Mollbergin kolmas teatterielokuva, Milka, on eräänlaista maalais-Lolitaa Lapin maisemissa. Päivisin Ristus-Perkele on tytön päällä ja iltaisin äidin. ”Kaikkea pitää olla, Milka pieni,” opettaa leskiäiti sateen ja poudan tasapainosta tyttärelleen. Ehkä hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä kaikkea tässä pahassa maailmassa voi olla.

Vertaus Lolitaan ei jää pelkästään temaattiseksi. Shelley Wintersin esittämän äidin rooli Stanley Kubrickin mustavalkoelokuvassa ja Leena Suomun esittämän äidin molempien kasvoilta voi lukea, että he ehkä sisimmässään tajuavat, mutta eivät halua ymmärtää, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Upeita roolisuorituksia molemmat.

Maa on syntinen laulu sijoitti kiihkeän raamatullisen uhonsa lähinnä yhteen väkevään jaksoon keskellä elokuvaa. Milkassa synnit ja Jumalan viha pitävät katseensa kaikessa läpi elokuvan. Merkittävän roolin saa myös kanttori Malmström, joka käy kosimassa äitiä, mutta Milka kieltää, ettei Ristus lähtisi lätkimään molempien luota.

Kylillä käydään harvoin, ja siksi arvostelevat katseet ja juoruakkain supina tekevät sitäkin suuremman vaikutuksen. Kommuunin sanattomat eleet ovat niin ahdistavia, että käynti halutaan yleensä kokonaan delegoida. Kaikista riipaisevin hetki koetaan kyläkaupalla, jossa kylän vanhin raikuu ilmoille rahisevan ja elämänkokemusta pursuavan virren.

Milka on kaikkiaan Mollbergin elokuvista väkevin ja pysäyttävin, jättäen katsojan hiljaiseksi elokuvan jälkeen. Mustaakaan huumoria ei ole tasoittamassa tietä, ilonpilkahduksista puhumattakaan. Tapahtumat eivät ole mitenkään mahdottomia. Tällaista on tapahtunut läpi maailmanhistorian, ja ennen kaikkea tällaisista asioista on vaiettu.

Milkan kuvasto on visuaalisen ohjaajan kauneimpia. Auringonlaskussa kylpevä Lapin luonto, tiheät koivumetsät lumen peitossa, valohämy, naturalismi ja kaikkia näitä raamittavat lämpimät puupinnat sekä hahmogallerian uurteet ovat kenties vaikuttavimpia ja maalauksellisimpia, mitä Suomessa on koskaan kuvattu.

Mollbergin elokuvissa fantasiaelementit lisääntyivät loppua kohden. Symbolinen fantasiakuvasto, tai tässä tapauksessa painajaismaiset visiot, ovat coming-of-age-elokuvien tyypillisiä keinoja maalata mielenmaisemia kankaalle. Jaksossa Milka vaeltaa alasti läpi sumuisen metsän täynnä kuin kirkkoon matkalla olevaa kylänväkeä. Tämän kaltaista leikittelyä olisi mielellään nähnyt enemmänkin.

KUVA 8 Painajaismainen fantasiajakso tuo hieman mieleen tsekkoslovakialaisen Valerie and Her Week of Wondersin (1970), joka myös käsittelee nuoren tytön kasvukipuja. Kun verrataan Milkaa sisarteokseensa Maa on syntinen laulu, Milka on kerronnallisesti täydellisen tasapainon löytänyt, hiottu pikkusisko, joka käsittelee samankaltaista aihetta. Yhtään ylimääräistä juonnetta tai haaraa ei ole jäänyt ydinhahmojen ja -tapahtumien tielle, kuten Mollbergin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Kyse on enää siitä, kuinka hyvin katsoja pystyy sulattamaan elokuvan pateettista lyyrisyyttä ja provokatiivisuutta