Vaietut kokemukset kulkevat sukupolvelta toiselle – Perintö-näyttely Konttorin galleriassa käsittelee vaikenemista ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

Kristiina Lähteen ja Sirpa Suomisen Perintö-näyttely käsittelee vaikeiden asioiden kohtaamista – ja kohtaamatta jättämistä. Teoksissa tarkastellaan puhumattomuutta, tunteiden kätkemistä ja tapoja, joilla käsittelemättömät kokemukset vaikuttavat ihmisiin, ihmissuhteisiin ja kokonaisiin sukupolviin.
Ihminen voi suojautua vaikeilta asioilta vaikenemalla, sopeutumalla ja ylläpitämällä kulisseja. Samalla käsittelemättömät kokemukset ja tunteet kulkevat mukana, vaikka niistä ei puhuttaisi. Kun rakennettu suoja lopulta murtuu, ihminen joutuu kohtaamaan oman historiansa lisäksi myös muiden ihmisten tunteet, tulkinnat ja muistot, kaiken sen sotkun, jonka vaikeneminen on jättänyt jälkeensä.
Näyttelyn nimi Perintö viittaa siihen, mitä siirrämme toisillemme tietoisesti ja tiedostamatta. Perintöä eivät ole vain esineet, ominaisuudet tai kerrotut muistot, vaan myös käyttäytymisen mallit, vaietut kokemukset, perheen sisäiset roolit sekä tavat käsitellä, tai olla käsittelemättä, vaikeita asioita.
Sirpa Suominen tutkii teoksissaan aineetonta perintöä ja ylisukupolvisia ilmiöitä. Kristiina Lähteen teoskokonaisuus käsittelee perheen ja suvun salaisuuksia, vaikenemisen kulttuuria sekä tarvetta ylläpitää ulospäin eheää julkisivua. Taiteilijoiden teoksissa henkilökohtaiset kokemukset avautuvat

laajemmiksi kysymyksiksi ihmisyydestä: mitä meissä tapahtuu, kun sanat eivät riitä tai niitä ei löydy, ja mitä kohtaaminen lopulta vaatii?
Sirpa Suominen maalaa öljyväreillä alumiinille ja lasille. Näyttelyyn valitut teokset ovat syntyneet ajanjaksolla, jolloin taiteilijan elämässä tapahtui suuria muutoksia. Oman minäkuvan hajoaminen pakotti hänet pysähtymään vaikeiden tunteiden äärelle, hyväksymään tapahtuneen ja kokoamaan minuuttaan uudelleen. Teoksissaan Suominen pohtii yksilön kokemusta, itsensä hyväksymistä sekä ylisukupolvisten ilmiöiden näkymistä arjessa ja ihmissuhteissa.
Kristiina Lähde maalaa akryyliväreillä ja käyttää teoksissaan myös kollaasitekniikoita, kierrätysmateriaaleja sekä perinteisiä käsityötekniikoita, kuten neulomista ja virkkaamista. Näyttelyn teoskokonaisuudessa hän tarkastelee oman sukunsa salaisuuksia ja sitä, kuinka vaikeneminen, häpeä ja kulissien ylläpitäminen vaikuttavat perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Samalla teokset kysyvät, kenen tarina perheestä kerrotaan, mitä jätetään kertomatta ja millaisia jälkiä salaisuudet jättävät seuraaviin sukupolviin.
Näyttelyssä nähdään myös kaksi taiteilijoiden yhteisteosta: Kokoo ittes / Cocoon Yourself sekä kierrätysmateriaaleista toteutettu installaatio Mielentiloja / States of Mind. Ne tuovat näyttelyyn yhteisen tilan, jossa suojautuminen, hajoaminen, tunteiden kirjo ja itsensä uudelleen kokoaminen kohtaavat.
Lähde ja Suominen kuuluvat taidekollektiivi Vastahankaloihin. Kulttuurikonttorin näyttely on heidän viides yhteisnäyttelynsä. Vastahankalat ovat aiemmissa näyttelyissään käsitelleet ihmisyyteen liittyviä teemoja, kuten kehohäpeää, ihmissuhteita ja elämän murroskohtia.


