Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri! Tuo huuto on Suomessa syyri. Mut mikä se on se kyltyyri? Kas,
siinäpä pulma on jyyri, sanaili Eino Leino joskus 1900-luvun alussa, ja sama näyttää jatkuvan
edelleenkin. Siis: mitä se on se kulttuuri? Ja mitä tekemistä sillä on hyvinvoinnin kanssa?

Kulttuuri on niljakas sana. Sen määritelmiä löytyy laidasta laitaan, ja mielipiteitä sitäkin enemmän.
Toisessa ääripäässä kulttuuri tarkoittaa likipitäen kaikkea ihmisen toimintaa, toisessa portinvartijan
roolin omaksuneen kulttuurieliitin hyväksymiä taiteellisen toiminnan muotoja. Elävässä elämässä
kulttuurin merkitys liukuu ääripäiden välillä, eivätkä sanakirjamääritelmät millään tavoita
kulttuurille ominaista monimuotoisuutta, moniäänisyyttä ja ristiriitaisuuttakin. Kun kyse on vielä
luovasta toiminnasta johon kuuluu ennakkoluuloton uteliaisuus ja rajojen rikkominen, kiveen
hakatut määritelmät murenevat sitä mukaa kun uutta syntyy. Hyvänä esimerkkinä tästä on 2000-
luvun taitteessa virinnyt keskustelu kulttuurihyvinvoinnista ja taiteellisen ilmaisun yhteydestä
terveyteen ja hyvinvointiin.

Luova taiteellinen ilmaisu on yhtä vanhaa perua kuin ihmiskunta. Samoin sen yhteys hyvinvointiin.
Esimerkiksi Altamiran ja Lascaux’n luolamaalausten on tulkittu liittyvän hedelmällisyyttä sekä
terveyttä edistäviin rituaaleihin, ja säilyneet soitinten jäänteet sekä veistokset viittaavat siihen, että
rituaalit koostuivat nykytermein ilmaisten erilaisista taiteellisen ilmaisun muodoista. Tutkija Daisy
Fancourt katsoo taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien ulottuvan ajassa silti vieläkin pidemmälle.
Ihmisen kehitykselle oli eduksi osallistua yhteisiin rituaaleihin. Niin ikään ne auttoivat luomaan
tiiviimpiä sosiaalisia suhteita. Yhteisöissä eläminen ja toimeen tuleminen oli välttämätöntä sekä
yksilöiden että yhteisöjen selviytymisen kannalta, ja olemassa oleva arkeologinen aineisto kertoo
Fancourtin mukaan kiehtovalla tavalla taiteen ja yhteisön hyvinvoinnin kietoutuneen varhaisissa
kulttuureissa toisiinsa.

Mutta miten taiteellinen ilmaisu ja hyvinvointi irtautuivat toisistaan, niin kuin myöhemmin näyttää
käyneen? Mutkat suoristaen tekee mieli sanoa: tapahtui tieteellinen vallankumous. 1600-luvun
aikana filosofit ja lääkärit alkoivat irrottautua perinteistä ja vanhoista uskomuksista – samoin kuin

taiteilijatkin – ja tieteen ja taiteen traditiot päätyivät rinnakkaisille poluille. Tiede ammensi
empiirisestä tutkimuksesta, taide taiteilijan inspiraatiosta. Maailmansotien jälkeen polut kuitenkin
taas ristesivät, kun luovan taiteellisen toiminnan huomattiin helpottavan sotatraumoista kärsivien
potilaiden oireita, ja toisaalta taiteilijoidenkin nähtiin käsittelevän sodan kauhuja taiteensa kautta.

Sittemmin taiteen ja kulttuuritoiminnan hyvinvointivaikutuksista on saatu niin paljon tieteellistä(!)
näyttöä, että Maailman terveysjärjestö (WHO) antoi vuonna 2019 suosituksen, jossa kannustaa
jäsenmaita tunnustamaan taidelähtöisen kulttuuritoiminnan merkityksen terveydelle ja
hyvinvoinnille. Jäsenmaita kehotetaan lisäksi aktiivisesti lisäämään tietoisuutta kulttuuritoiminnan
hyödyistä sekä varmistamaan kulttuuripalveluiden saatavuus ja saavutettavuus kaikille väestö- ja
ikäryhmille. Jos aihe alkoi kiinnostaa, lisää tietoa löytyy internetistä hakusanalla Taikusydän.

Lähteinä käytetty:
Daisy Fancourt: Arts in Health – Designing and Researching Interventions. Oxford University Press
2017.
https://taikusydan.turkuamk.fi/