Putro ja elämänpensseli
Tie Hauholle on mutkainen ja pitkä. Tai ei se nyt niin kovin pitkä Hätilästä katsoen ole, mutta vähän ja epävarmasti autoilevalle se tuntuu siltä. Kurvasin siis Hauhotalon pihaan torstaina 3.7. otsa kiinni tuulilasissa, ranteet ratinveivaamisesta krampissa ja hiki selässä virraten. Kello oli jo miltei kuusi, joten sisätiloihin piti siirtymäni juoksuaskelin. Ehdin kuin ehdinkin, ahterini iskeytyi istuimeen lähes samalla hetkellä, kun Samuli Putro astui lavalle. Ryhdyin väijymään, hikisenä, hengästyneenä ja täynnä odotusta. Pidän Putrosta nimittäin.
Ensimmäinen puolikas pitää sisällään soolohommia, lavalla on vain Putro ja kitara. Välillä kosketinsoitin ja sitten taas toinen kitara, hyvin pelkistettyä, yksinkertaista ja vangitsevaa. Ilakoin tuolissani. Aivan ensimmäisenä kuullaan kappale, jota ei ole aiemmin esitetty. Se kertoo liikunnanopettajan arjesta hyvin tyypilliseen Putrotyyliin, yksinkertainen melodia kuljettaa kerrassaan loistavasti sijoiteltuja sanoja ja kuulijalle välittyy hieman nostalginen, haikeansävyinen kuva ihan tavallisesta arjesta. Tämä Putron sanataituruus ei lakkaa ilahduttamasta koskaan, hänen ralleissaan on aina tarina, kertomus elämästä, sujuvasti ja luontevasti sointujen sekaan ujutettuna. Ei kömpelöitä sanamuotoja, liiallista kielikuvilla kikkailua, eikä täytteeksi survottuja lallatuksia. Kaltaiseni kärsimätön, liiallisesta rönsyilystä tuskastuva hätähame on tällaisen musiikin lämmin ystävä.
Putron tuotanto on tuttua jo vuosien takaa, olen ilakoinut hänen sanoitustensa äärellä monesti ja niinpä usean rallin kohdalla pintaan nousi muistoja ja tunnustettakoon että teki mieli laulaa mukana. Etenkin Milloin jätkät tulee- kappaleen kohdalla, minulla oli nimittäin taannoin tapana piinata omaa jälkikasvuani laulamalla heille tauotta tämän rallin kertosäettä, vaihtaen Samin tilalle tenavieni nimet ja voitte kuvitella, miten se nuorukaisia ärsytti. Hähä. Voisin väittää, että valtaosalla saliin kerääntyneistä kuulijoista oli myös näihin kappaleisiin liittyviä muistoja, näin useammankin huurtuvan rillin ja hymyyn leviävän kasvon illan aikana.
Toisella puoliskolla mukaan tuli jousikvartetti ja ensireaktioni oli, että hyi, miten kaunista. Putrolla on kyky sanoittaa elämää, maalata mystisellä pensselillä tuokiokuvia sen eri vaiheista, kokemuksista, joita me kaikki käymme läpi ennemmin tai myöhemmin. Hän piirtelee pensselillään kuvia rakkaudesta (Tuolla lentää pääskysiä sai yhden, jos toisenkin kuulijan ajatukset viivähtämään mielitietyssä), nuoruudesta, vanhuudesta, luopumisesta, kaikesta siitä, mitä elämään kuuluu ja kun nämä loistavasti sanoitetut tarinat kehystetään hävyttömän kauniilla jousimusiikilla, on lopputulema lumoava. Ja vangitseva. En muistanut sen toisen puoliskon aikana edes stressata saanko auton pois parkkiruudusta naarmuttamatta naapuria ja että onko se kotiin vievä tie vielä yhtä mutkainen, olin niin syvällä musiikin syövereissä, että arjen murheet unohtuivat toviksi. Se kai musiikin tarkoitus onkin. On myös tunnustettava, että omakin rillini huurtui, kun Putro lauloi aikuisten lasten automatkasta lapsuudenkotiin, jossa olohuoneessa on ”meidän kaikkien kuvat”. Se osui keski-ikäisen sisimpään ja mieleen nousi oman äidin olohuone, jossa on kuin onkin omat ja sisarusten kellastuneet koulukuvat kasarilta. Raapustin muistikirjaani ”ripsiväri levisi, kirottu Putro”, mutta en tarkoittanut vakavissani sitä kirottua, kyllä se meikin sotkeminen laulun voimin on ennemmin siunaus kuin kirous.
Musiikki oli siis loistokasta, tunteita herättävää, riehakastakin ja etenkin viimeisessä kappaleessa kuultu pyykkikori riemastutti minut aivan tärviölle. En tiennyt, että pyykkikorista irtoaa niin raivokasta soitantaa, mutta sen kuultuani olen katsonut omaani aivan uudella silmällä. Voi olla, että kokeilen. Musiikillisen annin lisäksi Putro viihdytti kuulijoita hersyvin välispiikein ja sitäkin osastoa olisi voinut kuunnella loputtomiin. En ollut aiemmin nähnyt, enkä kuullut häntä livenä, joten nämä hilpeät tarinat ja hänen loistava tapansa kertoa ne, toivat hänestä esiin aivan uuden ulottuvuuden. Pidän hänestä nyt vielä enemmän.
Sain auton ruudusta kolhimatta ketään ja vaikka tie oli yhä mutkainen, sompailin sen sujuvasti kuin sisilisko katukivetyksellä. Ja koska olin yhä liekeissäni, lauloin täysin palkein koko mutkaisen kotimatkan. Etenkin mielibiisini Milloin jätkät tulee, sen kajotin kolmasti. Jos joskus tarjoutuu tilaisuus mennä väijymään Putroa ja jousikvartettia, menkää heti. Ja tehkää se ripeästi, tämäkin konsertti myytiin loppuun alta aikayksikön.
