Hämeenlinnan kaupungin ja Hauhon musiikkijuhlien konserttisarjassa on maanantaina 17.11.2025 klo 19.00 vieraana skotlantilainen kitarataiteilija Sean Shibe. Vuonna 1992 Edinburghissa syntynyt Shibe opiskeli Skotlannin kuninkaallisessa konservatoriossa ja jatkoi opintojaan Itävallan Kunst-Universität Grazissa sekä Italiassa Paolo Pegoraron johdolla. Hän toimii kitaransoiton professorina Guildhall School of Music and Dramassa. Shiben ohjelmassa Hämeenlinnassa on mm. Pulitzer-palkitun säveltäjän Tyshawn Soreyn sooloteos, jonka hän kantaesitti BBC Proms 2025 -festivaalilla.

SEAN SHIBE, kitara ja sähkökitara
FRANK MARTIN: Quatre Pièces Brèves, kitaralle
JOHANN SEBASTIAN BACH: Sarja nro 1 soolosellolle G-duuri BWV 1007
THOMAS ADÈS: Forgotten Dances, kitaralle
SASHA SCOTT: Rush
MEREDITH MONK: Nightfall
STEVE REICH: Electric Counterpoint 

Skotlantilaisessa kitarataiteilija Sean Shibessä on jotakin maagista. Sähkökitara muuttuu hänen käsissään ihmeelliseksi taiakesineeksi, joka hukkaa kaikki kitaran (minua) ärsyttävät ominaisuudet ja nostaa esiin soittimen monipuolista ihmeellisyyttä. Konsertti oli Hauhon musiikkijuhlien konserteille tyypilliseen tapaan tarkoin kuratoitu ja upea kokonaisuus, joka oli viilattu huolelllisesti. Konsertin kaari johdatteli hienosti asteittain kohti villiä euforiaa ja aaltoilevaa äänimerta.

Jo konserttia ennen oli selvää, että luvassa oli matka vuosisatojen läpi Martinista ja Bachista aina Sasha Scottiin ja Thomas Adésiin saakka. Silti mikään ei täysin valmistanut maagiseen kokonaisuuteen, jonka Sean Shibe onnistui soitollaan luomaan.

Konsertin alkupuoli rakentui äärimmäisen hienovaraiselle soinnille, joka tuntui kasvavan hengityksestä kuiskauksiksi kohti liikettä ja lopulta kokonaisvaltaiseksi tilalliseksi kokemukseksi. Shiben Frank Martinin Quatre Pièces Brèves -tulkinta osoitti, että hänen soittonsa todella on äärimmäisen kurinalaista mutta silti luontevaa ja elävää. Sävellykset soivat kirkkaina ja lempeinä kohti jotakin uutta ja ihmeellistä.

Kun Shibe jatkoi Bachiin, hän tuntui vapauttavan jokaisen sävelen siihen äänen virtaan, jota oli  Martinin kohdalla alkanut rakentaa. Musiikki tuntui vaivattomalta ja kotoisalta, se johdatteli ajatuksia järjestykseen ja antoi tilaa jäsennellä omia sekavia tai kesken jääneitä ajatuskulkuja.

Shiben tulkinta Thomas Adèsin Forgotten Dances -teoksesta oli selvä siirtymä kohti laajenevan äänimeren kannattelevampia aaltoja. Se johdonmukaisuus, jolla äänet kasvattivat tilaa, oli upean johdattelevaa mutta huomaamatonta. Kuulijan oli helppo heittäytyä virran vietäväksi ja ottaa vastaan kaikki se, mitä Shibe halusi konsertissaan tarjota. Teoksen kepeiden tanssillisten eleiden ja tummempien, jopa uhkaavien varjosävyjen rinnakkaisuus sai Shiben soitossa elävän muodon.

Väliajan jälkeen Sasha Scottin Rush tempaisi mukaansa villimpään virtaan. Konsertti muuttui fyysisemmäksi, ääni otti tilan ja kitaran lisäksi tila täyttyi äänimaailman modernimmista osista. Oli kuin korviin olisi kaadettu nestemäistä onnea, joka rakensi aiempaa äänimerta entistä kannattelevammaksi.

Shiben tekemä sähkökitarasovitus Monkin kappaleesta (julkaistu albumilla Lost & Found, 2022) muistutti siitä, kuinka taitavasti hän kykenee siirtämään Monkin ruumiillisen äänen ja aaltoilevan vokaalisen logiikan kitaran kielelle.

Illan finaali, Steve Reichin Electric Counterpoint, oli kaikessa hypnoottisuudessaan upea lopetus maagiselle konsertille. Ääni tuntui lähes hurmokselliselta ja Shibe hallitsi sekä tekstuurin että rytmisen kerrostumisen niin täydellisesti, että sulautuminen äänimereen tuntui erityisen luontevalta.

Konsertissa oli jotakin poikkeuksellisen eheää. Dramaturgia oli rakennettu mestarillisesti, mutta ei alleviivaavasti. Tilan rakentaminen oli huomaamatonta ja luontevaa, soiton tarkkuus oli selvää mutta intohimon siivittämää. Kuin olisi kulkenut läpi laajan äänimeren, jossa sai kulkea virran mukana omine villeine ajatuksineen välittämättä ajan ulottuvuuden rajoituksista, edes hetken.  Tässä konsertissa tuntui ihmiselämän parhaat puolet, kasvava, elävä ja muuttuva kokeminen, joka mahdollisti oman kokemusmaailman reflektoinnin äänimeressä kelluen.

Vaikka konsertti oli täydellinen itsessään, jäin silti miettimään villinä korttina sitä, miten upea, villi ja erityisen kehollinen kokemus olisi jos Shiben musiikilliseen tarkkuuteen ja upeisiin kappalevalintoihin saisi lisänä hyytelömäisen modernin sähköbasson.