Loosi 84
Misterman – kaikkitietävä
Käsikirjoitus: Enda Walsh
suomennos Aava Reilin
Ohjaus: Martti Töttölä
Pääroolissa Heikki Kuusela
Äänirooleissa Johanna Reilin, Jyri Ojansivu ja Siiri Mattila
Äänisuunnittelu Veikko Pulli.

Esitykset: la 31.8. klo 14:00, su 1.9. klo 15 + klo 16.30 paneelikeskustelu teemalla jumala ja mielenterveys,
la 7.9. klo 14, su 8.9. klo 19, la 14.9. klo 12 ja su 15.9. klo 15

Thomas Magill on mieleltään järkkynyt pienen Inishfree – kylän asukas. Vaikka Thomas fyysisesti sijaitsee Inishfreen pikkukylässä, näytelmä sijaitsee jossakin todellisuuden ja mielikuvituksen rajamailla, tilassa, joka häilyy ohuen todellisuuden viivan kummallakin puolella.

Enda Walshin Misterman rakentuu yhden läsnäolevan näyttelijän roolisuorituksen ympärille. Näytelmässä aistii kymmenien muidenkin läsnäolon äänien ja eleiden kautta, olivatpa he sitten todellisia tai mielikuvituksen tuotteita, osa Thomasia itseään tai erillisiä hänestä.

Martti Töttölän ohjauksessa teos on saanut muodokseen esineteatterin, jossa kaikkia muita elementtejä kuvaavat lelut ja esineet. Elollisten olentojen korvaaminen nukkavieruilla leluilla, korostaa järkkyneen mielen liikkeitä. Äänien, keskustelujen sekä Thomasin kehollisuuden yhdistelmä saa aikaan tunnelman, jossa ahdistus, harhaisuus ja pakonomainen rakkauden ja hyväksynnän kaipuu tulee lihalliseksi ikään kuin katsojan syliin saakka ja vihjailee alusta lähtien väkivallalla.

Kuuselan esittämän Thomasin rooliin on helppo päästä sisään ja häntä kohtaan väistämättä tuntee empatiaa. Kuusela esittää roolin suomalaisittain vähäeleisesti, taidokkaasti ja todenmukaisesti. Jokainen, joka on nähnyt toisen ihmisen järkkyvän mieleltään, tunnistaa käden liikkeet, eleet ja katseen, joita Kuusela näyttelemisessään käyttää.

Taidokas ja rosoinen mutta silti hiottu näyttelijän työ toimii roolissa erittäin hyvin. Thomasin lapsenomainen viattomuus, vaativuus ja kaipaus sekä harhainen todellisuuden ja oman yhteisöllisen roolin ymmärtäminen tulevat selvästi esiin. Tunnelma pysyy intensiivisenä koko 90 minuuttisen teoksen ajan.

Käsiohjelmassa on korostettuna Enda Walshin lainaus ”— Haluan näytelmieni olevan olemassa abstraktissa,
ekspressionistisessa maailmassa: yleisön on opittava sen säännöt ja sitten löydettävä yhteys
hahmoihin, jotka ovat päällisin puolin kauheita hirviöitä.”

Lainauksen voi ymmärtää monella tavalla mutta itse näkisin asian niin, että jokaisessa meissä asuu ainakin osa Thomas Magillista, ihmisestä, jossa on sekä pieni kaipaava lapsi että vaativa järkkymätön aikuinen omine totuuksineen. Näiden kahden yhteensovittamisesta muodostuu persooann eheys. Kiinnostavaa on se, kuka näytelmässä on se kauhea hirviö – Thomas vai kaikki ne, joiden vuoksi hänen mielensä järkkyi vai kenties katsoja, joka tirkistelee kaikkea tätä ja salaa miettii, että onneksi minä pysyin kasassa kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta.

Myönnän sitaatin pohjalta odottaneeni abstraktimpaa ja ehkä vaikeampaa teosta mutta toisaalta jos tuntee taidemaalauksen abstraktin ekspressionismin klassikoita, vaikka Jakcson Pollockilta, voi lausahduksen ymmärtää elementtien kerroksina ja vuoropuhelulla, joka kuitenkin rakentaa yhtenäisen teoksen, jossa korostuu maalaustaiteen perinteiset säännöt.

Misterman on syväluotaus ulkopuolelle jätetyn ja kiusatun henkilön mieleen. Sisäinen lapsi huutaa rakkautta ja vakuuttelee olevansa hyvä, kun toisaalta aikuinen kokee ruumiillisia haluja ja tarpeita mutta ei pysty kohtaamaan niitä. Kaikkeen kietoutuu vahvat uskonnolliset moraalisäännöt ja alati valvova jumala, jonka voi nähdä myös symbolina vanhemmille, jotka eivät anna lapselle tilaa aikuistua ja opetella omia totuuksia maailmasta.

Viitteitä kiusaamisesta ja hyljeksinnästä yhteisössä on ilmassa mutta niitä ei korosteta erikseen. Yhteisön ulkopuolelle jättäminen ja rankka kiusaaminen saattavat johtaa mielen järkkymiseen, joten pääteltävissä on näin käyneen myös Thomasin tapauksessa. Kun ihminen ei saa kokemusta yhteydestä ja yhteenkuuluvuudesta, seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Misterman voisi olla kliseinen repostelu järkkyneen mielen murhanhimosta mutta Loosi 84-ryhmän tuotantona näytelmästä saa irti enemmäkin. Monitahoinen ja kerroksellinen tapa tehdä teatteria on itsessään kiinnostava lähtökohta teokseen mutta myös näyttelijän työn toimivuus ja rajatilan korostaminen ovat erityisen toimivia kokonaisuuden kannalta.

Kannustuksena voin sanoa, että näytelmä ei ole liian hankala eikä moderni kokemattomammallekaan katsojalle vaan sitä voi tosiaankin tarkastella monesta näkökulmasta. Teatterin soisi olevan näin itsensiivistä myös isojen teattereiden tuotannoissa, vaikka trendi niissä näyttää olevan kauemmas taiteesta ja lähemmäs viihdettä.

Liput:

netticket.fi tai martti.tottola(@)gmail.com

Kirjoituksia aiheesta muualla:

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/6787414

https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/6556352