Kakkua kerrakseen, hillitön valopilkku syyspimeään
Erästeatteri, Kakkua kerrakseen
käsikirjoitus Rauli Jokelin
ohjaus Harri Laine
Lokakuisena pimeänä perjantaina, vaapuin Suiston sijaan rautatien varteen, kulttuurikyylän ominaisuudessa teatteriasuuni sonnustautuneena, valmiina imaisemaan aisteillani aimo annoksen teatteritaidetta. Eräs- teatterin varsin viihtyisissä tiloissa oli tarjolla Kakkua kerrakseen, eli naurua, jännitystä ja farssimaisia käänteitä, kuten verkkosivuilta olin etukäteen jo väijynyt. Kakkujen viskely ja kaatuiluhuumori ei koskaan ole osunut nauruhermooni, joten asettelin ahterini penkkiin inasen verran epäileväisenä. Oletin että farssimaiset käänteet tarkoittaisivat juuri lenteleviä kakkuja ja liukastelua, mutta kuten jo monesti olen saanut huomata, ei pidä olettaman. Mitään.
Tarina kertoo yhden illan tapahtumista. Herra Vanamo havittelee ylennystä ja sen toivossa, kutsuu illalliselle kansliapäällikkö Pelttarin, joka on tärkeässä roolissa ylennyksen suhteen. Avuksi on palkattu hovimestari, vaimo on laittanut kystä kyllä ja puhekin on valmisteltu. Kaikki näyttää varsin lupaavalta, kunnes tytär ilmestyy paikalle poikaystävineen, pulliin päätyy kokaiinia, kansliapäällikkö syö pullia ja rosmotkin saapuvat kolkuttelemaan. Melkoinen soppa tulilla siis ja vaikka kohellus yltyi melkoiseksi, se soppa toimi loistavasti.
Näytelmän keskeisin hahmo, Virpi Peltovuoren loistavasti tulkitsema hovimestari Hartikainen, ilahdutti suunnattomasti heti näytelmän ensi hetkistä lähtien. Hän oli arvokas, eleetön ja hillitty, mutta samalla hillitön, niin puheiltaan kuin eleiltään ja ilmeiltäänkin. Erityisesti kohtauksessa, jossa Hartikainen tiedusteli illan tärkeän vieraan taustoja Hovimestareiden killalta, Peltovuoren ilmeet ja eleet saivat allekirjoittaneen hinkumaan teepannun lailla. Kerrassaan hulvatonta oli se.
Hillittömän Hartikaisen lisäksi muutkin hahmot olivat herkullisia. Niin rasvainen, tärkeilevä kunniavieras Pelttari ja ylennystä havitteleva, mielistelevä Vanamo hössöttävine vaimoineen, kuin Vanamojen villi tytär pahisjengiin sekaantuneine poikaystävineenkin. Unohtamatta pahispäällikköä, joka paukkasi paikalle näytelmän loppumetreillä jättivasaroineen ja toi ysärillä teinivuotensa viettäneelle heti mieleen Kummelin Speedyn. Melkein odotin hänen toteavan, että artisti maksaa. Hehe.
Näytelmä oli siis täynnä naurua, jännitystä ja farssimaisia käänteitä, mutta ei lainkaan kakkuihin liukastelua tai muuta typerehtimistä, joita mielikuvissaan farsseihin helposti yhdistää. Toki tässä kohtaa on muistettava, että allekirjoittanut ei suinkaan ole teatteritaiteen asiantuntija, joten se, minkä minä mielessäni yhdistän farssiin, ei välttämättä vastaa lainkaan sitä mitä farssilla virallisesti tarkoitetaan.
Toki lavalla nähtiin myös perinteinen hassunhauska mies naisen vaatteissa hihii- juonenkäänne, joka olisi voinut olla ihan tosi tunkkainen ja kulunut, mutta Matvei Ojansuun loistavasi tulkitseman Tertsan kauhistunut kimitys ja keekoilu koroissa, oli ihan vilpittömän hauskaa katsottavaa. Kerrassaan huikeaa, jos nyt näin tyhmää adjektiivia ilkeää käyttää. Käytän kuitenkin, kyllä se oli nimenomaan huikeaa heittäytymistä, niin Ojansuun kuin muidenkin osalta.
Eräs tarjosi siis kerrassaan hillitöntä viihdettä koko parituntisen ajan ja suosittelen lämpimästi väijymistä. Sen lisäksi että itse näytelmä oli loistava, myös miljöö on suorastaan hurmaava. Suosittelen vielä uudestaan. Menkää katsomaan, ilahdutte taatusti.
