Kolme nuorta jenkkiä saapuu kylmän sodan aikaan kohtalokkaalle seikkailulle Suomeen, mistä he päätyvät uteliaisuuttaan (lue: ylimielisyyttään) neuvostovankilaan kidutettavaksi. Jäätävä polte on kuvattu suurimmaksi osaksi Leppäkosken tiilitehtaassa, joka toimii elokuvassa vankilan roolissa. Seinille on ripustettu kyrillisiä kirjaimia ja Leninin kuvia. Aseistetut tavaritsit ovat pahoja, koska niin kuuluu olla.

Renny Harlin on ainoa suomalaisohjaaja, joka on breikannut isosti Hollywoodissa. Useimmat ihmiset haluavat muistaa hänet parhaiten epäonnistumisistaan. Itsevarman ja kunnianhimoisen toimintaohjaajan flopit ovat saaneet vääräleuat hykertelemään onnesta – suomalainen media kaikkein kärkkäimmin. Ymmärrettävästi Harlinille on kehittynyt ristiriitainen suhde kotimaahansa.

Kaikki alkoi, kun nuoret kukot, Renny Harlin ja tuottaja Markus Selin, lähtivät määrätietoisesti toteuttamaan suuren maailman actionia Pohjolassa. Täysin Suomessa kuvattu Jäätävä polte haluttiin rummuttaa isolla äänellä oheistuotteiden ja mainoskoneiston avulla. Sama kaava toistui vieläkin överimmin muutamaa vuotta myöhemmin, kun parivaljakko toi Gladiaattorit-sarjan (1993) Suomeen.

Kylmän sodan viimeisinä vuosina tehty elokuva amerikkalaisten ja neukkujen väleistä ei alun perin läpäissyt sensuuria. Yhdysvalloissa ei pelätty julkaista neuvostopahis-actionia sarjatulituksella, mutta Suomessa, rajan tuntumassa, oltiin vielä paskat housussa. Elokuva julkaistiin lopulta vuotta myöhemmin, reilusti leikattuna. Televisiossa se nähtiin vasta Neuvostoliiton romahdettua.

Elokuvatarkastamon mukaan elokuva ”saattaa huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin”. Todellisuudessa elokuva on vain Hollywood-viihteen jäljittelyä, inkkarii ja länkkärii, polee ja rovee, jenkkii ja neukkuu. Neuvostoliittoa ei erityisesti kritisoida. Kuvat ovat paljonpuhuvia, ja neukuista rakennetaan pahisarkkityyppiä, mutta kaikki tapahtuu viihteen nimissä.

Elokuva kertoo erään hahmon suulla, että sekä CIA että KGB rakentavat turhia sotia ja vastakkainasettelua ympärillämme. Sankarit ovat amerikkalaisia, koska kyseessä on amerikkalaistyyppinen toimintaelokuva, mutta molemmat suurvallat demonisoidaan. Kuten nyt tiedämme, on asia erikseen, loppuiko kylmä sota lopulta koskaan, vai jäikö aikoinaan vain tauolle.

Amerikkalainen kasaritoiminta menestyi hyvin Suomessa videobuumin aikaan, sillä elokuvateattereihin ja televisioon action ei päässyt. Videovuokraamojen hyllyillä se oli parhaita myyntiartikkeleita. Selin apupoikanaan Harlin toivat näitä videoita Suomeen, ennen kuin alkoivat itse ohjaamaan ja tuottamaan elokuvia.

Videobuumi toi itsensä Chuck Norrisin Suomeen vuonna 1983 (Seura teki aiheesta jutun vuonna 2018). Kenties juuri tämän vierailun innoittamana Jäätävään poltteeseen haluttiin alun perin tämä amerikkalaisen toimintaelokuvan ikoni ja sittemmin kuolematon meemien lähde. Lopulta jouduttiin tyytymään puusta pudonneeseen omenaan, poika Mike Norrisiin.

Vaikka kaikki tämä kuulostaa pintaliitoviihteeltä, viitteitä löytyy myös ns. korkeakulttuurista. Harlin kävi Taideteollista, josta hän muistelee kirjassaan Harlin on Harlin lämmöllä Ywe Jalanderin Rio Bravo -analyysejä. Jäätävän poltteen ihmishakkinappuloista tulee jostain syystä mieleen kuvasto Sergei Eisensteinin elokuvasta Iivana Julma, osa II (1958), joskin voin vain arvailla onko sillä ollut vaikutusta Harliniin.

Todelliset kannuksensa Harlin keräsi lyhyitä mainosfilmejä, tietoiskuja ja dokumenttisarjoja kuvaten. Mainosmaailman hyperaktiivinen kerronta ja leikkaus tarjosivat todennäköisesti korkeakoulua korvaamattomamman koulun, etenkin MTV-sukupolvea varten. Korkeakoulussa mainosvideot katsottiin vielä tuolloin arvottomaksi roskaksi.

Kokonaisten rakennusten räjäyttämistä, ihmisten ampumista singolla, porttien läpi paahtavia rekkoja ja täysin irrallista romantiikkaa – näistä on Harlinin action tehty. Kaikista stereotyyppisin amerikkalaista toimintaelokuvaa matkiva kohtaus on bodausmontaasi vankilassa. 

Jos vertaillaan jotain Hollywoodin rutinoitunutta toimintaohjaajaa, joka hoitaa autopilotilla tällaisen action-pastissin, ja nuorta Renny Harlinia, mitkä ovat suurimmat erot lopputuloksessa? Sisällöllisesti erot ovat vähäisiä – yhtä mitättömiä tarinat rapakon takana olivat. Harlinin etuna kansainvälisesti ajatellen ovat kauniit suomalaiset talvimaisemat.

Suomalaisittain lumen peittämään maahan on totuttu kotimaisissa elokuvissa, mutta elokuvan suurin arvo meille on sen ainutlaatuisuus genre-elokuvana. Suomessa ei oltu tehty Hollywood-tyyppistä toimintaelokuvaa lainkaan. Jäätävä polte toimi sellaisen prototyyppinä, ja nyt meillä on Jalmari Helander Sisu-elokuvineen.

Potentiaali suomalaisella toimintaelokuvalla voi olla suurempi kuin osataan ajatella. Ei ihme, että Helander oli silminnähden pettynyt, kun Jussi-gaalassa hänen elokuvansa ei saanut tunnustusta. Actionia pidetään edelleen rahvaanomaisena. Harlinille Jäätävä polte tarjosi käyntikortin Hollywoodiin. Helander ei nykyään vastaavaa käyntikorttia tarvitse – hän voi valita lähteä Hollywoodiin, jos omat ehdot täyttyvät.

Harlin on ollut uranuurtaja, ja Jäätävä polte on elävä todiste siitä, mistä kaikki lähti. Se osoittaa, kuinka suomalaiset talvimaisemat ja vanha tiilitehdas Janakkalassa riittävät esteettisesti hienoksi näyttämöksi toimintaelokuvalle osaavissa käsissä, ja Harlin on erittäin visuaalinen ohjaaja.

Elokuvan asetelma maailmanpoliittisessa- ja vankilan hierarkiassa olisi riittänyt vaikka televisiosarjaan. Edelleen riittäisi. 1980-luvulla sarjat eivät tietenkään olleet mediaseksikkäitä kuten nykyaikana. Ne kuuluivat samaan koppaan mainosvideoiden kanssa, arvotonta viihteellistä roskaa.

Elokuvan kohdalla paistaa, kuinka hienoista ideoistaan huolimatta kokonaisuus on aika nopeasti kirjoitettu. Toimintaelokuville tyypilliset heitotkin ovat mitäänsanomattomia. Jos tarinassa olisi ollut enemmän lihaa luiden ympärillä, siitä olisi voinut tulla vielä parempi, kulttiklassikko, tai vakavasti otettava merkkiteos. Tällaisenaan se jää kuriositeetiksi elokuvaharrastajille.

Arvo suomalaiselle elokuvakulttuurille:

Kansainvälisen läpimurron keskeneräinen prototyyppi. Merkittävä pioneeri, joka on luonut uraa Jalmari Helanderin Sisun kaltaisille teoksille. Kauniita shotteja, rujoja kuvia. Kunnioitettava yritys nuorilta klopeilta tehdä itseään isompaa elokuvaa. Kokonaisuus levällään potentiaalisten ideoiden keskellä. Aikanaan taloudellinen floppi, osittain suomalaisen sensuuritoimen masinoimana.

Arvo Hämeenlinna-arkistomateriaalina:

Paljon arvokasta, monipuolista ja ennen kaikkea tyylikästä dokumenttia Leppäkosken tiilitehtaan sisätiloista. Hämeen linna ja pari Hämeenlinnan katua vilahtaa, tuomatta suurta lisäarvoa.