Pakomatka väreihin
Energia! on ensimmäinen sana, jonka olen kirjoittanut muistiinpanoihini Tiina Nevalaisen näyttelystä
YLTÄKYLLÄISYYS – ja nimenomaan huutomerkillä vahvistettuna. Nevalaisen akryylimaalaukset
purskahtelevat värejä, tunnetta ja energiaa tavalla, joka lohduttaa maaliskuun ruskeanharmaassa
maisemassa henkiriepunsa kaupalla liukastelevaa kulkijaa.
Nevalaisen maalaukset ovat pääosin abstrakteja, mutta niissä pilkahtelee myös tunnistettavia muotoja:
taloja, puita, kirjaimia. Varsinkin talon laatikkomainen hahmo toistuu useassa maalauksessa, usein vain
muutamaksi siveltimenvedoksi pelkistettynä ja hieman vinossa kuin sijoiltaan mennyt leikkimökki.
Nevalainen kertoo maalaavansa tarinoita ”taloista, kodeista ja rikkoutuneesta arjesta, mutta myös
riemusta, sekä onnellisuudesta olla elossa.” Itse näen ainakin maalausten taloissa enemmän synkkyyttä
kuin onnellisuutta: vinoseinäiset talot eivät hehku kodin lämpöä vaan omaa fyysistä haurauttaan: ne ovat
rakennelmia, joiden seinät voivat luhistua ja maa niiden alta sortua.
Riemuakin maalauksissa silti on, hengästyttävää halua kokea kaikki tunteet ja nähdä kaikki maisemat heti,
tallentaa kaikki muistikuvat, koko maailman moninaisuus ja yltäkylläisyys, kuten näyttelyn nimikin kuuluu.
Maalaukset herättävät kehollisen halun ravistella, pudistella ja puuskuttaa – kuin kaikki maalausten värit
marjapuurosta mintunvihreään ja siveltimen vinha juoksu kankaalla siten uppoaisivat paremmin omaan
kehoon. Joidenkin maalausten kanssa sitä vain haluaisi tanssia, ja Nevalaisen teokset kuuluvat tähän
joukkoon.
Taiteilijan intuitiivisen ja spontaanin oloinen maalausjälki tuntuu vapauttavalta katsella. On kuin katsoisi
maisemaa pitkään silmiään räpäyttämättä niin, että silmiin kohonnut vesi sumentaa yksityiskohdat ja
ääriviivat, tekee näkymästä valuvan ja unenomaisen. Siitä tosin saan vain haaveilla, että omat uneni olisivat
yhtä yltäkylläisiä kuin Nevalaisen maalaukset. Muutamia päiviä näyttelyvierailuni jälkeen yritän jälleen
yhdessä maaliskuun värisessä unessani pelastaa huonokuntoista hevosta mutaiselta pellolta; mitä
antaisinkaan siitä, että pääsisin mudasta vaikka All Inclusive -maalauksen räikeään vihreään – edes
keinotekoiseen paratiisiin epäilemättä jollain tavalla epäeettisen palmun alle.
Tätä on kevättalvi: yltäkylläisyydettömyyttä, jolta taide hetkeksi voi pelastaa.
Tiina Nevalaisen YLTÄKYLLÄISYYS Taidehalli Hämeessä (Hallituskatu 14, 13100 Hämeenlinna) 26.3.2024 asti.
