Vuonna 2013 Rasmus Soinin sävellyskonserttia varten syntynyt Sointi Jazz Orchestra on vakiinnuttanut paikkansa monipuolisena, visuaalisena ja ajattelevana yhtyeenä, jonka musiikki on hengittävää ja elävää, tyylilajeilla leikittelevää ja erityisen visuaalista.

Ilokseni runsaasti matalillakin taajuuksilla soiva musiikki herättää Jäähyväiset levyllä kokonaisvaltaisen luontokokemuksen ja kutittelee kaikki aistit kokemaan musiikin niin kehossa kuin kuuloelimissäkin aiheuttaen illuusion läsnäolevasta luonnosta ja laajasta toislajisten kirjosta.

Jäähyväiset levy on selkeä kokonaisuus, jossa laajat ja rankat aiheet tulevat soittimien kautta aivosopukoihin ja siellä muuttuvat kokonaisiksi ajatuksisksi ja kuviksi, jotka johdattelevat levyn teemaan ja ajankohtaisiin pohdintoihin niin ihmisyydestä kuin luontokokemuksista ja muunlajisten asemasta ihmiskeskeisessä valta-asettelussa.

(yhtyeen kokoonpano on poikkeuksellisesti kirjoituksen lopussa)

JÄÄHYVÄISET

Flame Jazz Recordsin Sointi Orchestran kuudes studioalbumi julkaistiin 4.10.2024

Albumi kantaa nimeä Jäähyväiset ja koostuu kahdeksasta yhtyeen perustajan Rasmus Soinin sävellyksestä. Kappaleet ovat saaneet inspiraationsa luonnon ja ihmisen ristiriitaisesta suhteesta. Ne on nimetty viittaamaan kappaleiden temaattista sisältöä, kuten Siemen on oodi kasvien ja puiden kyvylle jatkaa elämää, kun taas Paalutus tuskailee ympäristön tuhoamista. Kokonaisuuden nimi viittaa vahvasti punkyhtye Kollaa kestään kappaleeseen Jäähyväiset aseille, joka on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kollaa kestään kappale soi myös Hämeenlinnan Taidemuseossa Taidevaltakunta- näyttelyssä Juhana Moisanderin teoksessa Sermon II, jossa nyljetty sika laulaa tekojemme summausta. Sointi Orchestran Jäähyväiset -levy on siis ajan hermoilla ihmisen vaikutusta pohtivalla tematiikallaan.

Levyn aiheet eivät ole järin hilpeitä enkä usko, että niiden tarkoituskaan on herättää suurta ilottelua kuulijassaan. Sen sijaan nautinnollista ja pyhän kokemusta muistuttavaa laadukasta taidekokemusta aiheuttava levy herättää ajatuksia ja tuntemuksia monilla ulottuvuuksilla. Levyn rakenne on tunteisiin vetoava. Se valaa toivoa, vie viimeisenkin pisaran siitä ja palauttaa sen taas ehkä erilaisena kuin ihminen olisi toivonut. Uudenlaisia ajatuksia ja ajatuskulkuja syntyy soljuvan musiikin tahtiin helposti. Johdattelevat äänet, nerokas soittimien ja äänen käyttö rakentavat kolmiulotteisen kokemuksen, jossa kaikki aistit sekoittuvat keskenään. Levy tuntuu rakentuneen luonnon näkövinkkelistä, mikä on itsessään virkistävää ja herättää taas uudenlaisia näkökulmia niin urbaaniin ympäristöön kuin kokemukseen luonnosta.

Levy on kokonaisuudessaan kiinnostava. Se on äänitetty skaalautuvaksi monentasoisille ja monenlaisille kuuntelulaitteille mutta myös paikollle. Tätä levyä ei tarvitse kuunnella hifi -laitteista hiljaisuudessa, se sopii yhtä hyvin päiväkävelylle urbaaniin vilinään kuin sammaleen seassa makoiluunkin. Konaisuuden voi kokea oman mielentilan mukaan sekä energisoivana että maadoittavana. Se toimii niin ajatusten herättäjänä kuin tarvittaessa liiallisen aivomyrskyn hellittäjänä ehkä monipuolisen ja siistin kuuntelukokemuksensa vuoksi. Levyn äänitystapaa voisi kutsua myös saavutettavaksi, mikä musiikissa usein näkyy vasta julkaisun saatavuudessa.

Levy on kokonaisuudessaan hyvin kasattu moniaistillinen kokemus, joka herättää miettimään luontoa ja luontosuhdetta mutta ennen kaikkea rakkautta ja myötätuntoa.

Monipuolinen äänimaailma, kiinnostavasti rakennetut kappaleet ja kokonaisuus, puhdas soundi sekä vaihtelevat soittimet ja niiden intensiteetit tekevät levystä upean kuuntelukokemuksen. Kappaleiden pituusvaihtelut pitävät mielenkiinnon yllä ja joidenkin kappaleiden kohdalla on pakko laittaa toisto päälle muutamaksikin kerraksi.

Levyn kuuntelun jälkeen on samaan aikaan tyhjä että täyttynyt olo. Muistan kaikki rakastamani metsät, puut ja sammaleet. Niistä juuri mikään ei ole enää olemassa.

JÄÄHYVÄISTEN JOHDATTELEMANA

Julkaisun nimen johdattelemana mielessäni pyörivät ajatukset luonnon arvostuksen puutteesta, ihmisyyden, empatian ja rakkauden käsitteistä ja ihmisarvon muuttuvasta merkityksestä. Ajassamme ei kunnioiteta ihmisyyttä saati anneta arvoa edes omien lajitovereiden elämälle, kuinka voisimme nähdä muunlajiset arvokkaina saati niin abstraktin ja suuren kokonaisuuden kuin luonto?

Kaikkien huulilla ollut raakkujen joukkomurha oli raastava esimerkki siitä, että löytämällä syyllinen ja tekemällä vastuullisuudesta markkinointikka, voidaan välttyä vastuun kantamiselta. Vaikka me olemme huolissamme raakuista ja suremme niitä, mitä voimme asialle tehdä? Suurien talouden koneistojen syövereissä olemme täysin voimattomia. Ei tunnu olevan enää muuta tärkeää kuin raha. Inhimillisyys, rakkaus ja luonto lakkaa olemasta. Pehmeiden arvojen poistuessa muualta maailmasta, taiteilijoille sysätään vastuu kannatella häviävää luontoa. Epäonnistuessamme suojelemaan sitä, jäljelle ei jää mitään. Ovatko taiteilijat raakkuja kasvuyhteiskunnan rattaiden alla, kun taiteen arvostus laskee ja kulttuurin rooli arjen osana ei enää olekaan vakio?

”voidaan puhua niistä, jotka nousee pois pelastusveneestä, kun esikoinen pyytää: äiti kuollaan yhdessä.” – Voidaan puhua vedestä

JÄÄHYVÄISET KAPPALE KERRALLAAN

1. Siemen 

2. Fastholma (feat. Aili Ikonen) 

3. Välisoitto 1 – Kadotettu luontosuhde 

4. Paalutus 

5. 533D 

6. Välisoitto 2 – Paha maa 

7. Voidaan puhua vesistä (feat. Nihkee) 

8. Jäähyväiset (feat. Lauri Wuolio) 

Levyn ensimmäinen kappale Siemen vie mielen vehreyteen ja rakkauteen. Miellyttävät matalat äänet hellivät kehoa ja monipuolinen ja polveileva musiikki ei tunnu kehossa musiikilta vaan metsältä. Voin tuntea miten sammaleet kutittelevat käsivarsilla ja kevät herättää versot maasta. Tämä kappale valaa uskoa elämään ja rakkauteen. Sellaiseen kokonaisvaltaiseen ja syvään rakkauteen, jota vain maata ja metsää kohtaan voi tuntea.

Toinen kappale Fastholma on ilottelevampi mutta silti pitää vahvasti luonnonläheisen tunnelman. Kappale muistuttaa enemmän urbaania ympäristöä, jossa lähimetsässä pyöräillään, lenkkeillään ja pelataan. Jään miettimään kappaleen myötä erilaisia metsiä. Suurin osa nykymetsistä on sellaisia, joita isovanhempamme eivät olisi ymmärtäneet metsiksi, eikä meidän hiljaisuuttamme hiljaisuudeksi, mikä johdatteleekin kuulemaan levyn soinnissa erikoislaatuisen siisteyden. Se johtunee siitä, että kappaleet on äänitetty, tiedotteen mukaan, ”sektio kerrallaan ja jokainen soittaja omassa huoneessaan”.

Kuuntelin kappaleita monesta eri äänilähteestä ja siisteys pysyi läsnä sekä vaatimattomimmissa kaiuttimissa kuin hiukan laadukkaimmissakin.Sointi on siis erityisen miellyttävä kuunnella kaikilla laitteitta, pidän tästä skaalautuvuudesta, sillä usein tämän tyyppisen musiikin kuuntelussa on myös laitteiden tasolla suuri merkitys. On hienoa, että musiikki tuntuu eettisesti tehdyltä myös kuuntelija tai kuuntelulaite huomioiden.

Välisoitto I, kadotettu luontosuhde kestää vain 1:19.mikä on helpottavaa, sillä se vie mielikuvat luonnon ja urbaanin ympäristön yhteentörmäykseen. Lyhyt kappale saa aikaan kokemuksen irtaantumisesta. On vaikea hahmottaa kulkevatko kaksi äänimaisemaa toisiaan kohti vai toisistaan poispäin mutta kaksi elementtiä selvästi on läsnä, joista kovaäänisempi on ottamassa vallan.

Paalutus sekoittaa eri musiikkityylejä erityisen kiinnostavasti ja luovasti. Kappaleessa kuullaan ensin funkahtavaa ja lopulta jopa hard rockia muistuttavaa sointia, joka kasvaa valtavaksi äänimassaksi pysyen silti siistinä ja huoliteltuna kokonaisuutena siten, että soitinten tehtävät on helppo erottaa toisistaan.

Kappale on mukaansatempaavin ja musiikillisesti voimakkain levyn kappale. Se muistuttaa samalla siitä, miten helppo on lähteä nopeaan ja kuormittavaan elämänrytmiin mukaan. Upea kuuntelukokemus ja mainio dopamiinibiisi, jos sellaisia etsii.

Levyn viides kappale 533D tuntuu Paalutuksen jälkeen lempeältä. Rummutus muuttuu lähes surinan kuuloiseksi ääneksi ja kappale soljuu eteenpäin jotenkin vääjäämättä kuin pyörä, joka ei pysähdy. Mielikuva kuitenkin jää pörriäisten surinaan ja aiheuttaa ristiriidan siitä, miten muistan rytmikkään surinan muutama vuosikymmen sitten ja miten vaimea se nykyisin on.

Välisoitti II. Paha maa. Tunnen kyyneleiden valuvan poskillani. Muistan lapsuuteni tv-sarjan Kaukametsän pakolaiset https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukamets%C3%A4n_pakolaiset

Mikä sopii levyn teemaan erityisen hyvin. Epätoivo hiipii mieleen ja kehoon. Kysymyksenä herää, mitä meille enää jää?

Levyn toiseksiviimeisin kappale Voidaan puhua vesistä on jazzia ja spoken wordia yhdistävä tunteisiin vetoava väkevä kappale, jossa sanoitukset on älykkäästi pohdittu eri näkökulmista nostamatta kliseitä tai nuoleskelematta muotimielipiteitä. Spoken word ja jazz on tällä hetkellä muodikas yhdistelmä ja sitä kuulee paljon. Tässä kappaleessa se kuitenkin pysyy tuoreena ja raikkaana, mihin vaikuttaa myös puhujan matala ja tumma ääni. Hän artikuloi selvästi ja hankaliakin sanoja, teksti ei ole puolittaista laulua vaan selkeää lausuntaa. Rytmikäs, asiallinen ja musiikkia korostava, toisilleen tilaa antava ajatuksia herättävä kokonaisuus. Teksti on raikkaan kantaaottava eikä arastele tai jätä vihjaamatta, sanomatta tai painottamatta. Rohkea ja herättävä!

Ja sitten ne Jäähyväiset. Eli levyn nimikkokappale, jonka alaotsikkona on ”mihin ajatukset menevät, kun meitä ei enää ole?”

Olen kuulevinani kappaleessa jotakin samaa kuin anime-elokuvissa usein on mystisen ikimetsän kasvaessa, Totoron saadessa kasvit kasvamaan tai metsänhaltijoiden ilmestyessä naksuttelemaan päätään. Ehkä se on cupolan maanläheinen soundi, joka kuljettaa johonkin eteeriseen ja syvempään tietoisuuteen. Ei ihme, että soitinta käytetään paljon myös meditaatiomusiikissa ja terapiainstrumenttina. Voisin ilolla kuulla sitä lisää laajemminkin eri tyylilajeissa.

Jäähyväiset kappale kuulostaa lempeältä. Jäähyväiset voisin kuvitella Jäähyväiset aseille kappaleen jälkeen, sitten, kun ihminen on tosiaan jättänyt ne aseet taakseen. Sitten Atlantiksen tarun mukaan kehittynyt seuraavalle asteelle ja jättänyt kehollisen olomuotonsa. Jättänyt ahneuden, tuhoamisen ja itsekyyden ja siirtynyt rakkauden ja myötätunnon olomuotoon. Kaunis ajatus, mikä antaa toivoa, josta ei ole nähtävillä merkkejä tällä hetkellä.

Kokoonpano: 

Petteri Hietamäki – altto- ja sopraanosaksofoni, huilu, alttohuilu 

Sami Leponiemi – alttosaksofoni, klarinetti, huilu 

Frans Thomsson – tenori- ja sopraanosaksofoni, klarinetti, huilu 

Janne Saarinen – tenorisaksofoni, englannintorvi, oboe 

Pekka Seppänen – baritonisaksofoni, bassoklarinetti, klarinetti, huilu 

Teemu Mattsson – trumpetti, flyygelitorvi 

Mikko Pettinen – trumpetti, flyygelitorvi 

Joona Kilponen – trumpetti, flyygelitorvi 

Jasmin Afaneh – trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu 

Hannes Kaukoranta – käyrätorvi 

Mikko Haanpää – pasuuna 

Hooper Santos – pasuuna 

Panu Luukkonen – pasuuna, tuuba 

Kenneth Ojutkangas – tuuba 

Aleksis Liukko – piano 

Oskari Siirtola – basso 

Arttu Huopainen – rummut perkussiot 

Vierailijat: 

Aili Ikonen – laulu 

Nihkee – spoken word 

Lauri Wuolio – cupola 

Rasmus Soini – musiikinjohto, sävellykset, tuotanto 

Mikko Renfors – äänitys, miksaus, tuotanto 

Jaakko Viitalähde – masterointi

Juha Koivusalo – grafiikat

Flame Jazz Records (2019) on turkulainen levy-yhtiö, jonka vuoden 2023 julkaisuista kaksi on ehdolla Vuoden Jazz -kategoriassa Emma Gaalassa. Syyskuussa 2023 julkaistu Freezer: Icebreaker -levy (Jussi Fredriksson ja Max Zenger) sekä lokakuussa 2023 julkaistu Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease -debyyttialbumi ovat molemmat saaneet kiitosta kriitikoilta. Keväällä 2024 yhtiö julkaisi Ukko Heinosen ja Josu Mämmin Blanc Lines -albumin.