Ege Zulu, Ootteks te väsyneit? No, vähän, mutta nuoriso ei
Lauantaina lokakuun viidentenä, oli Verkatehtaalla varsin riemukas meininki. Häx- live tarjosi hämeenlinnalaisnuorille, ja vähän vanhemmillekin, Ege Zulun vauhdikkaan shown. Sinne siis vaapuin minäkin, suvereenisti nuorison sekaan sulautuen.
Etukäteen olin toki taas hieman väijynyt mistä on oikein kyse. Kuuntelin jokusen rallin Spotifysta ja haastattelin lähipiirin nuorisoa, joten olin muodostanut jonkinlaisen kuvan illan artistista jo ennen showtimea. Tosin se kuva osoittautui hieman vääräksi, kuten tulin pian huomaamaan.
Olin siis siinä uskossa, että Ege Zulu on tällainen perinteinen räppärihahmo, sellainen pahis, gangsta, joka räppää katu-uskottavasti katu-uskottavista gangsta-teemoista aurinkolasit silmillään ja tekee niin ikään katu-uskottavia käsiliikkeitä gangsteriutta korostaakseen. Kylläpä oli täti hakoteillä tämän visionsa kanssa, kerta kaikkiaan.
Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi lavalla oleviin instrumentteihin. Siellä oli kitarat, rummut, bassot, mitä nyt keikalla tarvitaankin. En ollut odottanut näkeväni instrumentteja, joten kirjasin muistikirjaani pitkän miinuksen itselleni. Senkin ennakkoluuloinen muumio.
Tasan kello 19.00 instrumenttien taakse ilmaantuivat soittajat ja yleisön riehakas lämmittely alkoi. Sähköjäniksen lailla singahteleva DJ kyseli yleisöltä ”ootteks te väsyneit?” ja siihen kuului vastata että ”ei olla väsyneit”. Minä olin vähän, mutta en kehdannut kertoa, kun koko muu yleisö näytti olevan täynnä energiaa. Ja sitä energiaa oli täynnä myös Ege Zulu, joka kirmasi lavalle leveästi hymyillen ja kumosi siinä samalla kulttuurikyylän nuivat ennakko-oletukset pahisräppäristä.
Sen lisäksi, että Ege Zulu esitti kaikkea muuta kuin gangstaräppiä, oli hänellä myös kerrassaan riemastuttava lavashow. Tanssipuoli aivan erityisesti, oli hyvin hallussa. Yhdessä DJ:n kanssa, tämä riemukas pyörremyrsky karkeloi välillä afrorytmein ja välillä lattarimeiningillä ja tunnustettakoon että kun tunnistin ysäriltä tutun 2unlimited-samplen, tunsin hienoista tarvetta liittyä karkeloon. En liittynyt, mutta ilakoin kun nuoriso liittyi.
Keikka oli nuorisolle suunnattu ja esiintyjät ottivatkin nuoren yleisön loistavasti huomioon. Tuon tuostakin he nappasivat yleisöstä ojennetut puhelimet ja kuvasivat tovin verran, luovuttaen sitten puhelimet takaisin onnellisille omistajilleen. Pieni ele esiintyjälle, mutta suuri ilonaihe nuorelle fanille. Nostin näkymätöntä hattuani ja pyyhiskelin salaa taas liikutuksesta vettynyttä naamaani, kun ne nuoret, lapset jopa, olivat niin suloisia kaikessa innostuksessaan. Ja kyllähän se tarttui, se innostus. Olisin jopa liittynyt mukaan leikkiin, jossa Ege Zulu kehotti yleisön ensin kyykkyyn ja sitten riehuttiin huiveja ja huppareita (lavalla jopa kitaraa) ilmassa heiluttaen, mutta en olisi välttämättä päässyt kyllin ripeästi ylös. Joten jätin sen leikin väliin. Mutta ilakoin sisäisesti.
Tunnin verran riehakasta tykitystä siis nähtiin ja kuultiin, eikä ainakaan omaan silmääni sattunut yhtäkään naamaa nurinpäin. Väittäisin siis, että HÄX-live konsepti on varsin onnistunut ja kohderyhmä hyvinkin tyytyväinen tarjontaan. Tyytyväinen oli myös kulttuurikyylä vaappuessaan pimenevään iltaan, kerrassaan mieltä ylentävä show oli se. Jos siis kaipaatte piristystä synkkään syksyyn, käykää väijymässä Ege Zulua, ilakointi on väistämätöntä. Ja karkelo myös, se täytyy mainita vielä kertaalleen.
