• Haku
  • Kritiikit
    • Kaikki kritiikit
    • Keikka-arviot
    • Kevyen musiikin julkaisut
    • Kuvataide
    • Ruoka ja juoma
    • Taidemusiikki
    • Tanssi
    • Teatteri
  • Artikkelit
    • Kaikki artikkelit
    • Kevyt musiikki
    • Kuvataide
    • Taidemusiikki
    • Hauhon musiikkijuhlat
    • Burleski
    • Tanssi
    • Teatteri
    • Elokuva
    • Ravintolat
  • Kävijäkokemukset
    • Kaikki kävijäkokemukset
    • Tapahtumat
    • Harrasteet
  • Kalenteri
    • Kaikki tapahtumat
    • Kevyen musiikin konsertit
    • Näyttelyt
    • Teatteri
    • Klassiset konsertit
  • Podcast
  • Some
    • Podcast Taiteilijuudesta
    • Instagram
    • Facebook
  • Kulttuurimedia
    • Kulttuurimedia
    • Kirjoittajat
    • Kaputa ry
    • Mediakortti
    • Yhteystiedot

Milka (1980) – Kuin maalattuja kuvia

1.9.2025
Jouni Heinonen
  • Elokuva
  • Kritiikit
Milka Juliste: Jouni Heinonen

Mollbergin kolmas teatterielokuva, Milka, on eräänlaista maalais-Lolitaa Lapin maisemissa. Päivisin Ristus-Perkele on tytön päällä ja iltaisin äidin. ”Kaikkea pitää olla, Milka pieni,” opettaa leskiäiti sateen ja poudan tasapainosta tyttärelleen. Ehkä hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä kaikkea tässä pahassa maailmassa voi olla.

Vertaus Lolitaan ei jää pelkästään temaattiseksi. Shelley Wintersin esittämän äidin rooli Stanley Kubrickin mustavalkoelokuvassa ja Leena Suomun esittämän äidin molempien kasvoilta voi lukea, että he ehkä sisimmässään tajuavat, mutta eivät halua ymmärtää, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Upeita roolisuorituksia molemmat.

Hanuri ja hattu, perinnöksi sattu. kuva: Jouni Heinonen

Maa on syntinen laulu sijoitti kiihkeän raamatullisen uhonsa lähinnä yhteen väkevään jaksoon keskellä elokuvaa. Milkassa synnit ja Jumalan viha pitävät katseensa kaikessa läpi elokuvan. Merkittävän roolin saa myös kanttori Malmström, joka käy kosimassa äitiä, mutta Milka kieltää, ettei Ristus lähtisi lätkimään molempien luota.

Kylillä käydään harvoin, ja siksi arvostelevat katseet ja juoruakkain supina tekevät sitäkin suuremman vaikutuksen. Kommuunin sanattomat eleet ovat niin ahdistavia, että käynti halutaan yleensä kokonaan delegoida. Kaikista riipaisevin hetki koetaan kyläkaupalla, jossa kylän vanhin raikuu ilmoille rahisevan ja elämänkokemusta pursuavan virren.

”Kuin synti syttyy mieleeni ja synkkäyttää sieluni, suo silloin ristis juurella sun kuolematas muistella”
Tuskin sattumalta kirkkoväen taustalla fresko Eevasta omppu kädessä.

Milka on kaikkiaan Mollbergin elokuvista väkevin ja pysäyttävin, jättäen katsojan hiljaiseksi elokuvan jälkeen. Mustaakaan huumoria ei ole tasoittamassa tietä, ilonpilkahduksista puhumattakaan. Tapahtumat eivät ole mitenkään mahdottomia. Tällaista on tapahtunut läpi maailmanhistorian, ja ennen kaikkea tällaisista asioista on vaiettu.

Milkan kuvasto on visuaalisen ohjaajan kauneimpia. Auringonlaskussa kylpevä Lapin luonto, tiheät koivumetsät lumen peitossa, valohämy, naturalismi ja kaikkia näitä raamittavat lämpimät puupinnat sekä hahmogallerian uurteet ovat kenties vaikuttavimpia ja maalauksellisimpia, mitä Suomessa on koskaan kuvattu.

On klisee kuvailla elokuvan kohtauksia maalauksellisiksi, mutta jos joku suomalainen elokuva sen kunnian todella ansaitsee, se on Milka. kuva: Jouni Heinonen

Mollbergin elokuvissa fantasiaelementit lisääntyivät loppua kohden. Symbolinen fantasiakuvasto, tai tässä tapauksessa painajaismaiset visiot, ovat coming-of-age-elokuvien tyypillisiä keinoja maalata mielenmaisemia kankaalle. Jaksossa Milka vaeltaa alasti läpi sumuisen metsän täynnä kuin kirkkoon matkalla olevaa kylänväkeä. Tämän kaltaista leikittelyä olisi mielellään nähnyt enemmänkin.

KUVA 8 Painajaismainen fantasiajakso tuo hieman mieleen tsekkoslovakialaisen Valerie and Her Week of Wondersin (1970), joka myös käsittelee nuoren tytön kasvukipuja. Kun verrataan Milkaa sisarteokseensa Maa on syntinen laulu, Milka on kerronnallisesti täydellisen tasapainon löytänyt, hiottu pikkusisko, joka käsittelee samankaltaista aihetta. Yhtään ylimääräistä juonnetta tai haaraa ei ole jäänyt ydinhahmojen ja -tapahtumien tielle, kuten Mollbergin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Kyse on enää siitä, kuinka hyvin katsoja pystyy sulattamaan elokuvan pateettista lyyrisyyttä ja provokatiivisuutta

Jouni Heinonen image

Kirjoittaja: Jouni Heinonen

Medianomi-opiskelija, elokuvatoimittaja, animaatioharrastaja ja dokumentaristin alku.
Kirjoittanut kirjaan Peilin takana: Elokuvan historia(a) 1874— 2020 sadoista
elokuvista ympäri maailman. Ohjannut ja käsikirjoittanut dokumentin käsin tehdyn
suomalaisen animaation tilasta. Kirjoittaa ja kuvittaa. Kerää vinyylejä ja
videokasetteja. Pelaa videopelejä ja juo kahvia.

Kirjoittajan sivu

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kiitos kommentistasi. Muistathan, että kommentteja moderoidaan noudattaen kommenttikäytäntöämme.


Kulttuurimedia.fi

Kulttuurimedia syntyy monipuolisten ammattilaisten käsistä

Mediaa toteuttavat kymmenet oman alansa ammattilaiset, vierailevat kirjoittajat, kulttuurin kuluttajat sekä kriitikot.

Yhteystiedot

Lisäätietoa

[email protected]

Mainokset ja materiaali

[email protected]

Markkinointi ja matkailu

[email protected]

© 2024 Kulttuurimedia.fi