Kaiser -A Clockwork Green
Kaiser, tuo stoner doomia korvia miellyttävän muhjuisesti pörisyttävä trio pääkaupunkiseudulta, julkaisee maaliskuussa kakkoslevynsä, joka kulkee nimellä 2nd sound. Levyltä on läpsähtänyt ilmoille jo kaksi sinkkujulkaisua, joulukuussa ilmestynyt Brotha ja nyt aivan uunituoreena julkaisuna A Clockwork Green.
Luukutin viimeksi mainittua muutamaan otteeseen, oikein ajatuksen kanssa ja kyllä, väittäisin, se oli nimenomaan korvia miellyttävän muhjuista kuultavaa. Muhkeaakin, jopa, voisi sanoa, mutta pitäydyn muhjuisessa, sillä se miellyttää minua suuresti sekä sanana että mielikuvana. Muhjuinen on hyvä, musiikin ollessa kyseessä. Porkkana tai näkkileipä taas eivät toimi muhjuisena, mutta pitäytykäämme musiikissa tällä erää.
Kappale alkaa hiipimällä, ilahduttavan progeboogien sävyisenä, sellaisena, jota kuunnellessa on pakko nytkyttää päätä, vaikka se näyttääkin typerältä ja niska kramppaa. Tulee mieleen 70-luvun alkupuolisko, jota en koskaan ole elänyt, savuinen, säröinen, kellastunut ja kyllä, muhjuinen aikakausi. Musiikillisesti aivan erityisen ilahduttava aikakausi, korostettakoon.
Pikkuhiljaa ralli kasvaa, muuttuu ikään kuin vaativammaksi, pullistu jyskyttäen suuremmaksi ja suuremmaksi, alkaa rynniä raivokkaasti korvakäytäviin kohteliaan hiipimisen sijaan. Lakkaa liehittelemästä ja käy suoraan asiaan. Ja sitten mennään reippaasti rytisten ja pöristen, niin että kellastuneisuus karisee, savu hälvenee ja säröisyys jää jäljelle hallitsevana ja hyvin toimivana elementtinä.
Laulupuoli on myös juuri niin säröinen ja ärhäkkä kuin komeasti alkaneelta rallilta voi odottaakin, mutta se jää hieman piiloon, hautautuu raivokkaan soitannan alle pääsemättä ihan täysin oikeuksiinsa. Ikään kuin instrumentit olisivat päättäneet, että tämä on nyt soitinten show.
Loppua kohti kappale alkaa rauhoittua piirun verran, laskeutuu asteittain takaisin alkutahtien seesteisempään maisemaan. Ilahduttava visio menneisyydestä kurkistaa kitaran herättämänä taas mistä lie aivojen varastohuoneesta ja pää aloittaa holtittoman nytkeen. Ralli rullaa yhä rauhallisemmin, vaimentuen kohti päätöstään, kunnes plim- se loppuu. Ei mahtipontisesti rysähtäen, eikä häivyttämällä, vaan sammumalla. Plim. Sillä tavalla ilahduttavasti.
Reilu kuusiminuuttinen ralli oli ikään kuin ukkosmyrsky. Tai valtava tukkirekka, tavarajuna tai joku muu vastaava massiivinen, lujaa kulkeva jyrä. Sen tulon kuulee jo kaukaa, hiljaisena ja rauhallisena äänenä, mitä lähemmäs se tulee, sitä kovempi on ryske, kunnes se on aivan kohdalla ja räimii raivokkaasti suut silmät täyteen. Ja sitten loittonee, katoaa hitaasti horisonttiin vaimentuen, pienentyen ja lopulta kokonaan kadoten.
Se oli siis kelpo ralli se, kaikessa pörisevässä muhjuisuudessaan. Odotan mielenkiinnolla lisäpörinää maaliskuussa ilmoille läpsähtävän levyn muodossa.
