Metsänpeitto 30.8. – 22.9.2026 Kulttuurikonttorin Galleriassa

Marjo Akkanen, Heidi Hallio, Katri Issakainen, Henna Järvinen, Seija Koskela, Eira Lähteinen,
Alisa Malin, Marjaana Markkula, Marika Minkkinen, Tania Potapenko, Anja Snellman, Anna Vasko, Reika Vesala, Nina Wallenstjerna-Heiskanen.
Suomalaisessa kansanperinteessä metsänpeitto tarkoittaa tilaa, jossa metsä kätkee ihmisen. Kuulostaa arvaamattomalta, salamyhkäiseltä, hieman pelottavalta ja luovuuden näkökulmasta inspiroivalta.
Konttorin Galleriassa nähtävässä Metsänpeitto- näyttelyssä on nähtävillä neljäntoista taiteilijan näkemyksiä aiheesta, lukuisia eri tekniikoita, lähestymistapoja ja visioita. Kokonaisuus on hieman synkkä, outo ja salaperäinen, mutta samaan aikaan kutkuttavan jännittävä ja mielenkiintoinen.
Allekirjoittanut juuttui ensimmäisenä Marika Minkkisen ”Maaksi sinun pitää jälleen tuleman”- teoksen (yllä) (öljy ja akryyli kankaalle, 2024) ääreen. Teos kuvaa metsänpeittoa kirjaimellisesti, metsä todellakin on kätkemässä ihmispoloa uumeniinsa, eikä katsoja tiedä millaisia tuntemuksia teos oikein herättää. Se on yhtä aikaa sekä makaaberi, että lumoava. Kalvakka ihmiskeho lepäämässä metsän vehreässä syleilyssä, pikkuhiljaa tulemassa yhdeksi luonnon kanssa, hirvittävää, mutta samalla kaunista. Vehreydessä leikkivä valo, seitissään keekoileva pikku hämähäkki ja taustalla häilyvät hahmomaiset tummat varjot vangitsevat väijyjän tuijottamaan loputtomiin. Tämän teoksen äärellä läsnä oli todellinen tunteiden vuoristorata: oii, tuolla on pikku hämähäkki – mitä tuolle ihmispololle on tapahtunut?! – Kärpäsiäkin tuolla, hihii – Eiiih, ne aikovat syödä tuota ihmisparkaa. Ja niin edespäin. Vangitseva ja vaikuttava teos.

Tämän kokemuksen jälkeen olikin hyvä siirtyä Henna Järvisen Tunnehelmitaulun ääreen selvittelemään tuntemuksiaan siirtelemällä helmiä sopivilta tuntuviin kohtiin. Osallistava teos sopii loistavasti näinkin tunteita herättävään kokonaisuuteen. Siirtelin helmiä hyvän tovin.

Metsänpeitto voi todellisen metsän lisäksi tarkoittaa myös muistin sokkeloita, unta, rajatilaa tai jonkin tutun hetkellistä katoamista, mikä näkyy myös näyttelyn teoksissa kirjaimellisen metsäboogien lisäksi. Eira Lähteisen ”Tästä on ihminen joskus kulkenut” (Hiili, 2026) koskettaa katsojan muistin sokkeloita vihjaten, että tämä paikka sinun pitäisi muistaa, ehkä se olit juuri sinä, joka tästä joskus kulki, mutta mielesi metsänpeitto on sen muiston kätkenyt. Pidän tästä ajatuksesta ja väijyn teosta muistiani pinnistellen. Minun pitäisi muistaa tuo paikka.
Tämä salaperäinen, monipuolinen ja lumoava kokonaisuus tarjoilee tarkasteltavaa perinteisen seinätilan lisäksi lattiatasossa ja katostakin käsin on metsänpeittoa tarjolla. Näyttely on väijyttävissä vielä 22.9. saakka ja konttorin Galleria on avoinna joka päivä kello 11-18.


