Jarno Tikka: Alpine Highway
Helsinkiläinen saksofonitaituri ja sävelniekka Jarno Tikka julkaisee marraskuu neljäntenätoista odotetun debyyttialbuminsa Hear My Whisper. Vuonna 2019 Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut Tikka tunnetaan OK:KO- yhtyeen perustajajäsenenä ja hänet on nähty myös lukuisissa muissa kokoonpanoissa, kuten Alter Ego, Priya Carlberg my Wedding, Ulf Krokfors Quartet ja Jarno Tikka Standards Quartet. Monessa dzääzz-liemessä keitetty musiikkimies kyseessä siis.
Kulttuurikyylän kuulokkeisiin päätyi tulevalta albumilta irrotettu sinkkujulkaisu Alpine Highway, jossa Tikka saatesanojen mukaan yhdistää hypnoottiseen tunnelmaan MPC-rumpukoneen, saksofonin ja seremoniallisen rytmin, luvaten kuulijalle ainutlaatuisen kudelman jazzin perinteitä ja modernia äänimaailmaa. Kelpaa, nyökytteli kulttuurikyylä ja viritteli kuulokkeet kookkaaseen päähänsä. Let´s dzääzz.
Alpine Highwaylle lähdetään oikein tunnelmallista ramppia pitkin, siinä on yökerhotyyppinen intiimi boogie, jonka lävistää äkisti ponteva saksofoni, tuoden vahvan Don Johnson- viban, 80- luvun aurinkolaseineen ja Miamin maisemineen. Melkein voi aistia suolaveden pärskeet kasvoilla, kun moottorivene kiitää auringonlaskuun, niin että pastellisävyisen bleiserin liepeet läpättävät tuulessa. Don katoaa horisonttiin yhtä nopeasti kuin ilmestyikin ja Alpine Highway kaartaa toisiin maisemiin.
Mukaan tulee rumpukone, jonka tasainen naputtava rytmi luo kiehtovan kontrastin saksofonille, joka heittäytyy aivan holtittomaksi. Koukeroinen, luritteleva puhallin painattelee menemään sydämensä kyllyydestä ja tasainen, hypnoottinen rumpu sitoo hulluna hilluvan torven kokonaisuudeksi. Ikään kuin kaksi eri maailmaa limittyisivät, kulkisivat samaa tahtia samaan suuntaan, mutta aivan eri levelillä, niin sanotusti.
Tasaisen rumpukompin ja kieppuvan saksofonin yhdistelmä luo mielikuvan kadulla vaappuvasta ihmisestä. Tavallisesta ihmisestä, jonka arkista, rauhallista ja normaalia ulkomuotoa, sekä etenemistä kuvaa se tasaisesti etenevä rumpu ja villinä rellestävä puhallin taas kuvaa sitä, mitä tämän kulkijan mielessä, pään sisällä, ehkä sydämessä ja sielussakin tapahtuu. Yhden kokonaisuuden kaksi ulottuvuutta siis, taitavasti yhteen kietoutuvat, erilaiset, mutta toisiaan tukevat ja tehostavat. Pidän tästä mielikuvasta ja kirjoitan muistiin että tämä ralli täytyy lisätä soittolistalle, jotta voin vaappua itse kadulla kuin tasainen rumpu, samalla kun mieleni saksofoni lentelee raivokkaasti.
Loppua kohti ralli rauhoittuu, saksofoni nyökkää aavistuksen taas 80-luvun Floridaan ja auringonlaskun viimeinen säde heijastuu Don Johnsonin aurinkolaseista, mutta vain ohimennen. Boogie tasaantuu hypnoottisen puolelle, riekkuva puhallin asettuu samalle taajuudelle sykkivän kompin kanssa ikään kuin uupuneena ärhäkästä meiningistä. Alpine Highway muuttuu autobahnista maantieksi, joka halkoo iltahämärässä uinuvaa maisemaa. Rauhallisesti, yhä kuulijaa otteessaan pidellen se kaartaa määränpäähänsä.
Alpine Highway onnistuu olemaan sekä hengästyttävän ärhäkkä, että kiehtovan hypnoottinen ja rauhoittava. Kiehtova ralli, kertakaikkiaan.
