Canvas of Silence: Humanimal
Jyväskylästä läpsähtää lokakuun viimeisenä päivänä kansan kuultavaksi Canvas of Silencen debyyttiteos As the World Tree Fell. Kyseiseltä albumilta on viipaloitu maistiaisiksi Humanimal -niminen sinkku, jota orkesterin sävelnikkariksi ja sanasepoksi nimetty kitaristi Tatu Hanhikoski kuvailee energiseksi ja tarttuvaksi. Reipasta, ellei jopa raivokasta soitantaa luvassa siis, tuumin sovitellessani kuulokkeita päähäni ja vääntäessäni volyymit soveliaalle tasolle.
Alkutahdit lunastavat lupauksen ja Humanimal lähtee raskaasti, mutta reippaasti lanaamaan tietään korvakäytäviin. Kitaravalli möyrii matalalla ja toinen hyppelehtii tilutellen sen yläpuolella saaden kuulijan ottamaan vaistomaisesti ilmakitara-asennon. Kyllä vain, energistä ja tarttuvaa. Ja sitten, pienen tehostepaussin jälkeen, mukaan tulee laulu. Kirkas, puhdas naisääni, melkein sellainen, kuin tämän tyylilajin ralleissa usein kuullaan, mutta tässä äänessä on joku hyvin kiinnostava twisti.
Orkesterin miehitys on vaihtunut vuosien vieriessä ja tällä hetkellä lauluhommista vastaa Aino Vuorenmaa, mutta tällä kyseisellä levyllä kuullaan vielä äänitysten aikaan yhtyeessä vaikuttaneen Loimu Satakielen ääntä. (Siinä muuten vasta aivan erityisen kuvaava nimi, todettakoon). Laulu soljuu sujuvana, luontevana, pakottamatta, ilman teennäisiä ärjähdyksiä tai teatraalista kikkailua. Se on, kuten sanottu, kirkas ja puhdas ääni, mutta siinä on jotain vaikeasti kuvailtavaa olentomaisuutta, sillä tavalla positiivisessa mielessä, ikään kuin ääni lähtisi ihmisen sijaan keijukaisesta.
Ralli on todellakin reipas ja raskas, jo kertaalleen mainitut kitarat mylläävät menemään ja biisin perusta rakentuu vahvasti perinteisille elementeille, mutta ulottuvuuksia löytyy ilahduttavassa määrin lisääkin. Melodia on ilahduttavan monisävyinen, kiehtova ja yllätyksellinen, varsin kaunis jopa ja saa kuulijan miettimään vakavissaan, josko yrittäisi laulaa hieman mukana.
Loppua kohti ralli kasvaa suuremmaksi, käväisee ohimennen pop – osaston puolella, pullistuu hetkellisesti jopa oopperatyyppisiin mittoihin ja palaa taas juurilleen myllertävien kitaroiden ja reippaan boogien pariin. Tulee mieleen kuumailmapallo, joka pullistuu pullistumistaan, kohoaa yhä ylemmäs, kunnes matkustajat toteavat, että nyt olisi aika palata hieman hillitympiin korkeuksiin. Ja sitten se palaa, mutta pysyy koko matkan ajan yhtenäisenä kokonaisuutena, joka kulkee tasaisen reippaasti ja energisestikin eteenpäin.
Tunnustettakoon, että ajattelin aluksi tämän olevan yksi sellainen tavanomainen, tusinaheviralli, joka noudattaa samaa kaavaa kuin sadat muutkin vastaavat, kaikkine teennäisine ärjymisineen ja runnovine kitaroineen, mutta sellainen ajattelu loppui hyvin pian. Humanimal on moniulotteinen, taidokas ja kerrassaan kiehtovasti laulettu ralli.
KOKOONPANO
Aino Vuorenmaa – laulu
Tatu Hanhikoski – kitara
Jaakko Puusaari – kitara ja taustalaulu
Mikael Minkkinen – basso
Iiro Vuori – rummut
