Sota on maailman parhaita bisneksiä. Sen tietää nikkelitehtailija Jurmala, joka seurustelee juuri niiden ihmisten kanssa, jotka lisäävät hänen kassaansa kilinää: sodantekijöiden ja joo-joo-miesten. He saapuvat juhlistamaan Jurmalan syntymäpäiviä, jotka toimivat tarinan kehyskertomuksena. Eletään aikaa toisen maailmansodan Petsamossa.

Jurmalaa ylistetään rauhan miehenä. Taustalla on ripustettuna rivistöt pyssyjä toisella puolella ja miekkoja toisella, ja prenikat tappamisesta kiiltävät itse kullakin ylistäjällä rinnassaan. Pöydät notkuvat ylellisistä ruoista. Kestien ajan palvelijat pyörivät vieraiden ympärillä ja lappavat roskiin kuutiotolkulla lautasille jätettyä ruokaa, johon heillä ei olisi koskaan varaa.

Porvariston sysimusta satirisointi on yksi eurooppalaisen elokuvataiteen kulmakivistä, erityisesti entisissä fasistisissa maissa, kuten Italiassa ja Espanjassa. Näissä maissa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka ”modernit orjanomistajat” esitetään järjestämiensä bakkanaalien keskellä mässäilemässä itsensä hengiltä, riisuen itseltään viimeisetkin rippeet inhimillisyydestä. Yhdysvalloissa puolestaan menestyksen glorifiointi hinnalla millä hyvänsä on amerikkalaista unelmaa.

Suomalaisessa elokuvassa tällainen näkökulma on melko vieras. Ehkä suomalaiset haluavat vain lähteä torille, kun joku menestyy. Ehkä suomalaisessa yhteiskunnassa luokkaerot eivät ole niin räikeitä. Tai ehkä suomalaiset eivät yksinkertaisesti uskalla ottaa kantaa. Mollberg uskalsi ottaa kantaa ja lopputuloksena oli heikko menestys sekä arvosteluissa että myynnissä.

Mollberg oli katkera elokuvan vastaanotosta ja haukkui kriitikot sekä kaikki muut paitsi itsensä pystyyn. Hän halusi nähdä elokuvansa omana mollbergilaisena Citizen Kanenaan, mutta toisin kävi. Osittain ruotsalaisellakin rahoituksella toteutettu elokuva teki tappiota kaikille osapuolille, ja tämä merkitsi sitä, ettei Mollberg enää päässyt tekemään suuren mittaluokan elokuvaa.

Mollbergin kenties paasaavin elokuva on hyvin ehdoton kritiikissään. Jurmalalla ei ole yhtään kunniallista periaatetta – eikä oikein munaakaan – vain raha ratkaisee. Kunniamitali voidaan ottaa vastaan sieg heil -tervehdysten säestämänä natseilta tai ripaskan tahdissa ja suolakurkun maku suussa neuvostoliittolaisilta. Kuka tahansa onkin sodassa niskan päällä, sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että pyssyt paukkuvat, ihmisiä kuolee ja nikkeli myy.

Nikkelitehtailu kompensoi elämän muita osa-alueita varsin alleviivaavasti. Jurmalan vaimo on tyytymätön elämäänsä ja päätyy kylmän pohatan vaimona piikittämään heroiinia. Pysäyttääkö se Jurmalan miettimään, mihin asiat ovat menneet? Ei. Hän tilaa lääkäriltä lisää huumeita ja pitää vaimonsa jähmettyneenä pokaalina muiden joukossa.

Eräässä hyvin lyhyessä kohtauksessa näytetään, kuinka mies palaa muistoihinsa valokuva-albumin kautta. Hän palaa aikaan, jolloin koki pienen hetken rakkautta vaimoaan kohtaan heidän tavatessaan. Kohtauksen lyhyys korostaa, kuinka merkityksettömän pieniä välähdyksiä hänen elämässään mikään muu kuin valta ja vauraus edustaa.

Kun omat sodat on sodittu ja Lappi poltettu, tarvitaan lisää sotia. Jurmala kutsuu Lappiin edustajia eri kansoista ja kulttuureista ostamaan lisää kuolemaa. Ensin vakuutellaan toiselle osapuolelle, kuinka aseita on ostettava ja kuinka toisen kulttuuri on tuhottava, ja heti sen jälkeen siirrytään parin metrin päähän vakuuttamaan saman sodan vastapuoli. Selän takana kolmas osapuoli suunnittelee jo nikkelikaivoksen haltuunottoa. Olitpa kuinka paha ja voimakas tahansa, aina löytyy joku pahempi ja häikäilemättömämpi.

Elokuvan lopetus on vaikea taito. Moni muuten upea elokuva kaatuu siihen. Ystävät, toverit on kuitenkin poikkeus. Siinä on Mollbergin elokuvista hienoin päätösjakso ja yksi suomalaisen elokuvan vaikuttavimmista ja karmivimmista. Se on niin vähäeleinen, mutta silti uskomattoman tehokas. Ennen kaikkea se on ajankohtainen: jotain, mitä joka päivä yhä luemme uutisista.

Mollberg suosi perinteisesti romaanifilmatisointeja, jotka sitten mollensi näköisikseen. Ystävät, toverit on alkuperäinen käsikirjoitus, joka tilattiin alunperin Joni Skiftesvikilta. Hänen mukaansa Mollberg kuitenkin muokkasi tekstin täysin tunnistamattomaksi häneltä kysymättään. Oli miten oli, käsikirjoitus on juuri tällaisenaan elokuvan vahvimpia puolia.

Elokuvaa on ehkä hieman vaikea löytää tänä päivänä uudestaan. Myyntijulisteet eivät näytä houkuttelevilta ja synopsis nikkelitehtailijasta ei ole mikään mediaseksikkäin. Elokuvasta ei ole saatavilla kunnollista remasterointia ja paitsioon on jääty aikalaisvastaanoton vuoksi. Siitä huolimatta elokuva on parhaimmillaan älykäs, näyttävä, ajatuksia herättävä ja rohkea elokuva, eikä kalpene lainkaan tunnetummille Mollbergeille.