Mies tarttuu lihaan
Ensimmäinen ajatukseni kävellessäni sisään Taidehalliin: ei taas, ei enää. Peniskiintiöni on täynnä. Olen lueskellut näyttelyvierailua edeltävät päivät taidehistoriallista teosta, jonka sivuilta sojottavat renessanssinaikaiset penikset ovat porautuneet (työntyneet? pun intended) verkkokalvoihini enkä jaksaisi enää. Mutta harvoinpa taiteen katsojalta kysytään, mitä hän jaksaa ja mitä ei, tässä nämä teokset, ja penikset, nyt ovat.
Sampsa Indrénin näyttely ”Hold Fast” koostuu suurikokoisista hiili- ja liitupiirustuksista sekä öljyväritöistä, joista suurimmassa osassa kuvataan alastonta ihmiskehoa – osassa taidokkaan realistisesti, osassa viitteellisemmin ja fragmentaarisesti. Teosten kehot ovat normaaleja, lihaisia, epätäydellisiä: niihin on huolella kuvattu yhteiskunnan kiillotetuista kauneusnormeista poikkeavia mutta täysin tavallisia ihmisenä olemisen kehollisuuteen kuuluvia asioita, kuten lihavuutta, karvoja ja poimuilevaa, ryppyistä, epätasaista ihoa. Kahdessa teoksessa kaksi kehoa – miehen ja naisen – on kuvattu kietoutuneena tiukkaan syleilyyn, johon teosten nimetkin (”Sylistys” ja ”HoldFast”) viittaavat. Näissä teoksissa kädet, jotka on myös kuvattu muuta kehoa suuremmalla tarkkuudella, ovat pääroolissa: ne tarttuvat, takertuvat ja uppoutuvat syvälle toisen ihmisen vartalon lihaisiin poimuihin.
Näyttelytiedotteessa kerrotaan, että näyttelyn teema liittyy sen nimen mukaisesti kiinni pitämiseen: ”Kun elämä itsessään on loputonta luopumista, on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa ja tunnustaa ne kultakimpaleet, joiden ei halua huuhtoutuva sormien välistä.” Voi siis ajatella, että näyttelyn syleilyä kuvaavat teokset viittaavat juuri tähän: elämän myrskyissä on tärkeää pitää kiinni tärkeimmästä, kuten rakkaastaan.
Tiedotteessa kuvattu ajatus on kaunis, mutta jostain syystä minun on vaikeaa samaistua siihen teoksia katsoessani. Olen itse kosketusta rakastava ihminen, enkä tiedä mitään parempaa kuin kumppanini iholla makoilu, mutta en löydä omaa kokemustani sylissä olemisesta, kiinni pitämisestä tai halaamisesta teoksista. Teosten näkökulma kosketukseen ja ruumiillisuuteen tuntuu hyvin miehiseltä ja teoksissa kuvattu naisen keho enemmän kosketuksen lihaisalta kohteelta kuin tasaveroiselta koskettajalta, kiinni pitäjältä – vaikka naisenkin ihoon tarttuvia käsiä toisessa teoksessa kuvataan. Mutta jokin siinä, miten ”Sylitys”-teoksessa naisen keho lähes rusentuu miehen suuremman alastoman vartalon alle ja ”HoldFast”-teoksessa mies kannattelee naista polvillaan kuin poikkeuksellisen herkullista paistia tuntuu (naiskatsojana) vaikealta.
Aloitin kirjoitukseni peniksistä ja päätän sen myös niihin. Alastomuus taiteessa ei lähtökohtaisesti ole ongelma, ja Indrénin teoksissa se on perusteltua: teokset kuvaavat ihmisruumista lihaisana materiaalina, ja ruumiin esittäminen alasti tukee tätä tavoitetta. En kuitenkaan voi olla nostamatta esiin sitä epäsuhtaa, miten innokkaasti miestaiteilijat kuvaavat töissään peniksiä(än) ja miten vähän naistaiteilijoiden (tai ylipäätään taiteilijoiden) töissä kuvataan vulvia. Tähän liittyy toki sekin, miten eri tavoin näitä aiheita taiteessa myös katsotaan: maalauksessa tai veistoksessa törröttävä tai roikkuva penis on niin tavanomainen näky, että se harvemmin enää ketään sokeeraa, mutta vulvan kuvaaminen aiheuttaa hämmästyttävästi usein yhä paheksuntaa. Myös muutamassa Indrénin teoksessa penis on vahvasti läsnä, suurella tarkkuudella kuvattuna. Odotan näyttelyä, jossa vastaavaa rakkautta ja huomiota osoitetaan naisen keholle.
Sampsa Indrénin ”Hold Fast” Taidehalli Hämeessä (Hallituskatu 14, 13100 Hämeenlinna) 17.11.2024 asti.
