Kulttuurikonttorilla kuultiin sunnuntaina 20.9. Bellman-kollektiivin Lauluja lasin läpi!, joka oli Kulttuurikonttorin ensimmäinen pääsymaksullinen konsertti.

Kulttuurikonttori ei ole konserttisali. Se on pienehkö puutalo Hämeenlinnan ytimessä, jossa on galleria, taidelainaamo ja käsityömyymälä. Konserttipaikkana se on intiimi ja konsertit esitetään galleriatilassa. Galleriaan mahtuu reilu kolmekymmentä kuulijaa, ja esiintyjät ovat lähellä yleisöä. Tällä kertaa galleriassa oli Metsänpeitto -näyttelyn teoksia  ja niiden keskellä neljä muusikkoa, jotka veivät yleisön 1700-luvun Tukholmaan, kapakoihin, kaduille, vuoteisiin ja kuoleman porteille.

Bellman-kollektiivi on kiertänyt vuodesta 2014 esittäen ruotsalaisen runoilijan ja säveltäjän Carl Michael Bellmanin lauluja suomeksi. Kansallisrunoilijaksikin tituleeratun Bellmanin maailmassa elämä ei näyttäydy erityisen siloteltuna. Siellä juodaan, rakastetaan, kompastellaan, kadotaan ja kuollaan  ja sitten ehkä noustaan uudelleen, jos sattuu olemaan siihen riittävästi viinaa.

Bellman-kollektiivin muodostavat Eero Virtanen kontrabassossa, Ari Järvinen kitarassa, Antti Suora laulussa ja kitarassa sekä Outi Nieminen kanteleessa ja laulussa.

Esitys oli draamallinen, monipuolinen ja ennen kaikkea ehyt. Laulut tuntuivat kokonaisuudelta, jossa yksi tarina kuljetti toiseen. Kuulija pysyi mukana alusta loppuun, vaikka matkan varrella ehdittiin käydä varsin monenlaisissa paikoissa ja tiloissa. Sunnuntai-iltapäivän iloksi saatiin myös muutama krapulan tai ainakin kuoleman sävyttämä laulu. Bellmanin maailmassa nämä asiat kun tuntuvat olevan usein läheistä sukua toisilleen.

Esitys ei ollut täysin räävittömän riehakas, mutta kieltämättä alkoholinhuuruinen. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että pieni naukku ei ehkä olisi ollut lainkaan huono ajatus. Tunnelma oli siis asian äärelle johdatteleva.

Kantele, kitara, kontrabasso ja laulu soivat Kulttuurikonttorin galleriassa kauniisti. Pienen tilan luontainen akustiikka pääsi oikeuksiinsa, eikä ääntä tarvinnut paisuttaa suureksi. Se sai olla lähellä, kuulua kauniisti ja kulkea tilassa. Myös muusikoiden keskinäinen soittaminen ja reagointi toisiinsa oli ilahduttavaa katsottavaa. Soittajien välillä tuntui olevan hyvä, leppoisa luottamus, joka välittyi suoraan yleisöön.

Lauluja lasin läpi! oli samaan aikaan hauska, elävä ja viihdyttävä, mutta myös musiikillisesti kiinnostava ja taidokkaasti rakennettu esitys. Se osoitti myös, että kaiken ei tarvitse tapahtua konserttisalissa. Joskus kolmekymmentä ihmistä galleriassa, neljä muusikkoa ja vanhoja lauluja ovat juuri oikea yhdistelmä viinan puutteesta huolimatta.

Erityisen ilahduttavaa oli huomata, että yleisö löysi tiensä paikalle. Kulttuurikonttorin ensimmäinen pääsymaksullinen konsertti keräsi paikalle mukavan joukon kuulijoita, jotka näyttivät viihtyvän. Se kertoo ehkä siitäkin, että Hämeenlinnassa on tilausta tällaiselle pienimuotoiselle, laadukkaalle ja vähän omanlaiselleen kulttuuritoiminnalle.

Bellman-kollektiivin vierailun jälkeen toive on yksinkertainen: lisää tätä. Lisää musiikkia, lisää pieniä konsertteja ja lisää tilanteita, joissa yleisö pääsee todella lähelle esitystä.