Uusi Common Spine -kollektiivi ei usko yhteen tyyliin, vaan ammentaa muinaisen ja uuden fuusiosta Gallinago gallinago -taivaanvuohi näyttämöteoksessaan

Gallinago gallinago – taivaanvuohi on kaunis ja makaaberi konsertto kaikille meille voimansa kadottaneille, shamaaninsa poptähtiin vaihtaneille ihmispoloille.
Suistamon Sähkö -yhtyeen räväkkä laulajakoreografi Reetta-Kaisa Iles yhdistää kumppaneidensa kanssa uudessa näyttämöteoksessaan konserttimuotoon kansanperinnettä, nykytanssia, muotisuunnittelua ja pop-kulttuuria. Visuaalisen ja liikkeellisen konserton soiva selkäranka syntyy ihmisäänen, kontrabasson ja elektroniikan vuoropuhelusta. Video-, valo- ja äänisuunnittelu sekä itämerensuomalaisesta mytologiasta vaikuttunut muotisuunnittelu luovat omaperäisen esitysuniversumin, jonka sisällä vyöryy arkaais-avantgardistinen sävelmaailma. Ilesin monipuolinen äänenkäyttö yhdistää etnosävyt laululliseen herkkyyteen ja spoken wordiin.
“Taiteilijaidentiteettini asuu jossain tanssin ja laulun risteyksessä. Mielestäni on kerrassaan surullista kuinka länsimaisessa korkeakulttuuriin pohjaavassa esittävässä taiteessa tanssin ja musiikin yhteys on usein katkennut. Itselleni yhteys on mitä luonnollisin ja olenkin pyrkinyt työssäni purkamaan tätä tanssitaiteen ja musiikin esittämisen rajaa”, kertoo sekä tanssin että musiikin kentällä koreografina, laulajana ja taiteellisena johtajana toimiva Iles.
Gallinago Gallinago haastaa myös nationalistisen kansanperinnekäsityksen nostamalla esiin myyttisten tarinoiden universaalin luonteen. Kiinnostus kansanperinteeseen leimataan helposti kaipuuksi johonkin menneeseen ja menetettyyn. Common Spine -kollektiivi koostuu tekijöistä, joille perinne on elävä osa taiteilijuutta. Harvinaisen moninaisissa tyylilajeissa marinoitu työryhmä korostaa taiteen vapautta ja uskoo, että kiinnostava elävä kulttuuri syntyy rohkeasta kokeilusta.
Laulajakoreografi Reetta-Kaisa Iles tunnetaan musiikin rinnalla Kokkolan Talvitanssit -festivaalin taiteellisena johtajana sekä koreografina muun muassa teoksista Etydejä Erinomaisuudesta ja Käärmeenpääntallaajat. Teatterikorkeakoulun kasvatti tekee tällä hetkellä väitöstutkimusta Sibelius-Akatemiassa tutkien kansanperinteen transformaatiota uudeksi esittäväksi taiteeksi. Iles tutkii musiikin tekemistä laulavan tanssijan näkökulmasta ja Gallinago Gallinago onkin yksi taiteellinen osa hänen väitöstutkimustaan.
Kontrabasisti Ville Rauhalan suuri yleisö tuntee Pauli Hanhiniemen rakastettuna aisaparina M.A.D. -duossa. Rauhala toimii lukuisissa kokoonpanoissa muusikko-säveltäjänä, yhdistäen vapaan suvereenisti niin poppia, freejazzia kuin kansanmusiikkia. Visualisti-muusikko-runoilija Janne Teivaisen taidetta voi nähdä niin Eppu Normaalin keikoilla kuin Savonlinnan Oopperajuhlien tuotannoissa. Teoksen pukusuunnittelusta vastaava muotisuunnittelija Antrea Kantakoski puolestaan luo kansainvälistä muotia karjalaisen perinteen ja käsityön inspiroimana.
“Kun menestyskeskeinen kulttuurimme suosii erikoistumista ja brandaamista tuloksena on usein yksiulotteisia lyhyen aikavälin kulttuurituotteita, jotka toteuttavat lähinnä arvopohjaisen realismin tavoitteita: laskelmointia ja arvoista tinkimistä. Common Spine – kollektiivi etsii vaihtoehtoja tälle ankeaksi kokemalleen todellisuudelle.” lataa legendaarisesta freejazz-yhtyeestä Black Motor tunnettu kontrabasisti-säveltäjä Rauhala.
”Olemme onnekkaita, että pääsemme tekemään työtä niin monipuolisesti. On hienoa saada tehdä esityksiä sekä lähikapakoihin että suurille näyttämöille ja esiintyä niin New Yorkissa, kylätaloilla kuin Tanssin talossa. Koemme, että monikulttuurinen ja erilaisia taiteenaloja kattonsa alle kokoava Kanneltalo onkin mainio paikka juuri tämän teoksen ensi-illalle.”
Taiteilijat ajan hermolla – näkökulmia teoksen katsomiseen ja kokemiseen
Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) on kurppien heimoon kuuluva lintu, jonka mäkätyksen kuuleminen iltaisin tuo onnea, mutta yöaikaan enteilee kuolemaa. Se on vanhojen eukkojen sielulintu. Taivaanvuohessa elää kuolemaa pettäneen pelurin sielu, joka ei pääse Taivaaseen eikä Helvettiin, vaan on tuomittu liitämään ikuisesti maailmojen välissä.
Me mitättömät harmaat mäkättäjät kahlaamme pakoon vääjäämätöntä loppua. Pelkäämme kuolemaa niin paljon, että emme uskalla elää. Pelkäämme elämää, koska se muistuttaa liikaa kuolemasta.
“Olen huomannut kuinka tässä ajassa nousee kuolema-aiheesta taidetta kuin sieniä sateella. Tottakai, sillä maailma on lyönyt märän rätin naamalle todella voimalla ja taiteilijat reagoivat taiteella. Itselläni 50 vuotta eloa tulee täyteen kesällä ja sen ymmärtäminen pysäyttää omalla tavallaan myös. Herään toisinaan aamuyöstä kuoleman pelkoon. Aihe tuli siis luokseni pyytämättä ja esityksen tekeminen on yksi tapa katsoa sitä silmiin”, Iles kertoo.
“Yhteiskunnassa polarisaatio kasvaa ja turvallisuushakuisuus korostaa konservatiivisia arvoja, vaikka juuri nyt olisi aika nähdä ja luoda siltoja yli kaikenlaisten rajojen. Tähän teokseen otimme lähtökohdaksi useissa kulttuureissa löytyvät kuoleman myytit, sillä kuolema on jotain, joka yhdistää taatusti meitä kaikkia. Kuolematematiikan äärellä ei kuitenkaan synkistellä vaan haluamme ehdottomasti herätellä elämän nälkää ja tanssin tahtoa”, jatkaa Janne Teivainen.
Gallinago gallinago
Esiintyjä Reetta-Kaisa Iles: laulu, tanssi, koreografia, sävellys, tekstit
Esiintyjä Ville Rauhala: kontrabasso, sävellys, äänisuunnittelu, tekstit
Esiintyjä Janne Teivainen: valo- ja videosuunnittelu, äänisuunnittelu, tekstit
Pukusuunnittelu: Antrea Kantakoski
Konseptin mentorointi | kiertuetuotanto: Harri Kuorelahti
Valokuvaus: Mortti Saarnia
Yhteistyökumppani: Matkastudio Oy
Tukijat: Taike/Taide- ja kulttuurivirasto,Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Reetta-Kaisa Ileksen taiteellisen tutkimuksen ohjaus: Ervi Siren, Anne Tarvainen, Elina Pirinen
Ensi-ilta: 24.4. klo 18 | Kanneltalo, konserttisali
Esitykset: 25.4. klo 15, 28.4. klo 18, 29.4. klo 18
esityksen kesto: noin 1h
Kanneltalo, os. Klaneettitie 5, 00420 Helsinki
Liput: 20 / 15 e
Työryhmä ja teostiedot:
https://reettakaisailes.fi/gallinago-gallinago
Reetta-Kaisa Iles – Gallinago gallinago | Taideyliopisto
https://www.instagram.com/gallinagogallinago/reels/?__d=dist
https://www.facebook.com/events/1173836574882192/1173836588215524/

