Riku Koskinen, tanssi
Sini Mäenpää, tanssi
Antti Polameri, rummut

Kolmikko toi Linja-autoasemalle improvisaatioesityksen, jossa kaksi tanssijaa ja rumpali loivat teatterimaisia piirteitä omaavan tanssiesityksen. Polameri mainitsi, että yhteistyö on luontevaa, sillä tanssi ja rummut ovat ihmisen historian vanhin yhdistelmä ja niinhän se on. Kiehtovaa on se, miten kombolla luodaan toimivia nykytanssin tarinoita.

Loppukeskustelussa tai esittelytekstissä ei avattu teemoja, joten otan vallan tulkita teosta villisti ajankohtaisten asioiden kautta.

Tilaan saapuu Riku Koskinen tuolia kantaen. Tuoli on valtaistuimen symboli, jonka Koskinen ottaa omakseen. Hän astuu rumpujen taakse ja soittaa niitä hiukan. Lähes samantien saapuu suurieleisesti närkästynyt Polameri, jonka tilaan Koskinen on astunut, jonka instrumentin Koskinen on vienyt.  

Hetken he silmäilevät toisiaan kuin mittaillen, kannattaako hyökätä, millainen vastus toinen on ehkä alkavat lähentyäkin hieman, saattaisivat kenties ystävystyä?  Sitten arvaamatta Sini Mäenpää astuu huoneeseen. vie Polamerin soittokapulan ja valtaa tuolin. Ei jää epäselväksi, kenellä  valta on. Närkästyneenä mutta silti alistuen Polameri ja Koskinen luovuttavat vallan Mäenpäälle, ainakin sen verran kuin on pakko. Kyräilevät kuitenkin ja pyrkivät vahvistamaan puolustustaan.

Polameri alkaa keskittyä omaan soittoonsa ja jättää valtataistelun Koskiselle ja Mäenpäälle lyöden kuitenkin tahtia taustalla ja välillä puuhastellen omiaan. Mäenpää ja Koskinen jatkavat taistelua välillä toisen vallatessa valtaistuimen ja toisen alistuessa, välillä yhdessä tanssien samaa harmonista liikettä kunnes taas taistelu alkaa.

Jos Polameri olisi Kiina, Koskinen Venäjä ja Mäenpää U.S.A. muistuttaisiko tilanne jotenkin viime vuosikymmeniä? Valtataistelu on näkyvää ja jatkuvaa, Amerikka ja Venäjä nokittelevat toisiaan ja mittailevat toistensa valmiuksia. Välillä luovat liittoja, ystävystyvät, kuhertelevat ja taas taistelevat, mittailevat ja kisaavat jälleen maailman herruudesta.

Kiina sen sijaan lyö tahtia taustalla ja välillä katoaa kokonaan näkyvistä. Silloin tietää, että jotain tapahtuu kulisseissa. Kuten Afrikan valloitus tai pari muuta juttua, jotka jäivät huomaamatta.

Lopulta Polameri pisti pelin poikki ja häipyi. Muut seurasivat perässä ja huusivat vielä perässä verhon takana Anttiii…

Miten siis  loppuukaan meidän maailmamme Game of Thrones, joka on pistetty alulle jo hyvä tovi sitten?

Toisaalta tämäkin esitys saattoi olla kertomus parisuhteesta, paikallisten toimijoiden kalifiksi kalifin paikalle -taistelusta tai oman pään sisäisestä taistelusta, joka repii ihmistä itseään eri suuntiin.

Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa tämänkin kombon tulevia esityksiä ja tanssin sekä rumpujen yhdistelmää, sillä siinä on aina jotakin ikiaikaista.

Polameri on esiintynyt myös Salla Niemisen ja Tanja Kunnarin kanssa huhtikuussa Hämeenlinna kirjastossa. Lue juttu täältä.