Anna minun rakastaa enemmän – pieni kappale kotikaupunkia
Ensi-ilta 3.10.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Oskari Sipola
Pääosissa: Pyry Kähkönen, Rita Behm, Mimosa Willamo, Aimo Räsänen, Tuomas Nilsson, Jasir Osman, Evelyn Rasmussen Osazuwa
Pääsin väijymään Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -romaaniin perustuvan elokuvan ja vieläpä ennakkonäytöksessä, oranssia mattoa pitkin astellen. Suuren maailman meininkiä suorastaan, ilakoin vaappuessani saliin ja asettuessani väijyntäasemiin. Tarina oli ennestään tuttu, olin lukenut Itkosen romaanin jo joitakin vuosia sitten ja erityisen kiinnostavan siitä luonnollisesti teki Hämeenlinna-yhteys, ainahan kotikaupunkiin sijoittuvat tarinat kiinnostavat. Ja elokuvamuodossa ne vasta kiinnostavatkin, odotin näkeväni valkokankaalla tuttuja maisemia toisensa perään ja arvailin mielessäni olisivatko ne juuri niitä, joihin kirjan tapahtumat lukiessani olin sijoittanut.
Elokuva oli varsin mukaansatempaava, tarina kaappasi katsojan mukaansa ja vaikka kirjan pohjalta jo tiesikin miten se tulee menemään, ei tieto tehnyt tarinasta yhtään tylsempää. Sitä huomasi jopa jännittävänsä hieman, että mitenkähän tuon pojan nyt käy kun se tyttö otti ja lähti, vaikka vallan mainiosti tiesi että hyvin siinä sitten lopulta käy. Tuoreet näyttelijäkasvot tekivät tarinasta myös astetta uskottavamman, nuoret, allekirjoittaneelle ennalta tuntemattomat näyttelijät olivat raikas tuulahdus valkokankaalle. Naispääosan Rita Behm toki oli tuttu musiikkinsa kautta, mutta näyttelijänä tuore kasvo hänkin.
Oskari Sipola onnistui mielestäni loihtimaan Itkosen romaanin valkokankaalle varsin taidokkaasti, henkilöt astuivat kirjan sivuilta sujuvasti esiin, tarina kulki yhtä ripeästi kuin taannoin sivuja selatessani ja musiikki sopi tarinaan loistavasti. Etenkin Behmin ääni ja esiintyminen toivat autenttista boogieta läjäpäin, olikin oiva veto napata rooliin oikea poptähti näyttelijän sijaan, se teki tarinasta astetta uskottavamman.
Ainoa hahmo, joka jäi lopulta yllättävän pieneen rooliin elokuvassa, oli itse Hämeenlinna. Olin ilakoinut jo etukäteen siitä, että tarina kulkisi osittain tutuissa maisemissa ja pääsisin väijymään kotikaupungin katuja valkokankaalta, mutta Hämeenlinna paistattelikin parrasvaloissa vain muutaman, ohikiitävän pienen hetken verran. Vilauksina vain. Olin odottanut ehkä hieman suurempaa Hämptonprosenttia.
“Anna minun rakastaa enemmän” on siis kelpo raina rakkaudesta ja musiikista, unohtamatta kepposia, joita rakkauden raastama mieli voi ihmiselle tehdä. Keppos-osiosta pidin erityisesti, se oli yllättävä twisti tarinassa, näytti perinteisen rakkaustarinan hieman erilaisen linssin läpi ja piti katsojan varpaillaan. Kun ei voinut olla ihan varma mikä tapahtuu ja mikä ei. Ilahduttavaa keppostelua sellainen. Jos siis olet musiikin ja rakkaustarinoiden lämmin ystävä, on tämä varsin hyvä valinta.
