The Northern Lights:

Emilia Sisco, laulu
Tuomas Metsberg, kitara
Ndioba Gueye, Basso
Thomas Rönnholm, rummut
Janne Haavisto, percussiot
Antti Ikola, kosketonsoittimet
Joose Kyyrö, saksofoni
Jay Kortehisto, trumpetti
Unna Kortehisto, taustalaulu
Fatima Kortesoja, taustalaulu

Emilia Sisco & The Northern Lights Orchestra esiintyi Hämeenlinnan Linnanpuistossa sunnuntaina 28.7. Linna Jazzin pääkonsertissa.

Emilia Sisco on esitykessään vakuuttava musiikillaan, jossa on samaan aikaan tuoreutta ja perinteitä. Siinä yhdistyy soul, jazz ja blues lempeäksi kokonaisuudeksi, jossa jokainen soitin sulautuu yhteen korostaen laulua omana instrumenttinaan. Emilia Siscon vakuuttava ja varma karisma tuo helppoutta ja lempeyttä musiikkiin, joka on tarkoin harkittua ja lestissään pysyvää. Viittauksia musiikissa sekä laulussa löytyi tunnettuihin rytmimusiikikn naisiin kuten Aretha Franklin, Ella Fitzgerald, Oleta Adams ja Billie Holiday.

Vaikka lava oli täynnä muusikoita ja aktiivisella taustalaulajalla oli hyvä boogie, Emilia Siscon vakaa karisma oli ja näkyi. Soittajat olivat selkeästi omassa roolissaan soittajina lavan reunoilla mahdollistamassa artistin esiintymisen. Taustalaulajat oli aseteltu eteen ja Emilia Sisco keskelle siten, että tilaa oli kuitenkin artistilla runsaasti liikkua. Kokoonpano näytti suuriin lavoihin tottuneelta ja musiikki oli loppuunsa hiottua.

Konserttikäytännössä miellyttävää oli, että Emilia Sisco kertoi kuka ja millä soittimella oli soittanut soolon. Hän ei olettanut yleisön osaavan jazz-konserttien etikettiä vaan lempeästi toi asian esiin ja pyysi erikseen aplodit soittajille. Villejä sooloja tai innokasta tunteellista soitantaa ei kuultu mutta hillittyjä ja hallittuja sooloja oli lähes joka kappaleessa.

Näen Siscon musiikissa Gary Mooren rakenteita, laulutyyliä ja sanoituksia riisuttuna tietenkin sähkökitaralla mehustelusta ja kappaleen sisässä tapahtuvista tunnevaihteluista, jotka luovat kokemuksen syvistä tunteista. Musiikki oli sosiaalisesti hyväksyttävää, se toimii yhdessä kuultuna ja jaettuna erityisen hyvin. Popahtavia elementtejä sisältävä musiikki kuulostaa kansainväliseltä ja musiikin sosiaalinen ja samaistuttava luonne vie varmasti pitkälle.

Kappaleet kuulostivat kaupunkilaisen modernin elämänrytmin urbaaneilta tunteilta, joita voi tunnustella liikenteen hälyn helpottaessa puistolaueilla tai kahviloissa ilman ääripäitä tai kuohuja, sellaisia moderniin elämänrytmiin liittyviä When I´m with that man, Love me, Love can carry me, One more kiss.

Rönsyt ja sivukujat oli hiottu tasaiseksi valtatieksi, jossa kaikki soittajat osasivat liikennesäännöt. Kappaleet olivat kokonaisuutena harkittuja tasaisia, mikä oli festaritapahtumaan sopivaa, monella oli pitkä kuuntelupäivä takanaan.

Voisi sanoa, että musiikki oli sellaista kuin hyvä seurusteluviini. Maukasta, laadukasta, tasalaatuista ja hiottuja särmiä. Viiniä, jota tulee hyvässä seurassa juotua paljon mutta elämykselliseen yksinoloon tai aterian kanssa kaipaa jotain särmikkäämpää.

Emilia Siscon kotisivuilla sanotaan ”Hänen äänensä kantaa raakojen tunteiden painoa, heijastaen inhimillisen kokemuksen syvyyttä.” Varsinkin jazz festivaalin loppupuolella niin monia tunteita kokeneena sanoisin, että odotan innolla kuulevani tulevaisuudessa niitä raakoja tunteita, sillä hänen äänensä kantaa ja pystyisi varmasti kannattelemaan myös ylitsevuotavaa maailmantuskaa urbaanien tunteiden lisäksi.