pitäjissä -hankkeessa, jossa toiminta syntyy yhteistyössä paikallisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa.

”Suhtaudun innostuneesti kaikenlaiseen taiteeseen ja kulttuuriin, minkä vuoksi halusin tähän hankkeeseen töihin”, Turvala kertoo. Häntä kiinnostaa erityisesti hankkeen matalan kynnyksen ajatus, jossa kulttuuria tuodaan lähelle ihmisiä ja tekemiseen voi osallistua omalla tavallaan.

Koordinaattori on myös henkilö, johon voi olla yhteydessä, kun mielessä on idea, toive tai ajatus siitä, mitä omassa kylässä voisi tapahtua. Turvala toivookin, että ihmiset ottavat rohkeasti yhteyttä ja kertovat esimerkiksi, millaisia työpajoja, tapahtumia tai muuta kulttuuritoimintaa he toivoisivat omalle alueelleen.

ole yhteydessä Essiin taiteilijatpitajissa(@)gmail.com


Taiteilijat Pitäjissä- Hankkeen kuvataiteilija järjestää näyttelyitä yhdessä paikallisten kanssa

Minttu Saarinen on Hämeenlinnassa työskentelevä, kansainvälisesti toimiva kuvataiteilija. Hän on koulutukseltaan ja työltään monialainen tekijä, jonka taiteellinen työ yhdistää maalauksen, performanssin, installaation ja erilaiset sekatekniikat. Saarisen teoksia yhdistää kiinnostus ihmisen, luonnon ja kulttuuristen uskomusten välisiin suhteisiin. Hän ammentaa erityisesti suomalaisesta kansanperinteestä ja kansanuskomuksista ja tarkastelee vanhoja symboleja nykyhetken kautta. Hänen työskentelyssään vakavatkin aiheet voivat saada rinnalleen huumoria, leikkiä, glitteriä ja karvaa.

Saarisen työ Taiteilijat Pitäjissä -hankkeessa alkaa Rengosta ja tutustumisesta uuden luonto- ja elämyspolun alueelta. Saarinen on yhteistyössä Hämeenlinnalaisten taiteen tekijöiden kanssa koonnut polun ympäristöön teoksia, jotka on nähtävissä Mehtäläiset -ympäristötaidenäyttelyssä 14.9.-18.10.2026. Samaan paikkaan suunnitellaan vuodelle 2027 laajempi kokonaisuus, koko reitin kattava näyttely, jossa on mukana tekijöitä Suomesta ja ulkomailta.

Saarisen työskentelyyn kuuluu myös työpajoja Rengossa ja Hauholla. Työpajoissa kokeillaan erilaisia tapoja kokea ympäristöä kuten äänimaiseman piirtämisen kautta.

Ympäristötaidepolun rinnalla Saarinen valmistaa hankkeen aikana kolme paikallisuuteen liittyvää näyttelykokonaisuutta. Rengossa ja Hauholla esitellään paikallisten tekijöiden teoksia, ja myöhemmin Rengossa nähdään kodeista kerättyjen teosten näyttely. Näyttelyihin liittyy teosten keräämistä, keskusteluja asukkaiden kanssa, yleisötapaamisia ja näyttelykierroksia. Näin myös paikallinen taide ja ihmisten omat taidekokoelmat tulevat osaksi hankkeen kokonaisuutta.

Kaputa ry toteuttaa hanketta Leader Linnaseudun alueella. Leader Linnaseutu toimii Hämeenlinnan maaseutualueiden sekä Hattulan ja Janakkalan maaseudun kehittäjänä ja rahoittajana, ja sen rahoitus koostuu EU:n maaseuturahoituksesta sekä valtion ja kuntien rahoituksesta. Taiteilijat Pitäjissä -hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.

kotisivut
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/saarinen-minttu
https://www.arvostelijapankki.fi/profile/MinttuSa
https://www.instagram.com/minttu_saarinen_/


Taiteilijat Pitäjissä- Hankkeen muusikko tuo kantelemusiikin Hämeenlinnna, Janakkalan ja Hattulan alueille

Aino Ruotanen on kanteletaiteilija, laulaja ja säveltäjä, jonka käsissä kantele taipuu moneen. Hänen musiikissaan kohtaavat pohjoismainen ja suomalais-ugrilainen kansanmusiikki sekä ennakkoluulottomasti rakennettu uusi kantelemusiikki. Ruotasen musiikissa vanhat vaikutteet voivat saada seurakseen live-elektroniikkaa, looppeja, uusia rytmejä, laulua ja tarinankerrontaa.

Musiikki on vienyt Ruotasta vuosien varrella kauas Suomesta. Hän on esiintynyt ja kiertänyt muun muassa Koreassa, Japanissa, Kirgisiassa, Saksassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Venäjällä, Senegalissa ja Ghanassa. Kansainväliset kokemukset ovat tuoneet hänen tekemiseensä laajan näkökulman musiikkiin ja kulttuureihin, mutta samalla Ruotanen on kiinnostunut erityisesti siitä, mitä tapahtuu omassa kylässä, kirjastossa, naapurustossa ja silloin, kun ihmiset alkavat soittaa tai laulaa yhdessä.

Ruotanen esiintyy soolona sekä erilaisissa kokoonpanoissa, kuten Aino & Miihkali -duossa, Kamala Kamele -sooloprojektissa ja Väki-kollektiivissa. Sooloesityksessä kantele ja laulu rakentavat yhdessä monipuolisen äänimaiseman, jossa perinteestä ammentavat laulut ja tarinat yhdistyvät moderniin kanteleensoittoon ja live-elektroniikkaan. Aino & Miihkali puolestaan yhdistää kanteleen, kitaran ja banjon värikkääksi fuusiofolkiksi, kun taas Kamala Kamele kuljettaa suomalaisen kansanperinteen synkkiä balladeja länsiafrikkalaisen kamele n’gonin sointiin.

Taiteilijat Pitäjissä -hankkeessa Ruotanen tuo tämän monipuolisen osaamisensa Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alueille. Hänen työskentelynsä painottuu erityisesti yhteiseen tekemiseen, musiikin kokemiseen ja siihen, että mukaan voi tulla myös ilman aikaisempaa musiikkiharrastusta. Hankkeessa toteutetaan musiikkityöpajoja ja muita osallistavia sisältöjä esimerkiksi Lammilla, Tuuloksessa, Tervakoskella, Janakkalassa, Rengossa ja Hattulassa. Erityisen tärkeässä roolissa ovat kirjastot, jotka toimivat hankkeessa matalan kynnyksen kohtaamispaikkoina. Kirjastoon on helppo tulla myös silloin, jos ei vielä tiedä, mitä siellä tapahtuu.

Työpajoissa voidaan laulaa, soittaa, kuunnella, rytmitellä ja kokeilla erilaisia tapoja tehdä musiikkia yhdessä. Kantele voi olla ensimmäistä kertaa kädessä tai jo vanha tuttu soitin. Musiikin ei tarvitse alkaa nuoteista eikä lopputuloksen tarvitse olla valmis kappale. Joskus tärkeintä on löytää yhteinen rytmi, huomata toisen kuunteleminen tai saada oma ääni kuuluviin.

Paikallisuus on Ruotaselle tärkeä osa työskentelyä. Hän on vuodesta 2025 lähtien ollut järjestämässä Länsi-Uudellamaalla Fagerkulla Folk -festivaalia, jossa musiikki, paikka ja yhteisö kohtaavat. Myös Taiteilijat Pitäjissä -hankkeessa kiinnostus paikallisuuteen saa uuden muodon.


https://kulttuuripankki.fi/tekija/aino-ruotanen/

https://ainoruotanen.com/fi/biografia/

——————————————————————————————————————————————————————————————–