Kamala Kamele Hauhon kirjastossa 5.11.2026

Taiteilijat pitäjissä -hankkeen muusikko Aino Ruotasen Kamala Kamele -kirjastokiertue sai 5.11. yleisön pyynnöstä vielä ylimääräisen konsertin Hauhon kirjastossa. Kiertueella kanteletaiteilija on säestänyt itseään Kamele n´gonilla. Kamele n´goni on länsiafrikkalainen kielisoitin, jonka kaikukoppa on tehty puolitetusta kalebassista eli pullokurpitsasta. Kamelen sointi on pehmeä ja lämmin – omiaan hypnoottiseen sävelmaalailuun – ja se muistuttaa läheisesti harppua ja kitaraa. Soittimen viritys perustuu pentatoniseen eli viisisäveliseen asteikkoon. Koska puolikkaita sävelaskeleita ei ole, kaikki sointuu aina harmonisesti yhteen. Kamele n´goni onkin todella miellyttävä soitintuttavuus.
Konsertin avannut ”Vilho ja Bertta” vei kuulijat heti kamalien ihmiskohtaloiden äärelle. Tämän kansanballadin lystikäs alkuperäinen nimi on ”Wilhon ja Bertan onneton rakkaus ja surullinen kuolema”. Se kertoo varakkaan talon pojasta Vilhosta ja työläistyttö Bertasta. He rakastuvat ja lupaavat pysyä yhdessä, Vilho lähtee yliopistoon opiskelemaan ja Bertta jää paperitehtaaseen töihin. Kun Vilho palaa herrana takaisin, työläistyttö Bertta ei enää kiinnostakaan, ja siitähän syntyy luonnollisesti jälkimmäisen kuolemaan johtava tapahtumaketju. Ruumis löydetään koskesta ja Vilho saa lääkärinä suorittaa ruumiinavauksen. Muistaapa siinä taannoisen lupauksen sydämensä antamisesta Bertalle.
Arkkiviisut toimivat aikanaan uutisten välittäjinä ja lööppijournalismina. Usein niissä kerrottiin sota ja rakkausasioista tai muista dramaattisista ja oudoista tapahtumista, kuten rikoksista tai onnettomuuksista. Ne olivat opettavaisia tarinoita – vieläpä melko pitkän kaavan mukaan.
Usein naiset ovat näissä balladeissa kärsijöinä. Parhaassa tapauksessa kuitenkin molemmat kokevat karmean kohtalon, niin kuin tapahtuu balladissa ”Aspis-saatanan soitto”. Kiihkeästi ja vapaasti rakastava Sonja saa maistaa omaa lääkettään, kun kuuluisa soittoniekka lumoaa hänet soitollaan, mutta tämä rakastaakin aidosti vain viuluaan, jota soinnutti itse saatana. Sonja kostaa tikarilla sekä itsensä että syntymättömän lapsensa puolesta. Lapsen viulusankari-isä kuolee, ja Sonja päätyy hourulaan.
Rahvaan huvina aikanaan pidetyissä lauluissa esiin marssi jos jonkinmoista lystikästä henkilöä. ”Herra Petterin” merimatka päättyi totta kai merenpohjaan. Hauskasti tarinan nimihahmo yhdistyi erääseen tämän päivän leikkuuintoiseen herra Petteriin. Toisaalla Kuningas tarjoaa Katriinalle kultasormuksen, puolet valtakunnasta ja vaikka mitä muuta jos tämä suostuu puolisoksi hänelle, mutta Katriina ei taivu. Tuosta seurauksena on joutuminen piikkitynnyriin, jota koko kylänväki sai pyörittää.
Konsertissa kuultiin kiinnostava kattaus näitä tenhoavia kappaleita, joista yksi esitettiin toisella kotimaisella kielellä. Aino Ruotanen soitti ja lauloi taidokkaasti loihtien balladien hirmuiset tarinat elävinä kuulijoiden silmien eteen. Useassa balladissa syntyi hauska ristiriita musiikin ja esityksen iloisen huolettoman toteavuuden sekä kamalien tarinoiden välille. Karmeista tarinoista huolimatta konsertista jäi lämmin tunnelma, ja ovathan tarinat välillä karmaisevien käänteiden värittämiä aina koomisuuteen asti.
Taiteilijat Pitäjissä -hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Linnaseudulta.



