Maalauksia, joilla on juuret
Helmikuussa Taidelainaamon uuden ikkunagallerian on valloittanut Kati Valkosen temperamaalausten sarja
Arvaamattomia tapahtumia. Pyöreät maalaukset kiipeävät ikkunagallerian takaseinää kuin jono planeettoja
ja levittäytyvät myös tilan lattialle. Kaukaa katsoja havaitsee vain seinälle kiinnitetyt teokset, lattialle
asetellut teokset yllättävät ja palkitsevat ihan ikkunan viereen uskaltautuvan kulkijan.
Abstrakteissa teoksissa hallitsevaa on niiden täydellisen pyöreä muoto ja maalausten pinnalla usvaisesti
läikehtivät värit. Useissa teoksissa hallitseva sävy on violetti, johon sulautuu muita värejä – keltaista,
punaista, turkoosia… yksi teoksista erottuu kokonaisuudesta mustanpuhuvana pienine vaaleanpunaisine
aksentteineen. Maalausten värit ja niiden elävät, liikkuvat, monitasoiset pinnat tuovat ikkunan takana
tuulisella kadulla värisevälle katsojalle yllättävää mielihyvää.
Valkonen käyttää usein teoksissaan vanhoja maalauksia uusien pohjana, ja niin on tässäkin teossarjassa.
Näyttelyn esittelytekstissä Valkonen kertoo, että Arvaamattomia tapahtumia on syntynyt vanhoja teoksia
pesemällä, hiomalla, raaputtamalla ja niiden päälle maalaamalla. Sarjan maalaukset ovat Valkosen mukaan
syntyneet ”elämänkaaripsykologisen ajattelun myötä”: kerrokselliset teokset, joissa uusi teos on syntynyt
vanhan pohjalle, ovat käyneet läpi samankaltaisen muutosprosessin kuin ihminen käy elämässään.
Maalauksissa vanha teos on edelleen läsnä, joskin muuttuneena – kuten ihmisetkin rakentavat nykyhetkeä
menneisyyden päälle, kenties juuri muistoja ja tapahtumia hiomalla, raaputtamalla ja vähän päälle
maalaamalla (lohdullista!).
Arvaamattomat tapahtumat ilahduttaa hyväksyvällä suhtautumisellaan hallinnan menettämiseen,
suorastaan sen pois luovuttamiseen. Valkonen itse toteaa, että vanha maalaus vaikuttaa joskus
yllätyksellisillä tavoilla lopputulokseen. Uusi teos syntyy siis taiteilijan ja vanhojen maalauskerrosten
välisenä neuvotteluna ilman, että prosessia voi täysin hallita. Mielestäni tekotapa vastustaa käsitystä
taiteilijasta omalakisena nerona, joka ilmaisee ensisijaisesti itseään taiteellaan. Sen sijaan Valkosen
teoksissa taiteilijuus näyttäytyy enemmän vuoropuheluna maailman kanssa, tässä tapauksessa ihan
konkreettisesti vuoropuheluna materiaalisen maailman eli olemassa olevan maalauksen kanssa.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa jatkuva uudistuminen ja uuden tuottaminen ovat keinoja lisätä kulutusta.
Taide ei ole tälle mitenkään immuuni: myös taiteilijoihin kohdistuu paineita tehdä koko ajan jotain lisää ja
uutta, jotta pärjäisi kilpailussa näkyvyydestä, apurahoista ja työtilaisuuksista. Tässä kontekstissa vanhojen
teosten muokkaaminen systemaattisena taiteellisena praktiikkana tuntuu oikeastaan aika radikaalilta
lähestymistavalta taiteilijuuteen. Se kunnioittaa jo kerran tehtyä työtä, saatuja ideoita ja käytettyjä
materiaaleja hyödyntämällä niitä uudelleen. Näin syntyy teoksia, jotka ovat – kyllä vain – uusia, mutta niillä
on juuret, historia. Tänä aina eteenpäin kohti uusia katastrofeja pyyhältävänä aikana se tuntuu
merkitykselliseltä.
Kati Valkosen Arvaamattomat tapahtumat Taidelainaamon Ikkunassa (Hallituskatu 14, Linnankadun puoli,
13100 Hämeenlinna) 27.2.2024 asti.
