• Haku
  • Kritiikit
    • Kaikki kritiikit
    • Keikka-arviot
    • Kevyen musiikin julkaisut
    • Kuvataide
    • Ruoka ja juoma
    • Taidemusiikki
    • Tanssi
    • Teatteri
  • Artikkelit
    • Kaikki artikkelit
    • Kevyt musiikki
    • Kuvataide
    • Taidemusiikki
    • Hauhon musiikkijuhlat
    • Burleski
    • Tanssi
    • Teatteri
    • Elokuva
    • Ravintolat
  • Kävijäkokemukset
    • Kaikki kävijäkokemukset
    • Tapahtumat
    • Harrasteet
  • Taiteilijat Pitäjissä
  • Podcast
  • Some
    • Podcast Taiteilijuudesta
    • Instagram
    • Facebook
  • Kulttuurimedia
    • Kulttuurimedia
    • Kirjoittajat
    • Kaputa ry
    • Mediakortti
    • Yhteystiedot

Musiikkia murroksesta ja epävarmuudesta, Jan Söderblom ja Ossi Tanner, Verkatehdas 15.11.2026

16.11.2026
Minttu Saarinen
  • klassinen musiikki
  • Artikkelit

Jan Söderblom ja Ossi Tanner soittivat Verkatehtaalla eurooppalaisen murroskauden musiikkia, jonka kysymykset, tunteet ja merkitykset ovat jälleen ajankohtaisia

Hauhon musiikkijuhlien ja Hämeenlinnan kaupungin konserttisarja
Verkatehdas, Vanaja-sali 15.11.2026

Ensimmäisen maailmansodan historiallisten jännitteiden maisemaan sijoittui Jan Söderblomin ja Ossi Tannerin konsertti Verkatehtaan Vanaja-salissa. Ohjelma Sonaatti ensimmäisessä maailmansodassa kokosi kuusi säveltäjää, joiden musiikilliset maailmat syntyivät vuosina 1910–1918, eurooppalaisen historian yhden dramaattisimman murroksen ympärille.

1900-luvun alku oli länsimaisessa taidemusiikissa poikkeuksellisen kiinnostavaa aikaa. Romantiikan suuret tunnekaaret ja myöhäisromanttisen musiikin rikkaat harmoniat eivät enää kohdanneet ihmistä, joten niiden rinnalle alkoi muodostua uudenlaisia tapoja ajatella ääntä, rakennetta ja musiikillista ilmaisua.

Jan Söderblomin ja Ossi Tannerin kohtaaminen toi historialliseen ohjelmistoon myös nykyhetken muusikkouden näkökulman. Taiteilijat eivät olleet aiemmin työskennelleet yhdessä, mikä teki yhteisestä esiintymisestä kiinnostavan lähtökohdan vuoropuhelulle. Kumpikin edustaa eri sukupolvea, eri näkökulmaa, eri aikaa.

Söderblom on monipuolinen muusikko, jonka ura ulottuu solistina, kamarimuusikkona ja kapellimestarina toimimiseen. Hän toimii Suomalaisen Kamariorkesterin taiteellisena johtajana ja useiden festivaalien taiteellisena johtajana. Hän on myös vieraillut johtamassa useita suomalaisia huippuorkestereita.

Ossi Tanner on puolestaan yksi suomalaisen nuoremman pianistisukupolven arvostetuista nimistä. Vuoden 2017 Tampereen pianokilpailun voitto nosti hänet laajempaan tietoisuuteen. Hänen soittoaan on kuvailtu lyyriseksi ja ilmaisuvoimaiseksi, ja häntä on kutsuttu pianon runoilijaksi.

Konsertissa kuultiinr:
Lili Boulanger (1893-1918):
Dún matin de printemps (1917-1918)
Leoš Janáček (1854-1928):
Sonaatti (1914)
con moto
Ballada
Allegretto
Adagio
Jean Sibelius (1865-1957)
Sonaatti (1915)
Lento – Allegro
Adantino
Lento – Allegretto
Paul Hidemith (1895-1963):
Sonaatti op. 11/1 )1918)
Frisch/Ein wening ruhiger – FleiBend –
Ruhig/Lebhaft/Ruhiger – Lebhaft – Wie am Anfang
Im ZeitmaB eines langsamen, feierlichen Tanzes –
Bewegter – Ins Erste ZeitmaB übergehen
Anton Webern (1883-1945):
Neljä Kappaletta op.7 (1910/1914)
Sehr langsam – Rasch – Sehr lagsam – Bewegt
Claude Debussy (1862-1918):
Sonaatti g-molli, L.140 (1916-1917)
Allegro vivo
Interméde:Fantasque et léger
Finale: Trés animé

Ja ohjelmistoon kuulumaton kokoava viimeinen kappale:
Selim Palmgren:
opus 78
Preghiera, Rukous, D-duuri

Leoš Janáčekin säveltämässä sonaatissa kuului säveltäjän omaleimainen suhde ihmisen rytmiin. Janáček oli kiinnostunut siitä, miten ihmisen puhe, tunnetila ja ympäristö synnyttävät melodisia rakenteita. Hän keräsi ja tutki puheen intonaatioita ja ammensi määriläisestä kansanmusiikista. Hänen musiikissaan on jotain elävää ja ehkä jollain tavoin rimpuilevaa inhimillisyyttä.

Janáčekin maailmassa ihminen on ristiriitainen, tunteva ja ympäristöönsä sidoksissa oleva olento. Se tuntuu erityisen merkitykselliseltä ajassa, jossa ihmisten välinen kommunikaatio tapahtuu yhä useammin teknologisten laitteiden välityksellä. Algoritmit tunnistavat puhetta ja tuottavat tekstiä, mutta ihmisen kokemuksen, epäröinnin, tunnetilan ja hiljaisuuden ymmärtäminen on aivan toinen asia. Ihmisen olemisen rytmi on erilainen kuin koneella, vaikka olemme aina pyrkineet siihen, että muistuttaisimme suorituksessamme konetta.

Anton Webernin Neljä kappaletta op. 7 edustaa musiikillista ajattelua, jossa ilmaisu tiivistyy äärimmilleen. Webernin sävelkielessä jokainen ääni tuntuu olevan tarkasti punnittu. Tauot, pienet eleet ja soinnilliset yksityiskohdat saavat suuren merkityksen. Hän oli yksi toisen Wienin koulukunnan keskeisistä säveltäjistä, ja hänen musiikillaan oli huomattava vaikutus sodanjälkeisen modernismin kehitykseen.

Webernin musiikissa on jotakin lähes vastakkaista nykyiselle informaatiotulvalle. Kun digitaalinen maailma pyrkii jatkuvasti lisäämään tiedon määrää, nopeutta ja saavutettavuutta, Webern osoittaa, kuinka vähällä voi luoda merkityksellisen kokonaisuuden. Joskus merkitys syntyy siitä, mitä jätetään sanomatta tai kun jätetään puuttumatta asioihin.

Paul Hindemithin vuonna 1918 säveltämä sonaatti asettuu puolestaan kiinnostavaan suhteeseen musiikillisen perinteen ja uudistumisen välillä. Hindemith etsivanhoista sävellystekniikoista perustaa uudelle musiikilliselle ajattelulle. Barokin kontrapunkti ja klassisen musiikin rakenteet saivat hänen tuotannossaan uusia harmonisia ja ilmaisullisia muotoja.

Lili Boulangerin D’un matin de printemps tuo ohjelmaan valoisan, liikkuvan ja impressionistisen musiikillisen maailman. Boulanger oli poikkeuksellisen lahjakas ranskalainen säveltäjä, jonka elämä päättyi vain 24-vuotiaana vuonna 1918. Hänen musiikissaan kuuluu hienovaraista sointivärien käyttöä, melodista herkkyyttä ja elämänvoimaa. Teoksen keväinen valoisuus saa historiallisen aikansa rinnalla erityisen koskettavan merkityksen. Se muistuttaa, ettei epävarmuuden keskellä eläminen tarkoita, että elämä lakkaisi tavoittelemasta kauneutta.

Jean Sibeliuksen vuonna 1915 säveltämä sonatiini tuo kokonaisuuteen suomalaisen näkökulman. Sibeliuksen asema suomalaisen kansallisen identiteetin rakentumisessa on tunnettu, mutta hänen merkityksensä oli muutakin kuin kansallisromanttisen symboliikkan luoja. Hän oli myös eurooppalaisen musiikillisen uudistumisen keskeinen hahmo, joka etsi jatkuvasti uusia tapoja rakentaa musiikillisia kokonaisuuksia. Sibeliuksen kohdalla kulttuuriperintö ja uudistuminen ovat saman yhteiskunnallisen muutoksen osia, joka näkyi laajemmin koko euroopassa.

Claude Debussyn vuosina 1916–1917 säveltämä sonaatti puolestaan edustaa ranskalaisen musiikin omaleimaista soinnillista ajattelua. Debussy oli jo aiemmin haastanut perinteisiä harmonisia käytäntöjä ja vaikuttanut ratkaisevasti modernin musiikin syntyyn. Hänen myöhäisissä kamarimusiikkiteoksissaan kuuluu kuitenkin myös kiinnostava suhde historiaan, jossa uuden etsiminen ei estä katsomasta taaksepäin. Sonaatti jäi hänen viimeiseksi valmistuneeksi kamarimusiikkisonaatikseen.

Voimmeko nähdä, että myös historiallinen kriisi tuottaa moniäänistä taidetta. Se voi synnyttää levottomuutta, järjestyksen etsintää, herkkyyttä, radikaalia kokeilua tai paluuta tuttuihin muotoihin. Taide auttaa löytämää oman tiensä selvitä, jäsentää ja muuttua maailman mukana.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa ei löytänyt nopeaa tietä vakauteen. Kansallismielisyys, taloudellinen epävarmuus, yhteiskunnalliset ristiriidat ja ääriliikkeiden nousu muokkasivat seuraavien vuosikymmenten historiaa. Myöhemmin myös musiikista, kuten kaikesta taiteesta, tuli ideologisen vallankäytön kohde. Kansallissosialistinen Saksa leimasi modernistisia säveltäjiä ja heidän teoksiaan rappiotaiteeksi. Anton Webernin ja monien muiden säveltäjien musiikki joutui tämän kulttuuripoliittisen vainon kohteeksi.

Kun yhteiskunnallinen ilmapiiri polarisoituu, kulttuurista tulee helposti identiteettien ja vastakkainasettelujen taistelukenttä tai turvasatama. Taiteen arvoa ryhdytään mittaamaan sen mukaan, kenen maailmankuvaa se edustaa, ketä se miellyttää tai millaisen kansallisen kertomuksen palvelukseen se voidaan valjastaa. Rasismi ja äärinationalismi pyrkivät määrittelemään, ketkä kuuluvat yhteiseen kulttuuriin ja ketkä suljetaan sen ulkopuolelle, ketkä ovat me ja keitä on muut.

Maailma muuttuu mutta ihminen ei

Maailma muuttuu nytkin nopeammin kuin ihminen ehtii ymmärtää. Niin se teki myös 1900 -luvun alussa ensimmäisen maailmansodan aikaan. Teknologinen kehitys lupaa rajattomia mahdollisuuksia, mutta samalla vanhat järjestykset horjuvat, yhteiskunnalliset jakolinjat syvenevät ja tulevaisuus näyttää yhä vaikeammin ennakoitavalta. Teollistumisen aikakaudella koneet muuttivat ihmisen suhdetta työhön, aikaan ja ympäristöön. Nyt datakeskukset, algoritmit ja tekoäly muovaavat uudelleen käsitystämme tiedosta, luovuudesta ja jopa ihmisyydestä. Samaan aikaan Eurooppa ja muu maailma elävät geopoliittisen epävarmuuden, sotien, nationalismin, rasismin ja yhteiskunnallisen polarisaation keskellä.

Yli sata vuotta sitten Eurooppa eli vastaavanlaista historiallista murrosta. Ensimmäinen maailmansota repi hajalle vanhoja yhteiskunnallisia rakenteita ja horjutti uskoa länsimaisen sivistyksen edistystarinaan. Teollistuminen oli muuttanut yhteiskuntia ennennäkemättömällä nopeudella. Tiede, tekniikka ja tuotantokoneisto olivat edistyneet, mutta ihmiskunta oli samalla kehittänyt teollisen mittakaavan kyvyn tuhota itseään, köyhdyttää ja sortaa.

Niin mekin tällä hetkellä olemme uuden murroksen äärellä. Uudenlaisen kulutuksen, tuottamisen ja tuhoamisen. Eikä sitä kehitystä pysäytä mikään, niin kuin ei pysäyttänyt 1900 -luvun alussakaan.

Nykyinen teknologinen vallankumous rakentuu datalle, laskentateholle, algoritmeille ja tekoälylle. Datakeskukset ovat uuden digitaalisen talouden tehtaita, joiden fyysiset rakenteet, energiankulutus ja materiaalitarpeet jäävät helposti aineettomaksi mielletyn teknologiapuheen varjoon. Tekoäly lupaa vapauttaa ihmisen rutiineista, nopeuttaa tutkimusta ja laajentaa luovuuden mahdollisuuksia. Samalla se herättää kysymyksiä vallasta, tiedon hallinnasta, työstä, tekijyydestä ja siitä, kenen ehdoilla teknologista tulevaisuutta rakennetaan ja kuka siitä hyötyy.

Teknologinen kehitys ei itsessään takaa inhimillistä edistystä. Se antaa ihmiselle uusia välineitä, mutta ei ratkaise sitä, mihin niitä käytetään.

Ensimmäisen maailmansodan aikaisen Euroopan ja nykyhetken vertailu eio tietenkään voi olla suoraviivaista mutta herättää silti pohtimaan. Aikakaudet, konfliktit ja teknologiat ovat aina erilaisia. Yhtäläisyys löytyy pikemminkin kokemuksesta, että elämme maailmassa, jossa ihmisen kyky muuttaa todellisuutta kasvaa nopeammin kuin yhteinen kykymme käsitellä muutoksen seurauksia.

Tällaisessa tilanteessa taiteen merkitys korostuu. Se voi myötäelää sitä, mikä tehokkuutta ja suorituskykyä tavoittelevassa yhteiskunnassa jää helposti huomaamatta. Musiikki voi ilmaista epävarmuutta ilman, että sitä tarvitsee ratkaista. Se voi pitää ristiriidat rinnakkain ja antaa niille muodon. Se voi toimia myötäeläjänä, tunteiden ja kokemusten ymmärtäjänä ja kuvaajana ilman, että kaikkea tarvitysee sanoittaa ja kokemus saa jäädä henkilökohtaiseksi.

Ihminen ja kone

Nykyinen tekoälykeskustelu nostaa esiin kysymyksiä, jotka koskevat suoraan myös taiteen olemusta. Voiko kone säveltää? Voiko algoritmi tulkita musiikkia? Missä kulkee teknisen suorittamisen ja taiteellisen ilmaisun raja? Mitä tarkoittaa luovuus, jos järjestelmä pystyy tuottamaan loputtomasti musiikilliselta vaikuttavia kokonaisuuksia?

Tekoäly voi jäljitellä tyylejä, analysoida rakenteita ja tuottaa uusia yhdistelmiä olemassa olevasta aineistosta. Mutta musiikin esittäminen on myös kehollista, ajallista ja sosiaalista toimintaa. Se edellyttää ihmisyyttä ja sitä ihmisen omaleimaista rytmiä. Soittaja asettuu suhteeseen toisen ihmisen, säveltäjän, soittimen ja kuulijan kanssa.

Webernin tarkkaan punnitut äänet, Janáčekin puheenomaiset sävelaiheet, Boulangerin valoisa herkkyys ja Debussyn soinnillinen mielikuvitus muistuttavat, ettei musiikki olevain informaatiota. Musiikki on kokemus, jota ei voi kokonaan erottaa ajasta jossa syntyy eikä ajasta, jossa se kuunnellaan.

Söderblomin ja Tannerin konsertti asetti siis kuulijan kiinnostavan historiallisen aikajänteen äärelle. Ensimmäisen maailmansodan ympärillä syntynyt musiikki avasi näkymän maailmaan, jossa vanhat järjestykset olivat murtumassa ja uudet ilmaisumuodot etsimässä paikkaansa. Samalla ohjelma tarjosi mahdollisuuden tunnistaa oman aikamme epävarmuudesta jotakin tuttua.

Ehkä tärkein rinnastus löytyy ihmisen tarpeesta rakentaa merkityksiä tilanteessa, jossa maailma ei enää tunnu hallittavalta.

Sadan vuoden takaiset säveltäjät eivät tienneet, millaiseksi Eurooppa heidän jälkeensä muotoutuisi. He eivät voineet nähdä seuraavan maailmansodan kauhuja, totalitarismin nousua tai sitä, miten heidän musiikistaan tulisi osa myöhempien sukupolvien kulttuuriperintöä. He tekivät työtään omassa ajassaan, omien kysymystensä ja mahdollisuuksiensa keskellä.

Me emme puolestamme tiedä, millaiseksi tekoälyn, digitaalisen vallankäytön ja geopoliittisten jännitteiden muovaama maailma lopulta muodostuu. Mutta voimme valita, mitä pidämme säilyttämisen arvoisena, voimme oppia, ymmärtää ja kuunnella.

Ja koska ihmisellä on upea kyky nähdä toivoa, tämä konsertti päättyi Selim Palmgrenin
opus 78 päätösosaan nimeltään Rukous, joka herätti myös allekirjoittaneessa jotakin kadoksissa ollutta, ehkä uskoa ihmisyyteen, kestävään huomiseen tai yhteyteen.

Tämä äänitys ei ole valitettavasti Jan Söderblomin ja Ossi Tannerin yhdessä esittämä mutta antanee osviittaa siitä toivosta, mitä Rukous antoi upean konsertin loppuun.

Minttu Saarinen image

Kirjoittaja: Minttu Saarinen

Minttu Saarinen (s.1987) on kansainvälisesti toimiva kuvataiteilija, musiikkikriitikko ja taideasiantuntija, joka opiskelee kulttuuriperinnöntutkimusta Turun yliopistossa. Saarinen on työskennellyt oman taiteellisen työnsä lisäksi mm. tuottajana, taideasiantuntijana, vapaana kirjoittajana, luovana johtajana sekä toiminnanjohtajana erilaisissa hankkeissa, projekteissa ja yhteisöissä.

Kulttuurimediassa Saarinen kirjoittaa kritiikkejä, kävijäkokemuksia sekä kulttuuripoliittisia esseitä. Hän on kestävän kulttuurin puolestapuhuja, kokeellinen kulttuurin kuluttaja ja kulttuurin kulkukissa, joka nostaa esiin kulttuuripoliittisia kysymyksiä tuotannoista, rakenteista ja kokemisesta. Kulttuurin kokemiseen hän suhtautuu leikillisesti ja uteliaana reflektoiden omaa kokemustaan teokseen.

 

 

 

Nettisivu | Kirjoittajan sivu

Kulttuurimedia.fi

Kulttuurimedia syntyy monipuolisten ammattilaisten käsistä

Mediaa toteuttavat kymmenet oman alansa ammattilaiset, vierailevat kirjoittajat, kulttuurin kuluttajat sekä kriitikot.

Yhteystiedot

Lisäätietoa

[email protected]

Mainokset ja materiaali

[email protected]

Markkinointi ja matkailu

[email protected]

© 2024 Kulttuurimedia.fi