Suistamon Sähkö ja Liila Jokelin Suistoklubilla 8.3.2025

Illan keikka Suistoklubilla kulki kahdessa ääripäässä: Liila Jokelinin herkkä ja melankolinen laulu-kitara-esitys vaati keskittynyttä kuuntelua, kun taas Suistamon Sähkö tempaisi yleisön mukaansa hypnoottiseen tanssirituaaliin. Kontrasti oli selvä, ja yleisö reagoi keikan edetessä tavalla, joka heijasti artistien erilaista energiaa.

Suistamon Sähkö

Reetta-Kaisa Iles
Tuomas Juntunen
Anne-Mari Kivimäki
Eero Grundström/Antti Puumalainen

Illan avasi Liila Jokelin, jonka minimalistinen esitys toi mieleen hämyisät jazzklubit ja intiimit lauluntekijäillat. Hänen kappaleensa käsittelivät eroa, ahdistusta ja maailmantuskaa, ja vaikka sanoituksissa oli syvyyttä, esitys jäi hieman etäiseksi keikkaympäristössä, jossa yleisö tuntui odottavan jotain dynaamisempaa.

Viimeinen kappale, Kuolleiden puolue, oli kuitenkin poikkeus. Se tavoitteli laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa ja resonoi paremmin yleisön kanssa. Jokelinin lauluäänessä oli herkkyyttä, joka toi mieleen Tuula Amberlan, mutta yksinkertainen sovitus ei täysin päässyt oikeuksiinsa.

Kun Suistamon Sähkö astui lavalle, ilmapiiri muuttui hetkessä. Yleisö pakkautui lähemmäs, ja jo ensimmäinen kappale sai tanssijalat liikkeelle. Yhtyeen tunnusomaiset elementit – hurja energia, haitarin ja syntetisaattorin liitto sekä perinnemusiikin ja elektronisen tanssimusiikin yhdistelmä loivat kiihkeän tunnelman. Yhtye ei himmaillut tälläkään kertaa.

Syntetisaattori surisi, hanuri pumppasi ja esiintyjät tanssivat biisi toisensa perään sellaisella vimmalla, ettei kukaan voinut jäädä paikalleen.

Tuntui absurdilta muistella, kuinka Suistamon Sähkön alkuaikoina yleisöä piti houkutella mukaan, kun nyt porukka veti itsensä hikeen ja hurmokseen ilman erillistä kannustusta. Letkajenkka, slaavilainen poljento ja elektroninen rytmijytke sulautuivat hypnoottiseksi tanssirituaaliksi, jossa kuitenkin säilyi perisuomalainen rytmikkyys ja tauotus, ettei sentään liikaa innostuta.

Keikan ainoa notkahdus tuli pitkäksi venyneen välispiikin ja hieman laahaavan kappaleen kohdalla, mikä toisaalta toimi hetkellisenä hengähdystaukona, jonka moni käytti juomien noutoon. Meno muistutti intervallitreeniä: ensin vedetään hurjalla voimalla ja sitten keikutaan vähän hitaammin, taas mennään ja pidetään pikku tauko ja sitten kunnolla räjähtävää toimintaa.

Kun viimeinen biisi, Suistamon Sähkön nimikkokappale, jysähti ilmoille, oli kuin koko tupa olisi saanut kollektiivisen sähköshokin, tosin edelleen hämäläisittäin sivistyneen rauhallisesti ja hallitusti. Yleisö tanssi, hyppelehti ja lopulta, uskomatonta kyllä, Suistollinen hämäläisiä tanssasi letkassa Verkatehtaan sisäpihalla. Eikä kello ollut edes kahtatoista!

Encoressa soitettu Jyskyjärven kautta -kappale päätti illan, jättäen jälkeensä täyteen ladatun ja hurmoksellisen yleisön.

Suistamon Sähköä on tituleerattu kummallisimmaksi yhtyeeksi, mitä Suomessa on nähty. Aikanaan se olikin ehkä totta, sillä Suistamon Sähkö taisi olla suurin alkusysäys sille, että haitari palasi salonkikelpoisten soitinten pariin ja folk alkoi myydä. Musiikin uusi kultakausi poljettiin näin ollen käyntiin 2018 -tienoilla, eikä loppua ole vielä näkyvissä.

Suistamon sähkö on karjalaisuuden, etnoteknon ja postmodernin kansanmusiikin voimanpesä, joka muotoilee perinteestä jotain täysin uutta. Se sähköistää, ravistelee ja tempaisee mukaansa, ja jos historiaa ei muuten ole kirjoitettu Suistamon Sähkön toimesta, on hämäläisten saaminen kahteen otteeseen tanssimaan keskenään ja koskettamaan toisiaan ainakin mainitsemisen arvoista.

Liila Jokelin ja Suistamon Sähkö edustivat kahta erilaista tapaa käsitellä tunteita musiikin kautta. Toinen hiljaisella introspektiolla, toinen raivokkaalla irrottelulla. Vaikka Jokelinin esitys tuntui jäävän hieman ympäristönsä varjoon, Suistamon Sähkö lunasti jälleen paikkansa kansanmusiikin ja etnoteknon voimanpesänä, joka ei jätä ketään kylmäksi.