Qwälen- Veri vastaa
Oululainen Qwälen julkaisi kuukausi takaperin kolmannen albuminsa “Veri virtaa edelleen” ja kyseiseltä täyspitkältä päästettiin ilmoille vielä yksi musiikkivideo “Veri vastaa”- kappaleeseen. Kuulokkeiden lisäksi tarvittiin siis myös näyttöosastoa, mutta aloitin perinteiseen tapaan kuuntelemalla.
Ralli lähtee liikkeelle raskaasti ja ennen kuin kuulija ehtii aloittaa hidasta, hyväksyvää hevinyökyttelyä, läpsähtää vokalisti ärhäkästi sisään. Ärjyen kuin perämoottori syysmyrskyssä. Mielenkiintoinen kontrasti, korvat olivat valmistautuneet aivan toisenlaiseen laulantaan, joten tovin verran kestää tottua yllättävään suunnanmuutokseen. Saatesanoissa tosin jo todettiin, että albumin polttoaineena on toiminut muu muassa vahva tahto hylätä valmiiksi piirretyt rajat, joten hylättäköön nyt ne ennakko-odotukset lauluhommien osalta.
Kappale rullaa hyvin painavasti ja suomalaisesti eteenpäin. Pidän siitä. Se nostaa mielen uumenista muistoja ja tunnelmia, kotimatka Nummirockista, savulle tuoksuva nahkatakki ja rellestäessä ryvettyneet farkut. Hyvin vahva kesäyöboogie, sellainen ohuen ohut kesäyön hämärä ja hitaasti hiipuva hiillos.
Sanoista en saa selvää raivokkaasta korvienhöristelystä huolimatta, joten päättelen ärhäkästä tulkinnasta että ei tässä ainakaan rakkaudesta tai sammakoista lauleta. Terävähkönä riekkuva laulu on mielenkiintoinen kontrasti instrumenttien raskaalle ja rauhallisemmalle meiningille, vaatinee useamman kuuntelukerran jotta siihen tottuu.
Kitarasoolo sitten taas tuo aivan uuden ulottuvuuden ralliin, olemalla kaunis. Ärhäkkyys ja raskaanripeä rullaavuus jatkuvat entiseen tapaan, mutta jykevän, synkän äänivallin päälle kiipeilee riipivä kitara. Kokonaisuus nousee ikään kuin lentoon, muuttuu keveämmäksi ja äreyden ympärille kietoutuu melankolian haikea kaapu. Saatesanojen mukaan soolo on kumarrus melankolian mestari Miika Tenkulalle ja syvä kumarrus se onkin. Kelpoa.
Loppua kohti ralli kasvaa massiivisemmaksi kunnes loppuu ilahduttavan erilaisesti. Tulen rätinää ja kirkonkelloja. Pahaenteistä ja synkkää, mutta minä jäin sinne kesäyöhön ja Nummirockiin muistoissani, joten rätinä on tässä kohtaa nyt selvästikin juhannuskokko. Oikeasti toki ei ole.
Video sitten onkin täydellinen vastakohta niille maisemille ja tunnelmille, joita ralli kuunneltuna herätteli. Katsojaa kuljetetaan talvisessa metsässä, synkeän huppuhahmon kinterellä. Kylmyyttä, julmuutta ja kuolemahommia. Ankea portaikko ja verta, totta kai. Videon kera kuunneltuna kappale avautuu hieman eri tavalla, kuin aivojen luomien mielikuvien parissa. Kylmyys ja julmuus soveltuvat kuvastoksi loogisemmin kuin kesäyö ja rapaiset farkut, ärjyvä laulanta ja raivokkuus kuulostavat oikeammilta kun maisema on mustavalkoinen ja synkkä. Mutta heti, jos sulkee silmät, nousee keskiyön aurinko maiseman ylle ja lumi sulaa. Kokeilkaa vaikka.
Eetu Viita – laulu
Samuli Similä – kitara & laulu
Antti Kannisto – kitara
Ville Jylhä – basso
Henri Kaarre – rummut
