Taiteilijat Pitäjissä- Hankkeen kuvataiteilija järjestää näyttelyitä yhdessä paikallisten kanssa

Kaputa ry:n Taiteilijat Pitäjissä on maaseudun kehittämishanke, jossa taide asettuu arjen ympäristöihin. Hankkeen aikana toteutetaan taidesisältöjä Hämeenlinnan maaseutualueilla sekä Hattulan ja Janakkalan alueilla. Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteistä yhteistyötä paikallisten ihmisten, taiteilijoiden, yhdistysten ja muiden toimijoiden välille sekä löytää tapoja, joilla taide voi olla luonteva osa maaseudun arkea ja yhteisöllisyyttä.
Hankkeeseen kuvataiteilijaksi on valittu Minttu Saarinen ja muusikoksi Aino Ruotanen. Kahden taiteilijan työskentely muodostaa hankkeen ytimen, jossa taiteilijat työskentelevät paikallisten ihmisten kanssa pidemmän kuuntelevat, keräävät tarinoita ja rakentavat niiden pohjalta uusia sisältöjä.
Minttu Saarinen on Hämeenlinnassa työskentelevä, kansainvälisesti toimiva kuvataiteilija. Hän on koulutukseltaan ja työltään monialainen tekijä, jonka taiteellinen työ yhdistää maalauksen, performanssin, installaation ja erilaiset sekatekniikat. Saarisen teoksia yhdistää kiinnostus ihmisen, luonnon ja kulttuuristen uskomusten välisiin suhteisiin. Hän ammentaa erityisesti suomalaisesta kansanperinteestä ja kansanuskomuksista ja tarkastelee vanhoja symboleja nykyhetken kautta. Hänen työskentelyssään vakavatkin aiheet voivat saada rinnalleen huumoria, leikkiä, glitteriä ja karvaa.
Saarisen työ Taiteilijat Pitäjissä -hankkeessa alkaa Rengosta ja tutustumisesta uuden luonto- ja elämyspolun alueelta. Saarinen on yhteistyössä Hämeenlinnalaisten taiteen tekijöiden kanssa koonnut polun ympäristöön teoksia, jotka on nähtävissä Mehtäläiset -ympäristötaidenäyttelyssä 14.9.-18.10.2026. Samaan paikkaan suunnitellaan vuodelle 2027 laajempi kokonaisuus, koko reitin kattava näyttely, jossa on mukana tekijöitä Suomesta ja ulkomailta.
Saarisen työskentelyyn kuuluu myös työpajoja Rengossa ja Hauholla. Työpajoissa kokeillaan erilaisia tapoja kokea ympäristöä kuten äänimaiseman piirtämisen kautta.
Ympäristötaidepolun rinnalla Saarinen valmistaa hankkeen aikana kolme paikallisuuteen liittyvää näyttelykokonaisuutta. Rengossa ja Hauholla esitellään paikallisten tekijöiden teoksia, ja myöhemmin Rengossa nähdään kodeista kerättyjen teosten näyttely. Näyttelyihin liittyy teosten keräämistä, keskusteluja asukkaiden kanssa, yleisötapaamisia ja näyttelykierroksia. Näin myös paikallinen taide ja ihmisten omat taidekokoelmat tulevat osaksi hankkeen kokonaisuutta.
Kaputa ry toteuttaa hanketta Leader Linnaseudun alueella. Leader Linnaseutu toimii Hämeenlinnan maaseutualueiden sekä Hattulan ja Janakkalan maaseudun kehittäjänä ja rahoittajana, ja sen rahoitus koostuu EU:n maaseuturahoituksesta sekä valtion ja kuntien rahoituksesta. Taiteilijat Pitäjissä -hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.


