Katseella leikitteleviä maisemia

Olin kipittänyt Taidehalli Hämeen ohi muissa kiireissäni jo monen monituista kertaa, ennen kuin lopulta ehdin pysähtyä katsomaan galleriassa tällä hetkellä esillä olevan Pia Kousan näyttelyn Yhteinen maisema – olipa näyttelyä ehditty kehuakin minulle jo etukäteen. Itsekin olin noteerannut, että näyttely antoi tyylikkään vaikutelman itsestään ohikulkijalle Taidehallin suurten lasi-ikkunoiden läpi. Katsomiskokemus ei pettänyt näitä odotuksia.

Näyttelyssä on esillä mustavalkoisia, luontoaiheisia valokuvia, joissa vilahtelee tuttu ja turvallinen suomalainen kansallismaisema: on kuusimetsää, kalliota, korkealta kuvattua järvenselkää. Teosten aiheista tulee välittömästi mieleen kultakauden ajan kansallisromanttiset maisemamaalaukset à la Edelfelt, Järnefelt, Halonen ja kumppanit – erityisesti sielun silmissä alkaa kangastella Eero Järnefeltin Maisema Kolilta (1928), johon näyttelyn nimiteos, Yhteinen maisema, tuntuu kuva-aiheellaan (ja nimellään) selvästi viittaavankin.

Teokset eivät kuitenkaan ole aivan tavallisia mustavalkoisia valokuvia, vaan ne on toteutettu kerroksellisella tekniikalla, jossa sama valokuva on vedostettu sekä läpikuultavalle silkille että paperille, jotka on asetettu kehyksiin päällekkäin. Tekniikka luo illuusion jollain tapaa kolmiulotteisesta kuvasta, joka lisäksi tuntuu hieman liikkuvan, muuttuvan ja väreilevän sen mukaan, miltä etäisyydeltä ja mistä suunnasta teosta katselee. Kauempaa katsottuna tekniikka tekee kuvasta kiinnostavalla tavalla häilyvän, lähetä katsottuna kuva terävöityy ja silmä pystyy erottamaan kaksi kerrosta toisistaan, viistosti sivusta katsottuna taas päällekkäiset maisemat limittyvät ja näyttävät liukuvan toisistaan hiukan erilleen. Yksi kuva onkin tässä näyttelyssä monta kuvaa.

Tilassa on lisäksi kolme suurikokoista teosta, joissa metsää tai järvimaisemaa esittävä valokuva on tulostettu pelkästään ohuelle, läpinäkyvälle kankaalle. Kehystetyt kankaat on asetettu galleriaan tavoilla, joka jättää (tavallisesta ripustuskäytännöstä poiketen) tyhjää tilaa teoksen ja seinän väliin. Kaksi korkeaa, kuusimetsää esittävää teosta (Metsän rakenne I ja II) nojaa seinään ainoastaan yläosastaan niin, että niiden taakse mahtuisi hyvin ryömimään lattiaa pitkin, kun taas kuuluisasta Kolin-maisemasta muistuttava Yhteinen maisema -teos on asetettu lattialle nurkkaan niin, että se toimii ikään kuin matalana seinänä, joka rajaa gallerian yhden nurkan taakseen. Kurkistan teoksen yli, nurkka on tyhjä. Tämä(kin) maisema on illuusio, eikä sen takana ole todellisuudessa mitään, ei puita eikä järviä, ei kalliota eikä linnunlaulua, vaikka niin ehkä voisi – ja haluaisimme – kuvitella.

Kousan teokset asettuvat jatkumoon, jossa nykytaiteilijat etsivät uusia tapoja kuvata luontoa ja maisemaa. Talvella vierailin Lahdessa Malvan Tulevaisuuden puutarha -näyttelyssä, jossa aihetta käsittelivät Emma Helle, Tamara Piilola ja Pia Sirén. Tuossa näyttelyssä korostui kehollisuus, materiaalisuus ja immersiivisyys – katsoja sukelsi taiteilijoiden luontoaiheisiin teoksiin ja niiden luomaan tilaan kaikilla aisteillaan. Kousan näyttelyssä Taidehallissa tarkastelun ja leikittelyn kohteeksi joutuu katsojan silmä ja katse: teokset jollain tavalla hienovaraisesti kiusoittelevat katsojaa, saavat siristämään silmiä, tihrustamaan tarkemmin, kurkistelemaan teoksen taakse, pinnistelemään verkkokalvoja maisemien eri kerrosten erottamiseksi.

Taidehallin ikkunoiden ääreen asetetut kaksi pilviaiheista teosta (Heijastus I ja II) toimivat juuri näin. Pleksilasien väliin on asetettu nähdäkseni neljä pilviaiheista, läpikuultavaa valokuvavedosta, jolloin teosta katsoessaan näkee sekoituksen näitä pilvikerroksia ja lisäksi teoksen pleksipinnassa oman heijastuksensa tai välähdyksiä ympäröivästä tilasta. Kierrän teosten ympärillä, pilvikerrokset ja heijastukset sekoittuvat silmissäni. Katsomiskokemus muistuttaa jostain, mutta en ole varma, mistä. Se on kehollinen muisto, silmän lihasmuisto siitä, kun on joskus katsonut jotain oikein tarkasti.

Pia Kousan ”Yhteinen maisema” Taidehalli Hämeessä (Hallituskatu 14, 13100 Hämeenlinna) 22.9.2024 asti.

Kirjoittaja: Salla Nieminen

Salla Talvikki Nieminen (s. 1988) on Hämeenlinnassa asuva monialainen taiteilija, joka työskentelee tanssin, esitystaiteen, valokuvan ja runouden välimaastoissa ja risteyskohdissa. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri, filosofian maisteri ja nykytanssija. Taiteellisen työnsä lisäksi Salla toimii hämeenlinnalaisen Tehdas tanssii -festivaalin toisena taiteellisena johtajana ja tuottajana sekä Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n jäsenlehti Liitoksen vastaavana toimittajana.

Salla kirjoittaa kritiikkejä kuvataiteesta, esittävästä taiteesta, omasta työskentelystään ja paikallisista tanssitaiteen kuulumisista. Lisäksi häntä kiinnostaa taiteilijuus työnä ja identiteettinä, taiteen ja taiteilijoiden asema yhteiskunnassa ja taidepolitiikka.