Säihkyvää leikkiä katseilla

Kimaltavaa show’ta, naurua ja lämmin tunnelma! Menetin Misty Divine Night -burleski-illassa
burleskineitsyyteni, ja hyvä niin. Ensikertalaiselle burleskinkatsojalle kokemus oli viihdyttävä ja
hyväntuulinen. Ilta vakuutti sujuvilla järjestelyillään ja erityisesti rennolla, hyväntuulisella
tunnelmallaan. Burleski taiteenlajina osoittautui sekä kiinnostavaksi että ajatuksia herättäväksi.
Katsoin esityksiä väistämättä omasta nykytanssijan näkökulmastani, ja laji herätti monia meheviä
kysymyksiä esiintymisestä, katseen kohteena olemisesta ja yleisön ja esiintyjän suhteesta.

Olin todellakin ensimmäistä kertaa katsomassa burleskiesityksiä, ja ennakkokäsitykseni burleskista
perustuivat mediasta saatuihin huteriin mielikuviin kabareehenkisestä riisuutumisesta yleisön
edessä. Lisäksi minulla oli käsitys, että lajiin liittyy kehopositiivisuus, erilaisten kehojen juhliminen
ja omasta kehosta nauttiminen yleisön edessä. Täytyy kuitenkin myöntää, että juuri tähän
kohdistuivat myös suurimmat ennakkoluuloni lajin suhteen. Saan niin pahan henkisen ihottuman
naiskehojen seksualisoinnista ja esineellistämisestä, että olen suhtautunut varauksella siihen, että
naiset itse tieten tahtoen asettuvat asemaan, jossa yleisölle tarjoillaan hopealautasella tilaisuus
tehdä juuri niin. Samalla tiedostan hyvin näkökulmani ongelmallisuuden: ajatushan johtaa siihen,
että naisten tulisi kontrolloida ja peittää kehojaan seksualisoinnilta välttyäkseen, mikä ei voi olla
ratkaisu. Omassa työssäni esiintyjänä ongelma on kuitenkin johtanut siihen, että jokaisen teokseni
kohdalla pohdin, millä ihmeellä tällä kertaa romutan tanssijankehooni kohdistuvan esineellistävän
katseen. Niinpä tuntui oikeastaan radikaalilta ja virkistävältä, että burleski toimii juuri päinvastoin:
katsetta ei pyritä vastustamaan vaan se käännetään esiintyjän voimavaraksi ja nautinnoksi. Näin
sen ehkä pitäisi mennäkin: ongelmahan kun eivät ole naisten kehot vaan niihin ulkopuolelta
kohdistetut katseet ja halut.

Misty Divine Night -illan esitykset olivat kimaltavia, hauskoja ja viihdyttäviä – ja tietysti niissä myös
riisuuduttiin ja tasselit heiluivat, mutta riisuutuminen ei tuntunut lopulta edes kovin olennaiselta.
Tärkeimmältä ei tuntunut paljas pinta vaan se, mitä se edusti: rohkeutta, häpeän voittamista,
nautintoa. Mietin paljon, mitä oikeastaan katson burleskinumeroita katsellessani. Mistä aineksista
katsojan nautinto muodostuu? Vaikka esityksissä on taitoakin, eivät ne perustu samalla tavalla
kehon virtuositeetin esittelyyn kuin vaikkapa monet tanssi- tai sirkusesitykset. Eräs seurueemme
jäsen tiivisti asian lopulta nasevasti: ”Katsomme pokkaa.” Toki myös huumoria, ilottelua,
viihdyttävää koreografiaa ja näyttäviä asuja.

Erityisen vaikutuksen illassa teki yleisön ja esiintyjien välinen lämmin, välitön ja vuorovaikutteinen
suhde. Olen tottunut käymään tanssi-, teatteri- ja musiikkiesityksissä, joissa yleisön rooli on olla
hipihiljaa pimeässä ja taputtaa esityksen päätteeksi. Esiintyjän näkökulmasta yleisö jää tällöin
hyvin kaukaiseksi ja vieraaksi: heidän läsnäolonsa aistii, mutta kirkkaiden näyttämövalojen takaa
yleisöä ei oikeastaan edes näe. Mitään suoraa vuorovaikutusta ei ole, vaan yleisö ja esiintyjät ovat
täysin omissa kuplissaan. Burleski-illassa sen sijaan yleisö käy jatkuvaa dialogia esiintyjän kanssa
kannustaen ja taputtaen kesken esityksenkin, ja myös juontajana toimineen Minna Kivelän kanssa
yleisö jutusteli vapautuneesti. Kun yleisö innostuu taputtamaan jopa lavalla piipahtaneelle
teknikolle, jonka tehtävä oli rullata pois ylimääräinen matto, voidaan puhua lämpimästä ja
välittömästä tunnelmasta.

Luulenpa, että monen katsojan burleskiesitykset herättävät pohtimaan kysymyksiä siitä, mikä on
katsojan itsensä suhde omaan kehoonsa ja miltä numeroissa nähty riisuutuminen ja katseen
kohteena oleminen omassa nahassa tuntuisivat. Pohdinnat voivat parhaimmillaan paljastaa jotain
olennaista ja syventää omaa kehosuhdetta tai ainakin nytkäyttää sitä johonkin uuteen suuntaan.
Moni leikitellee myös ajatuksella siitä, millaisen burleskihahmon sitä itse itselleen loisi: minkä
nimisen, millaiset vaatteet ja hiukset, miten hahmo lavalla liikkuisi? Vaikka burleski varmasti
tekijöilleen on myös kovaa työtä, vaikuttaa se katsojalle ihanalta, kimaltavalta leikiltä, johon tekisi
mieli osallistua.

Misty Divine Night show & dinner -burleski-ilta järjestettiin 10.5.2024 Sokos Hotel Vaakunan Le
Blason -ravintolassa.

Kirjoittaja: Salla Nieminen

Salla Talvikki Nieminen (s. 1988) on Hämeenlinnassa asuva monialainen taiteilija, joka työskentelee tanssin, esitystaiteen, valokuvan ja runouden välimaastoissa ja risteyskohdissa. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri, filosofian maisteri ja nykytanssija. Taiteellisen työnsä lisäksi Salla toimii hämeenlinnalaisen Tehdas tanssii -festivaalin toisena taiteellisena johtajana ja tuottajana sekä Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n jäsenlehti Liitoksen vastaavana toimittajana.

Salla kirjoittaa kritiikkejä kuvataiteesta, esittävästä taiteesta, omasta työskentelystään ja paikallisista tanssitaiteen kuulumisista. Lisäksi häntä kiinnostaa taiteilijuus työnä ja identiteettinä, taiteen ja taiteilijoiden asema yhteiskunnassa ja taidepolitiikka.