Hiljaisen haikeuden huminaa
Istun Taidehallin uusimmassa näyttelyssä – Andreas Behn-Eschenburgin ”Poscards from
Elsewehere” – ja tuntuu hitaalta, kuumuus valuu sisään kadulta paksuna massana ja näyttelyn
taulut riippuvat valkoisella seinällä koruttomasti pitäen väliä toisiinsa ja minuun. Vaikka olen tullut
paikalle katsomaan maalauksia, oikeastaan tuntuu, että asia on toisin päin: maalaukset katselevat
minua ja, kun kerran olen tullut niiden reviirille, ne pitävät minulle suopeasti seuraa. Tuntuu
kuitenkin, etteivät ne erityisesti yritä vietellä tai vakuuttaa minua: ne vain ovat, pärjäilevät omillaan.
Rentoudun niiden seurassa, koska ne eivät tunnu haluavan minulta, katsojaltaan, mitään.
Varsinkin kauempaa pienikokoiset taulut todella tuovat mieleen näyttelyn nimen mukaisesti
postikortit: ne ovat kuin pieniä, seinään tehtyjä aukkoja toisiin, kaipuuntäyteisiin todellisuuksiin.
Sveitsiläissyntyinen taiteilija Behn-Eschenburg kuvaa, että ”näyttelyn teoksia yhdistää halu vierailla
kaukaisissa, tuntemattomissa maisemissa ja menneessä ajassa”. Teoksista tihkuukin
samanaikaisesti haikeaa ja lohdullista melankoliaa. Minimalistisesti maalatut öljyväriteokset eri
materiaaleille (kangas, puu, paperi) ja yksi etsaus kuvaavat juuri ja juuri havaittavasti, kuin
mahdollisimman vähillä viivoilla, erilaisia paikkoja tai maisemia: vehreä näkymä, tulivuori, laivan
keula, huone. Samalla kuitenkin kuvatut paikat väistävät katsetta, ja on kuin maalauksiin olisi
jäänyt vain paikan aavistus. Teosten katsominen muistuttaa siitä tunteesta, kun yrittää haravoida
muistinsa poimuista jotain paikkaa tai tapahtumaa ja saa kiinni vain häilähdyksiä, jotka pakenevat
saman tien. Tämä on hyvä asia; on vaikeaa kuvata jotain, joka ei antaudu kuvattavaksi.
Pienet, vähäeleiset, herkästi ja pehmein, surumielisin värein maalatut teokset ovat virkistävä
vastakohta useimmille Taidehallissa tänä vuonna nähdyille näyttelyille, joissa on nähty suuria,
räiskyviäkin teoksia. Olen ehdottomasti kaikenlaisten teosten puolella, mutta edes jonkinlaista
tasapainoa vaaliakseen täytyy olla aivan erityisesti Behn-Eschenburgin maalausten kaltaisten
teoksien puolella. Pienuudessaan, hiljaisessa kauneudessaan ja vähäeleisyydessään ne luovivat
sitkeästi vastaan kaikkea sitä, mitä taiteelta tällä hetkellä monelta taholta toivottaisiin. Nämä
hienovaraiset teokset eivät ole hyvä tausta selfieille eikä niistä saa päräyttäviä somekuvia; niitä ei
voi vain vilkaista nopeasti ja odottaa saavansa siitä jotain; ne eivät järkytä, shokeeraa tai ota
poliittisesti kantaa. Jos teosten haluaa avautuvan, pitää pysähtyä: hidastaa, hengittää, avata aistit,
haahuilla.
. Näyttelyn teokset luovat tilan, joka on samaan aikaan hyvin tyhjä ja täynnä jonkinlaista huminaa.
Tyhjyys on konkreettista: tyhjää valkoista seinäpintaa, jossa pienet teokset kelluvat, ja toisaalta
tyhjyyttä tai utuista avoimeksi jäävää tilaa myös maalauksissa. Humina vyöryy tilaan teosten
tyrkätessä liikkeelle katsojan omia muistoja paikoista, jotka ovat nyt jossain muualla, ”elsewhere” –
kadotettuja paikkoja tai sellaisia, joita ei ehkä koskaan ollutkaan.
Andreas Behn-Eschenburgin ”Postcards from Elsewhere” Taidehalli Hämeessä (Hallituskatu 14,
13100 Hämeenlinna) 16.6.2024 asti.
