Elias Koivulehto: Aikamme kuva. Tarttuva, taitava ja aivan erityisen reipas
Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Elias Koivulehto tekee musiikkia, joka ammentaa useasta klassisesta pop- ja rock-musiikin genrestä ja hänet tunnetaan erityisesti karismaattisista livevedoistaan. 14.8. Koivulehto julkaisi nykypäivän suorituskeskeisestä kaupunkilaisesta kertovan, kerrassaan menevän rallin nimeltään Aikamme kuva ja vanha kunnon kulttuurikyylä kuunteli sen kuulokkeet sauhuten.
Saatesanoissa Koivulehdon musisointia kuvataan positiivisen energiseksi ja tämän voi todeta paikkansapitäväksi heti Aikamme kuvan ensitahtien aikana. Ensin korviin syöksyy ratikka ja sitten jo mennäänkin reippaasti ja energisesti. Sillä tavalla, että tekee mieli hyppelehtiä, niin kuin lapsena hyppelehdittiin koulusta kotia kohti. Riehakkaasti.
Reippaasti etenee myös laulupuoli, Aikamme kuva listaa heti kättelyssä podcastit, multitaskaamisen, somettamisen, kaiken sen mitä elämää suorittava pöhisijä yrittää pitää hallinnassa kuin jonglööri konsanaan. Kertosäkeen ”en oo” ilahdutti. En myöntäisi minäkään somettavani öisin ja syöväni seisten.
Ralli on varsin tarttuva ja taitava. Sellaista taidokkaasti muotoiltua korvamatomateriaalia, joka toiston kautta juurtuu syvälle korvakäytävään reippaana ja hyppelehtien. Siinä myös tapahtuu paljon, monellakin tasolla. Laulu piiloutuu hieman aina välillä instrumenttien ilottelun alle, mutta tulee reippaasti takaisin esiin. (Tässä kappaleessa kaikki tapahtuu reippaasti.) Kappale on myös hyvin suomalainen, korvat ovat tavoittavineen tuttuja häivähdyksiä siellä ja vielä tutumpia täällä, mutta niistä ei ihan saa kiinni. Ehkä hienoinen eppuvivahde yhdessä kohtaa ja Arttu Wiskarin henki toisessa, kenties ripaus Pauli Hanhiniemeäkin. Tuttuja, mutta ei ihan sitten kuitenkaan.
Ralli kertoo suorittajajakeskeisestä kaupunkilaisesta, jolla on alituinen kiire ja hässäkkä päällä, mutta itse kappaleen tunnelma on kesäinen ja rento, kaikesta reippaudesta huolimatta. Kuulija ikään kuin istuu rennosti kesäisen puiston penkillä, kaikessa rauhassa kahvia siemaillen ja huikkaa ohikiitävälle suorittajalle, että sä oot aikamme kuva. Ja suorittaja vastaa ”en oo.” Vaikka onhan hän.
Jollakin erikoisella kepposella Koivulehto on ripotellut reippaaseen ralliinsa nostalgiaa ajalta, jota ei vielä ole eletty. Tai ajalta, jota eletään nyt. Sellainen viba tästä kuulijalle jää, että tätä mahdolliset lapsenlapset sitten aikanaan kuuntelevat hihittäen podcasteille ja muulle esihistorialliselle, mummon väpättäessä keinutuolissaan kertoen, että sellaista se silloin oli, aikamme kuva oli muinoin juuri tuo. Kerrassaan oivallisesti kepposteltu.
Kappaleen lopussa ratikka pyyhkäisee joko suorittajan, tai häntä tarkkailevan kuulijan mukaansa ja jättää hiljaisuuden. Reippaasti tottakai, myös ratikka kuulostaa reippaalta tässä kontekstissa. Oivallinen loppusilaus, joka kehystää aikamme kuvan siistiksi kokonaisuudeksi. Kelpoa.
Elias Koivulehto: säv. san. sov. , laulu, kitarat, koskettimet, basso
Akseli Elovainio: tuotanto
Kristian Penttinen: miksaus
Olli Hasu: masterointi
Topi Nykänen: rummut
Ella von Weissenberg: taustalaulu
Kansitaide: Isra Hamdon
Musiikkivideo: Miika Häkli
Kasin ratikka: intro
Ykkösen ratikka: outro
