Salaisuuksien galleria avaa Patricia G. Bertényin Varjojen Lähettiläs trilogian, ja on Turkulaisen Bertényin esikoisteos. Kirja huitelee dekkarin, fantasian ja kauhun välimaastossa, mikä on minun makuuni juurikin se optimaalinen kirjakategoria. Salaisuuksien gallerian tapahtumat sijoittuvat San Franciscon taidemaailmaan ja erityisesti arvotaulujen myynnistä vastaaviin piireihin. Tarinan päähenkilönä on yhden kirjan perusteella hieman mysteeriksi jäävä Jackie Saratoga, joka on kunnostautunut taidehistorian alalla siinä määrin että on työskennellyt taideväärennösten parissa sekä vatikaanissa että FBI:ssä. Jackien työskentelyä ja asiantuntijuutta on auttanut se, että hän on saanut sukunsa verenperintönä mystisiä kykyjä joiden avulla hän kuulee maalaukset – Jackie tietää mitä tunteita taiteilija on kankaalle laittanut ja mitä tarinaa nuo tunteet haluavat näkijälleen kertoa. Nyt kuitenkin yksipuolinen rakkaus on saanut Saratogan työskentelemään yksityisetsivänä juristi Roberta Spencerin lakitoimistossa. Jacqueline ja Roberta tanssivat kirjan aikana ystävyyden ja rakkauden välimaastossa. Samassa toimistossa työskentelee myös minun lempihahmoni Liz, joka on kuusissakymmenissä oleva rautarouva – Liz on älykäs, empaattinen ja tietää lähes kaiken. Hän aloittaa uuden harrastuksen parin kuukauden välein, oppii siitä kaiken ja siirtyy seuraavaan. Liz on ihminen joka minä haluan olla isona.

Tarinan juoni keskittyy selvittämään miksi mysteerisen ja jo vuosikymmeniä kuolleena olleen taiteilija Rodolfon työt kiinnostavat ihmisiä yhtäkkiä niin paljon, ja kuka taiteilijan aikoinaan oikein tappoi. Robertan setä Thomas Statton on taidegalleristi ja taiteilija Rodolfo oli hänen suojattinsa, tästä syystä Stattonia syytettiin ja syytetään edelleen Rodolfon murhasta. Thomas tulee pyytämään Robertan apua puhdistaakseen oman nimensä murhasyytteistä, mutta Jackie huomaa ettei kaikki ole ihan sellaista kuin miltä se näyttää. On tapahtunut kaikenlaista kummallista, ja Rodolfon maalauksissa kerrotaan tarinaa jota Jackie ei ymmärrä.  

Salaisuuksien gallerian teemana on mielestäni itsensä kanssa sinuiksi tuleminen. Jackien yliluonnolliset voimat ja Robertan heräävä homoseksuaalisuus ovat koko ajan juonen keskiössä, mutta kuitenkin aiheena sivuosassa. Jackie pystyy katsomaan taideteosta ja kuulee sen hersyvän kikatuksen tai kivuliaan huudon, hän tietää mitä taiteilija on yrittänyt teokseensa välittää. Jackiella on myös kykyihin liittyviä mystisiä välillä liikkuvia tatuointeja hänen ihossaan, ja hän tuntuu häpeävän niitä sekä erikoisia kykyjään. Hän ei ole kertonut kyvyistään mitään edes parhaalle ystävälleen ja pomolleen Robertalle. Jackie on ollut aina lesbo, mutta Roberta ei pysty tulemaan sinuiksi Jackieen kohdistuvien tunteidensa kanssa. Se, miten Jackien kamppailu omien kykyjensä hyväksymisen kanssa peilautuu Robertan kamppailuun seksuaalisuutensa hyväksymisen kanssa on jossain määrin yksinkertainen kirjallinen tekniikka, mutta toisaalta myös pitää kirjan temaattisesti yhtenäisenä. 

Kirjassa on useita lukemista haittaavia ongelmia jotka ovat esikoisteoksissa valitettavan mutta ymmärrettävän yleisiä. Välillä on vaikeaa tietää, kuka kirjan hahmoista puhuu, ja välillä kohtausten puitteiden selittäminen jää hieman puolitiehen mikä tekee tapahtumien seuraamisesta hankalaa. Tarina itsessään on kuitenkin todella vetävä, ja kirjasta pystyy huomaamaan heti että se on kirjoitettu osana suurempaa kokonaisuutta minkä vuoksi pienet virheet ja hämmennyksen antaa helposti anteeksi. Esikoiskirjailijan sudenkuoppa on usein se että kirjaa ja sen tapahtumia on itse ajatellut ja suunnitellut niin kauan että sitä melkein unohtaa ettei lukija pääse käsiksi samoihin ajatuksiin mitä omassa päässä on hahmoihin ja tilanteisiin liittyen. 

Salaisuuksien galleria on tosiaan trilogian ensimmäinen osa, ja se kirjassa näkyy hyvin. Kirja tavallaan aloittaa tarinan jota sen ei ole tarkoituskaan ehtiä kertomaan loppuun. Tämä tekee kirjasta toisaalta herkullisen makupalan tulevista kirjoista, mutta myös hieman keskeneräisen oloisen teoksen. Jotkut hahmot ja juonikuviot pääsevät hädintuskin edes alkamaan ennenkuin kirja on jo loppunut. Muutenkin hahmojen kertominen jäi omaan makuun vähän puolitiehen. Hahmojen motiivien ymmärtäminen oli ajoittain hankalaa, ja ajoittain niitä selitettiin liiankin pitkään. Osa hahmoista jäi harmillisen kaksiulotteisiksi ja he tuntuivat olevan enemmänkin juuri kirjan hahmoja kuin henkilöitä joista vain satutaan kirjoittamaan kirjassa – tavoitteena kirjassa tulisi olla että hahmot tuntuvat niin oikeilta että he saattaisivat yhtä hyvin olla kirjailijan itse tuntemia henkilöitä kuin vain hänen mielikuvituksensa tulosta. 

Loppujen lopuksi Salaisuuksien galleria oli viihdyttävää luettavaa kunhan hämmennykseen ei jää liiaksi kiinni vaan luottaa siihen, että kaikki kyllä selviää trilogian myöhemmissä osissa. Bertényi osaa ainakin ensimmäisen kirjan perusteella rakentaa monimutkaisella logiikalla toimivan maailman jossa on omat mytologiset sääntönsä, mutta joka kuitenkin tuntuu tarpeeksi oman maailmalle kaltaiselta ettei tarvitse alkaa opettelemaan uuden fantasiamaailman uusia sääntöjä aivan alusta lähtien. Kirjan sijoittuminen arvotaiteen maailmaan oli itselleni mielenkiintoinen elementti, ja se että päähenkilö kuulee taiteen aivan eri tavalla kuin muut ihmiset herättää mielenkiinnon kuulla asiasta lisää. Aloitin seuraavan osan lukemisen heti kun suljin ensimmäisen osan kannen, en malttanut odottaa yhtään pidempään.