Shanghai – Ravintola, 19.3. n. klo 12-13
Sulkemisaika klo 14

Nykyään ei kovin usein törmää aivan kamaliin ravintolakokemuksiin, mutta joskus tämäkin poikkeus täytyy kokea. Edelliset kauhunpaikat koin Ideaparkin kiinalaisessa ravintolassa muutama vuosi sitten. Hinta oli kova, mutta ruoka täysin ala-arvoista, ja ravintola niin likainen, että kengät tarttuivat kiinni lattiaan. Jokaisessa lasissa ja lautasessakin oli jokin tahra. Maksettu kuitenkin oli, ja suomalaiseen tapaan se syödään, mistä maksetaan, eikä valiteta. Silloin en valittanut, mutta päätin, että jos vielä joskus koen jotain vastaavaa, varmasti valitan.

Tänään kävin Hämeenlinnan Visamäessä sijaistevassa Shanghai-ravintolassa. Ravintola on avattu muutamia viikkoja sitten, ja se on auki vain lounasaikaan. Oletus oli, että ravintolassa on ruokaa, se on kiinalaista ja sitä saa maksua vastaan syödä turvallisin mielin.

Samassa tilassa toimi ennen intialainen ravintola Omm, joka oli yksi lempipaikoistani. Olin pitkään Visamäessä töissä, ja Ommissa tuli käytyä sijainnin takia, mutta myös myöhemmin ihan vain hyvän palvelun ja ruoan vuoksi. Sittemmin Omm muuttui kreikkalaiseksi Hellenic-ravintolaksi, joka testattiin noin kuukausi sitten, hiukan ennen sulkemistaan. Kokemus oli lähes yhtä absurdi kuin asiointi Shanghai-ravintolassa. Ruoka loppui kokonaan, vaikka asiakkaita tuli. Keittiön henkilökunta seisoi paikallaan eikä tehnyt mitään. Kun monien valitusten ja anelujen jälkeen ruokaa lopulta tuli, se oli kylmää ja aivan jotain kummallista. Oletin, että tämä johtui vain siitä, että Hellenic oli lopettamassa toimintansa – mutta sitten tuli Shanghai.

Ravintolassa oli ihmisiä, mutta heistä tuntui huokuvan jonkinlainen tyytymättömyys. Ajattelin sen olevan vain omaa mielikuvitustani ja jätin asian huomiotta. Keittiössä ei näkynyt ketään eikä ääniä kuulunut. Asiakaspalvelija otti rahat kaikessa hiljaisuudessa ja täydessä kiireettömyydessä.

Tarjoilutiskillä ensimmäisenä silmiin pisti servettien tilalla oleva Serlan ruskea käsipaperi, joka oli puoliksi muovissaan lautasten vieressä. Tämän jälkeen alkoi paljastua se, mistä tyytymättömyys johtui.

Kaikki laarit olivat tyhjiä. Jäljellä oli salaattia ja riisiä. Kaikki lämpimät ruoat olivat loppu, paitsi raa’aksi jääneet siivet, jotka oli ilmeisesti keitetty jossain liemessä – ne olivat mauttomia, sitkeitä ja kaikkea muuta kuin sellaisia, mitä siiviltä voisi olettaa.

Oletimme, että ruokaa tulee lisää, joten kaikessa hämmennyksessä päätimme kuitenkin jäädä. Emmekä tietenkään kehdanneet vaatia rahoja takaisin. Vartin päästä ruokaa tulikin – nimittäin muutama desi possunsuikaleita, jotka menivät ensimmäiselle kahdelle ihmiselle, jotka ehtivät ensimmäiseksi paikalle. Seuraavan vartin jälkeen tuli kaksi puoli litraa lihaa, jossa oli puolet sipulia. Lihakin loppui ensimmäisen kahden ottajan jälkeen, sipulit jäivät.

Ilmeisesti sushi-tiskiksi tarkoitettu pöytä ei ollut kylmä eikä sushiakaan ollut nimeksikään. Tyhjiä lautasia oli muutama mutta ne sentään vietiin pois.

Päätimme yhteistuumin, että ei tämä tästä paremmaksi muutu, ja kokeilimme siirtyä kahviin. Se oli väljähtänyttä ja vaikutti seisseen useamman päivän. Maito haisi kannusta tullessaan ummehtuneelle, mutta ei ollut juoksettunutta. Kukaan seurueesta ei voinut juoda kahvia, sillä se oli jokseenkin epäilyttävää. Teevesi sen sijaan oli kädenlämpöistä.

Olimme lähdössä ja päätimme, että näin huonosta kokemuksesta on kerrottava henkilökunnalle. Lähtiessämme asiakaspalvelija oli kuitenkin hävinnyt, ja keittiössä työskennellyt henkilö ei vilkaissutkaan meihin päin. Toivottavasti ravintolan käytäntö muuttuu, sillä emme olleet ainoat tyytymättömät asiakkaat.
Vasta-avatulle ravintolalle tämä ei luvannut pitkää ikää.

Harvoin näin suomalaisena tulee valitettua mutta joku raja hiljaisuudessakin. Teki nimittäin mieli varoittaa ravintolaan tulevia asiakkaita ja kehottaa katsomaan tiskiin ennen kuin maksavat ruokansa. Ruoan, jota ei siis ollut, eikä ollut tulossa.