Moninkertaisesti palkittu etnolauluyhtye Tuuletar avaa urallaan uuden luvun kolmannella studioalbumillaan Maammo (Mother Earth). 30.1.2026 julkaistu kokonaisuus on yhtä aikaa paluu ja irtiotto. Kahden vuoden keikkatauon jälkeen yhtye kuulostaa levyllä keskittyneeltä, kirkaslinjaiselta ja entistäkin tietoisemmalta omasta äänellisestä identiteetistään.

Saksalaisen Nordic Notes -yhtiön julkaisema ja yhdysvaltalaisen Chris Juengelin (Liquid 5th Productions) tuottama albumi kiteyttää Tuulettaren ydinteemat alkukantaisuuden ja modernin, pohjoisen perinteen ja globaalin rytmiikan, intiimiksi ja eeppiseksi kokonaisuudeksi. Neljän laulajan, Venla Ilona Blomin, Sini Koskelaisen, Johanna Kyykosken ja Piia Säilynojan, rakentama äänimaailma syntyy yhä pelkästään ihmisäänestä, mutta studiotyöskentely, kerrostukset ja hienovaraiset efektit laajentavat ilmaisun lähes orkesterimaiseksi.

Kuuntelukokemuksena Maammo on hengittävä ja visuaalinen. Avausraidat asettuvat pohjoiseen maisemaan, jossa moniääninen laulu kaartuu kuin muuttolintujen parvi, ja beatboxin syke tuntuu maaperän sykkeenä. Kevään kajo maalaa kuulijan eteen valon lisääntymisen ja jäänlähdön kaltaisia hetkiä. Äänet ovat pehmeitä, mutta niissä on myös alkukantaista voimaa, kuin loitsuja, jotka johdattelevat äiti maan syliin.

Ensimmäinen single, “Hyvänyön loitsu”, toimi näyttävänä paluuna. Se yhdistää suomalais-karjalaisen loitsuperinteen raskassointisempaan rytmiikkaan ja mielikuvitukselliseen, tarinalliseen ilmaisuun. Kappaleessa konkretisoituu levyn keskeinen viesti, jossa empatia ja rohkeus ovat vastavoimia ajalle, jossa kovuus tuntuu hallitsevan.

Toinen ennakkonäyte, “Heponi mun (Mój koń nieborak)”, on yhteistyö puolalaisen laulajan Joanna Słowińskan kanssa. Perinteiseen puolalaiseen sävelmään pohjautuva kappale on hieno esimerkki siitä, miten Tuuletar päivittää kansanmusiikkia rikkomatta sen ydintä. Äänet punoutuvat yhteen herkästi, eikä mitään revitä rikki vain uudistamisen ilosta. Sen sijaan vanhasta kasvaa uutta orgaanisesti, kulttuurienvälisen dialogin kautta.

Nimensä mukaisesti Maammo viittaa maahan, sekä konkreettiseen luontoon että symboliseen äitimaahan. Ympäristötietoisuus ei ilmene julistuksena, vaan sävyinä ja tunnelmina. Albumi tuntuu rakentavan siltoja pohjoismaisista juurista Afrikan rytmiikkaan, kelttiläisistä kaikuista Aasian sävyihin. Silti kokonaisuutta leimaa vahva pohjoinen tuntu, hiljaisuuden ja tilan arvostus.

Arviona Maammo on ehjä, kaunis ja harkittu kokonaisuus. Se ei ehkä työnnä rajoja yhtä aggressiivisesti kuin yhtyeen varhaisimmat kokeilut, vaan luottaa hiottuun ilmaisuun ja sävellysten kantavuuteen. Toisaalta juuri tämä kypsyys tekee levystä vaikuttavan, se hengittää rauhassa ja antaa kuulijalle tilaa niin kuin äitimaakin tuntuu antavan tilaa sitä asuttaville olennoille.

Maammo kokoaa yhteen Tuulettaren yli vuosikymmenen mittaisen matkan, kansainväliset kiertueet, palkinnot ja yhteistyöt, mutta ennen kaikkea sen ainutlaatuisen tavan käyttää ihmisääntä instrumenttina. Albumi on kunnianosoitus juurille, monikulttuurisuudelle ja toivolle. Se kurottaa kohti maailmaa, mutta pitää jalat maassa. Erittäin ajankohtainen ja juurruttava, omaan luonto/äit/äitimaa suhteeseen ohjaileva kokonaisuus.