DANTCHEV:DOMAIN To Those Who Have Gone, I sing in a Key of D
Anna Dantchev: Laulu, tupan-rumpu
Erno Haukkala: Pasuuna
Kenneth Ojutkangas: Baritonikitara, tuuba
Antti-Pekka Rissanen: Rummut
DANTCHEV:DOMAINin kolmas albumi näki päivänvalon perjantaina 5. syyskuuta ja tartuin siihen ilakoiden. Korviini päätyneet aiemmat sinkkujulkaisut kyseiseltä kokoonpanolta olivat riemastuttavan raikkaita, vahvoja ja jopa raivokkaita, joten virittelin myhäillen kuulokkeet korvilleni ja käänsin volumen kohtuullisesti koilliseen.
Tartuin levyn kärkikappaleeseen, To Those Who Have Gone, jota itse artisti kuvailee rakkaudentunnustukseksi sille, mikä on mennyt, ei itkuvirsi, vaan kiitoslaulu. Kuulostaa loistavalta, tuumin, sillä itkuvirret eivät kuulu mieliralleihin lainkaan. Kappale alkaa melankolisin, kauniisti kaikuvin kitaroin, joiden rinnalla kalisee kalkkarokäärmeen mieleen tuova instrumentti. Taas kerran mieleni yhdistää äänimaiseman The Doorsiin, mystinen autiomaatunnelma, kaikuvine kitaroineen tuo vahvan The End- boogien ja korvani odottavat Jim Morrisonin ääntä. Sitä ne eivät toki saa, vaan Anna Dantchevin vahva, syvä ääni pyyhkäisee autiomaatunnelman tiehensä. Laulu alkaa kuljettaa rallia eteenpäin kalkkaroiden ja muun äänimaailman siirtyessä taka-alalle ja vaikka sanat ovatkin koskettavat, ei itkuvirsiosastoon lipsahtaminen ole lähimaillakaan.
Mikäli kuulija on äskettäin menettänyt jonkun läheisen, saattaa ralli osua ärhäkästi kyynelkanavaan, sillä vaikka se ei todellakaan ole itkuvirsi sanan varsinaisessa merkityksessä, on siinä silti menetyksen melankolia vahvasti läsnä. Tai ei sen menetyksen tarvitse olla äskettäinenkään, mieli vaeltaa joka tapauksessa heihin jotka ovat lähteneet, vaikka jo vuosikymmeniä sitten ja rillin huurtuminen on todennäköistä. Osuma kyynelkanavaan tulee itkuvirsistä poiketen eri kulmasta, sillä tämä ralli tuo lähteneet mieleen “on onni että olit”- näkökulmasta eikä niinkään “yhyy, miksi lähdit”- teemaisesti. Ainakin allekirjoittanut riisui ja kuivasi rillinsä kun lähteneet nousivat mieleen positiivisina muistoina.
Kappale on hyvin kaunis, paitsi sanoituksiltaan, myös melodialtaan. Se soljuu ja kiipeilee eteenpäin, nousten pikkuhiljaa alun autiomaasta korkeammalle, kohoten ikään kuin lentoon yötaivasta kohden, jättäen kaktukset ja viilenevän hiekan kauas alapuolelle. Ja sitten mukaan ilmestyy yllättäen, viiltävän kauniina soiva pasuuna. Olen ennenkin ilakoinut yllätystorvien äärellä DANTCHEV:DOMAINin kappaleita kuunnellessani ja tässä rallissa tuo äkisti ilmaantuva puhallin kohottaa tunnelman taas aivan uusille tasoille. Kappale on pasuunan soidessa yhtäaikaa sekä viiltävän surumielinen, että kohottavan toiveikas ja ihan vain kaunis.
Loppua kohti laskeudutaan yötaivaalta alemmas, kivien lomassa piileksivien kärmeksien kalkatus alkaa kuulua ja tuuban saattelemana To Those Who Have Gone leijailee hiljentyen horisonttiin. Kuulija jää istumaan sohvan reunalle rillit kädessään, miettien että olipa se. Kertakaikkiaan. Jos pitäisi kuvailla yhdellä sanalla DANTCHEV:DOMAINin kappaleita, sekä tätä juuri kuulemaani, että kaikkia muita korviini päätyneitä, sanoisin että vahva. Tai ehkä voimakas. DANTCHEV:DOMAINilla on kerrassaan raivokas ote, mitä musiikkiin tulee ja korostettakoon, että raivokas on tässä yhteydessä yksinomaan positiivinen termi. Niin että jos kaipaatte vahvoja melodioita, rytmillisesti rikasta ilmaisua, tunteita herättäviä tarinoita ja ilahduttavia torvia, jotka toisinaan yllättävät, suosittelen DANTCHEV:DOMAINia.
