Avant! on rohkea, muista erottautuva, itseensä uskova ja ajan hermolla oleva, jota  kuulijat arvostavat. Se on eliittikulttuuria ja edelläkävijä kulttuurin eturintamassa,  koska se on parasta.  

Tämä hieno kuvaus on suoraan brändin oppikirjasta, brändäys on valloittanut  maailmamme, eikä se suinkaan ole pahaksi, jotkut sen osaavat ja toiset jäävät  rannalle ruikuttamaan. 

Avanti! Syntyi vuonna 1983 Esa-Pekka Salosen, Olli Pohjolan ja Jukka-Pekka  Sarasteen aloitteesta. Orkesterin syntyyn vaikutti tarve korkealaatuiseen  yhteismusisointiin innostuneiden ja taitavien muusikoiden kesken. Avanti! pyrkii  avaamaan ovia taiteelliseen ja poikkitaiteelliseen vuoropuheluun. 

Tämän konsertin säveltäjät olivat minulle uusia ja tuntemattomia, joten ainoa  ennakko-odotukseni oli utelias jännitys. 

Kokoonpano Nyrjähtäneitä biittejä konsertissa 

Meeri Pulakka, sopraano 

Avanti! 

Tomas Gricius, trumpetti 

Valtteri Malmivirta, pasuuna 

Ilkka Marttila,tuuba 

Jaime Estevez, saksofoni 

Petri Kumela, sähkökitara 

Emil Holmström, piano 

Markus Ketola, rummut 

Fabian Paul, lyömäsoittimet 

Anders Pohjola, äänisuunnittelu 

Ohjelma 

Michael Maierhoof(1956-) 

Shopping 4(20024-2005) 

Enno Poppe(1969-) 

Fleisch(2017) 

Agata Zubel(1978-) 

Friction(2020) 

Bernhard Lang(1957-) 

DW 16.4`Songbook I.4` 

Ensimmäinen kappale oli Michael Maierhofin Shopping. Maierhof ottaa  sävellyksillään kantaa erityisesti kuluttamiseen, uskoakseni erityisesti tavaroiden  kuluttamiseen. Kulttuurin kuluttajina olimme kuulemassa melko kiitettävän  kokoisella joukolla Verkatehtaalla, kaikenlainen tekeminen on nykyisin  kuluttamista ja kuluttamisen kohteet kulttuuria, molemmat ilmiöt ovat kovassa 

nousukiidossa nykymaailmassamme. Kappale soitettiin sinisillä ilmapalloilla, tulisiko punaisista ilmapalloista erilainen ääni, se jää kokeiluun, ensimmäiset äänet  kuulostivat kuitenkin naakkaparvelta, siinä vaiheessa suljin silmäni, koska en  näkemiseltä kuullut sävellystä ja kaiken lisäksi alkoi naurattamaan sinisten  ilmapallojen vakavailmeiset soittajat. Kukapa ei olisi lapsena ilmapalloja vinguttanut läsnäolijoiden kauhuksi. Shopping -kappale kuulosti konaisuudessaan Picasson ja  Pollockin ,varhaisten nykytaiteen kauhukakaroiden, teosten yhteensulautumiselta  New Yorkin liikenneruuhkassa. Yhdessä osassa kuulin selkeästi suuren tavaratalon  ihmisäänten kakofonian, joka muistutti sitä naakkaparvea. Usko tai älä se oli  erityisen mielenkiintoinen äänimaailma, joka on syntynyt urbaanista ympäristöstä,  johon olemme niin tottuneet , että tuskin edes huomaamme sen olemassaoloa. Kun lakkasin katsomasta soittajia, näin sieluni silmin myös nuoruuteni idolin  Karlheinz Stockhausenin leijailevan salin katossa tyytyväinen hymy huulillaan, hän  varmaan mietti, että helikopterin äänen voi korvata näinkin. 

Toisen kappaleen säveltäjä oli Enno Poppe ja teoksen nimi oli Fleisch. Soittimet  olivat melko yleisesti muun muassa jazzkokoonpanoissa käytetty saxofoni, rummut, piano ja sähkökitara. Perinteistä jazzia tai rockia ei kuultu, mutta jotain erityisen  mielenkiintoista, jota ei yhdeltä kuulemalta pystynyt lokeroimaan minnekään.  Musiikki kuulosti välillä tutunomaiselta, siellä kuului pirstottuja osia rock- ja  jazzmusiikista, ilman perinteistä jatkumoa, jokainen soitin soitti omaa erillistä  ääntään, mutta jollain mystisellä tavalla sulautuivat samaksi.  

Eino Poppen mielestä rockmusiikki on muuttunut pölyiseksi ja siinä hetkessä se on  alkanut kiinnostamaan häntä. Hän hajoitti syntaksin ja vapautti voimia, jota  rockmusiikin stereotypiat ovat peittäneet ja tukahduttaneet.  

Kolmas säveltäjä oli Agatha Zubel ja kappale Friction. Sävellys on tehty  trumpetille,pasuunalle ja tuuballe. Säveltäjä itse sanoo teoksestaan:” Ajatus ei  aiheuta kitkaa. Ääni ei aiheuta kitkaa.Aika ei aiheuta kitkaa. Nopeus aiheuttaa  kitkaa. Pysähtyminen aiheuttaa kitkaa.. Yhteiselo aiheuttaa kitkaa.” Jos edellisessä kappaleessa musiikki oli hajoitettu palasiksi ja koottu uudelleen,  tässä teoksessa sen lisäksi hajoitettiin soittimet kappaleiksi ja kaikilla osilla tuotettiin ääniä. 

Kitkaa tosiaan kuului. Tässä tapauksessa kitkan ääni oli koottu yhteen ja tuotti  aivan uskomattoman äänimaailman. 

Kappale loppui hiljaisiin puhallusääniin, joiden lopussa siniset ilmapallot suhisivat  tyhjiksi, tässä vaiheessa avasin silmäni ja uskalsin katsoa mistä se suhina kuului. 

Teoksien äänten vastaanottaminen oli niin herkistänyt kuuloni, että kuvittelin  väliajan aikana esiintymislavalla liikkuvien ihmisten tuottavan etukäteen sävellettyä  ääntä kenkien kopinalla, kun he järjestelivät seuraavaa ja viimeistä teosta  soittokuntoon. Kannattaa herkistyä ympäristön kuulemiseen. 

Viimeinen teos oli Bernhard LanginDW 16.4.- ´Songbook I.4´ 

Teoksen solistina esiintyi Meeri Pulakka, joka on mm laulanut Kaija Saariahon  Emilien. 

Teoksessa laulaja oli yksi instrumentti orkesterissa, soittimet tukivat solisti instrumenttia yhä voimallisempiin suorituksiin. 

Kuten muissakin teoksissa, niin tässäkin teos kuulosti jazzilta tai rockilta, muttei ole kumpaakaan, vaan jotain omaansa, nyrjähtänyttä ja perinteitä rikkovaa. Laulujen  sanoja on rakennettu tai paremminkin särjetty sirpaleiksi ja vanhasta rakennettu  uutta. Sanojen perinteisellä jatkumolla ymmärrettävien kokonaisuuksien toivossa ei  ole merkitystä. 

Meeri Pulakan ääni on koukuttavan hieno, sanoin kuvaamatonta akrobaattista  äänen tuottoa. 

Konsertti rikoituista ja nyrjähtäneistä biiteistä, teki kunniaa Avanti!:lle ja Hauhon  musiikkijuhlien konserttivalinnoille ja Verkatehtaalle, ollaan ylpeitä näistä  tilaisuuksista.