Tarina kertoo ryövärikuningas Matiaksen tyttärestä Ronjasta, joka syntyy myrskyisenä yönä ukkosen riehuessa. Ronja kasvaa kotilinnan suojissa tietämättömänä ympäröivästä maailmasta, kunnes koittaa päivä, jolloin hänet lähetetään Matiaksenmetsään. Metsässä hän kohtaa isänsä pahimman vihollisen pojan Birkin, jonka kanssa hän ystävystyy.

Astrid Lindgrenin klassikkotarina Ronja, ryövärintytär Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä syksyllä 2024. – tiedote

Vaikka perinteisesti Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintytär onkin seikkailukirja, jossa on onnellinen loppu ja ihanan viaton rakkaus kahden vihamiehen jälkeläisen välillä, nousee sen kiinnostavin sanoma esiin Liisa Mustosen ohjaamassa Ronja, ryövrintyttäressä, joka voisi olla samaan aikaan nimetty nykykielellä Ronja 2.0:ksi. Tämä versio ei mässäile draamalla vaan keskittyy olennaiseen, siihen ajattomaan ja toistuvaan ihmisen toiminnan aiheuttamaan kierteeseen, minkä Ronja ja Birk yrittävät katkaista.

Lindgren oli taiturimainen ihmisen käyttäytymisen ja sen seurausten kuvaaja. Hän sai somien tarinoiden lomaan kätkettyä sellaisia rakennelmia, joita ei moni edes näe, vaikka ne ovat läsnä koko matkan ajan ajattomina ja toistuvina kuten ahneus niin yhteisöllisenä kuin luontoa koskevana ongelmana. Unohtamatta ylpeyden aiheuttamia käytösmalleja, jotka nekin sokaisee ihmisen käyttäytymään itseään ja yhteisöään vastaan.

Yksi selkein ja voimakkain osoitus ihmisen julmuuesta ja itsekkyydestä on, kun isä hylkää Ronjan. Rakkaan ainoan lapsensa ilman, että Ronjalla on mitään mahdollisuutta tietää, rakastaako isä häntä enää ja rakastiko itse asiassa koskaan. Tuleeko kukaan koskaan rakastamaan häntä tämän jälkeen ja voiko rakkauteen luottaa? Sitähän kumpikin lapsi kipuilee koko ensimmäisen kesän, toinen siksi, että isä on hylännyt, toinen siksi, että kukaan ei tule etsimäänkään eli kaikki ovat hylänneet.

Ronjan tarinassa pohditaan tietenkin myös ryöväämistä sen perinteisemmässä muodossa eli otetaan jotakin toiselta lupaa kysymättä. Tässä ohjauksessa kiinnitetään huomiota monin eri tavoin myös isompaan mittakaavaan siitä, miten ryöväämme niiltä, keitä on helpoin sortaa. Tiedämme sisimmässämme, että jokin on väärin vaikkemme osaa sanoa sitä.

Tekee hyvää pohtia, mitä oikeastaan otammekaan lupaa kysymättä. Kysymmekö lupaa veden ottamiseen, mineraalien kaivamiseen, metsän kaatamiseen, tehotuotantoon tai myrkyttämiseen? Emme taida yrittää edes hyvittää tekojamme antamalla köyhille vaan taidamme viedä kaikilta tasapuolisesti sen, mitä irti saa.

Ajatuksia herättävää on myös se miten ryöväri-isän mielestä on kamalaa, kun voudin vahdit yrittävät estää ryöväriä harjoittamasta ammattiaan, kyllä ihmisellä oikeus on työtään tehdä. Kaikki riippuu aina oikeutuksen näkökulmasta, raakut ja ryöväämiset.

Vain teatterissa on mahdollisuus kokea niin voimakkaita tunteita turvallisesti, erillään itsestään mutta silti lähellä myötäeläen. Tästä syystä ikäsuosituksena esitykselle on yli 9 vuotta, joka perustuu niin emotionaaliseen kuormitukseen kuin visuaalisten ärsykkeiden pelottavuuteenkin.

Tässä esityksessä tosin näkyi paljon pienempiä, alle kouluikäisiäkin lapsiajoille seuraava yö voi olla hankala, esitys oli niin upeasti ja vaikuttavasti rakennettu, että se tuli myös minun uniini.

Tarinahan on tunnetusti väkevä ja raju, niin syvälle perusturvallisuuden tunteeseen menevä, että se hämmentää pitkään kokemuksen jälkeen. Tämän tarinan ja ennen kaikkea toteutuksen jälkeen ei ole enää sama ihminen kuin teatteriin mennessään, mikä on aina hyvä merkki.

Teatterin taika ei ole mihinkään hävinnyt rahoitusten vähentymisen ja epävarmojen työolojenkaan myötä. On ihmeellistä nähdä samaan tilaan syntyviä maailmoja ja lähellä olevien ihmisten esittämiä tunteita, jotka usein ovat niin taiturimaisia ettei niitä erota näytellyiksi. Tässä näytelmässä oli miellyttävää, että joissakin kohtauksissa näytteleminen oli teatraalista ja yliampuvaa, se antoi hengähdystauon ja perspektiiviä tilanteeseen.

Olemme tottuneet siihen, että Elokuvaa katsellessa voi milloin tahansa kaivaa kännykän esiin, kun tulee vähän jännempi kohta. Paeta niitä tunteita ja kokemuksia. Teatterissa se on kohdattava siinä hetkessä, läsnä muun yleisön ja näyttelijöiden kanssa, ikään kuin kokisi tapahtumat itse omassa elämässään.

Tunnesäätelyn, tunnekasvatuksen ja ylipäänsä hyvän elämän ja kokemisen vuoksi toivoisin, että kaikki pääsisivät käymään teatterissa edes kerran vuodessa. Teattereissa saavutettavuus on erittäin tärkeää, varsinkin nykypäivänä. Hämeenlinnna teatteri ei hyväksy vielä Kaiku-korttia mutta toivon syvästi, että siihen tulee muutos mahdollisimman pian!

Lue lisää Kaiku- kortista täältä.

Täältä löydä taikataulut seuraaviin näytöksiin.