Taidetta kaikilla aisteilla
Edellisessä taiteen kehollista kokemista käsittelevässä artikkelissani vaellettiin taidenäyttelyssä – tällä kertaa pysähdytään pidemmäksi aikaa yhden teoksen ääreen ja herätellään kaikki aistit. Useimmiten kuvataidetta koetaan näköaistilla, teoksia kunnioittavan etäisyyden päästä tarkastellen. Taidenäyttelyissä ja erityisesti museoissa ollaan syystäkin tarkkoja siitä, ettei teoksia saa koskettaa, vaikka sormenpäissä kuinka kihelmöisi tunnustella veistoksen pintaa tai maalauksen tekstuureja; pienetkin hipaisut voivat ajan kanssa tehdä tuhojaan herkissä teoksissa, joiden on tarkoitus säilyä sukupolvien ajan. Myöskin teoksia nuuhkiva tai lähietäisyydeltä kuulosteleva – maistelusta puhumattakaan – näyttelyvieras saisi epäilemättä näyttelyvalvojan peräänsä. Ihminen on kuitenkin utelias, viidellä perusaistilla varustettu otus. Miten taiteesta voisi siis nauttia kaikilla aisteilla?
Onneksi ihmisellä on mielikuvitus! Ja sillä on voimaa – tutkimusten mukaan asioiden pelkkä kuvittelu aktivoi aivoissa samoja alueita kuin kyseisten asioiden kokeminen todellisuudessa. Keholle todellisten ja kuviteltujen kokemusten ero ei siis ole niin suuri, kuin äkkiseltään ajattelisi. Aivan arkinen esimerkki tästä on vaikkapa se, miten keho reagoi omiin ajatuksiin: vaikkapa jonkin tulevan koettelemuksen pyöritteleminen mielessä saattaa saada pulssin nousemaan ja kylmän hien pintaan, vaikka ajatteluhetkellä et vielä ole kyseisessä tilanteessa vaan vasta kuvittelet sitä.
Hyödyntäkäämme siis mielikuvitusta johonkin miellyttävämpään: taiteen katsomiseen, haistelemiseen, maistelemiseen ja tunnusteluun mielikuvituksessamme! Tässä kirjoituksessa ehdotan, että kuvataidetta voi tarkastella ikään kuin tilana, johon voi mielikuvituksen voimalla astua ja havainnoida kaikilla aisteilla. Taiteen tarkastelun ei siis tarvitse olla passiivista pönöttämistä teoksen katsojasta rajaavan nauhan takana: se voi olla myös (kuviteltua) astumista rikkaaseen, moniaistiseen maailmaan täynnä aistikokemuksia, joita ei tavallisessa elämässään välttämättä pääsisi koskaan kokemaan.
Ensin muutama sana havainnosta. Arkikokemuksen perusteella on helppoa ajatella, että havaitseminen on käytännössä sama asia kuin näkeminen (sikäli, kun meillä on toimiva näköaisti). Jonkin asian näkeminen siis välittää meille katseen kohteena olevasta asiasta kaiken tarvittavan tiedon: näemme puun ja tiedämme, että se on puu.
Havaitseminen voidaan kuitenkin käsittää myös toisin – kehollisena tietona tai toimintana maailmassa. Esimerkiksi enaktivismiksi kutsuttu filosofinen suuntaus pitää havaitsemista ensisijaisesti kehollisena toimintana. Enaktivismin näkökulmasta verkkokalvojen välittämä visuaalinen informaatio ei ole ymmärrettävissä, jollei meillä ole lisäksi kehollista tietoa maailmasta. Puun havaitsemiseen sisältyy siis näköhavainnon lisäksi kehollinen tieto siitä, millainen asia puu on suhteessa omaan kehoomme: tiedämme esimerkiksi, että suureen puuhun voi nojata ilman, että se kaatuu, tai että ohuen oksan voi napsaista käsin poikki. Enaktivismin mukaan ilman tämänkaltaista kehollista tietoa pelkkä puun visuaalinen muoto olisi ihmiselle käsittämätön. Visuaaliset – samoin kuin muiden aistien välittämät havainnot – jäsentyvät merkityksellisiksi vasta kehollisen tiedon kautta.
Ajatus siitä, että havaitseminen on kehollista toimintaa, avaa mielenkiintoisia näkökulmia kuvataiteen tarkasteluun. Näköaistia on perinteisesti pidetty kuvataiteen ensisijaisena havaitsemisen välineenä, mistä kertoo jo taiteenalan nimikin: kuvataide, visual arts. Mutta jos näkeminen on kehollista ja keholliseen tietoon perustuvaa, aukeaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää myös taidekokemusta. Tällöin taideteoksen äärellä aktivoituu itse asiassa pelkän näköaistin sijaan koko kehomme – vaikka emme sitä tietoisesti huomaisikaan. Taidekokemusta voisi siis ajatella näinkin: taideteoksen äärellä seisoessamme kehomme pyrkii kiivaasti ymmärtämään omaa suhdettaan teokseen ja siinä kuvattuun. Maailmantiedostaan ammentamalla keho asemoi itseään suhteessa teokseen: Voisiko teosta liikuttaa tai nostaa? Voisiko siihen nojata tai sen päälle istua? Miltä sen koskettaminen tuntuisi? Miltä se tuoksuisi tai maistuisi? Jos teos on esittävä, keho tulkitsee teosta sen perusteella, mitä se tietää teoksessa kuvatuista asioista oikeassa maailmassa. Esimerkiksi: Metsässä voi kävellä. Tuolille voi istua. Ikkunan voi avata.
Yllä kuvaamani kehollinen tulkinta teoksesta tapahtuu siis automaattisesti, ilman, että olemme siitä edes tietoisia. Entä, jos tulisimme prosessista tietoisiksi? Uskon, että tämä voi avata uusia näkökulmia taideteoksiin.
Seuraavaksi esittelen neljä kysymyssarjaa, joiden avulla voit halutessasi lähestyä kuvataidetta yllä kuvaamastani kehollisestä näkökulmasta. Kysymykset tuovat näkyväksi havaitsemisen kehollisena, moniaistisena toimintana. Ne kutsuvat keholliseen vuorovaikutukseen taideteoksen kanssa mielikuvituksen voimalla.
Matkaan mukaan muutama käytännön vinkki: Kysymysten kanssa kannattaa pysähtyä pidemmäksi aikaa yhden teoksen äärelle ja antaa sille aikaa. Voit käydä läpi kaikki kysymykset järjestyksessä tai valita vain muutaman. Pohdiskele kutakin kysymystä rauhassa ja anna sen herättämien ajatusten ja tuntemusten kehkeytyä kiirehtimättä heti seuraavaan.
Kysymykset on jaettu neljään kategoriaan sen mukaan, onko havainnoitava teos esittävä vai abstrakti, maalaus vai kolmiulotteinen teos (veistos/installaatio). Eri kategorioiden kysymyksissä on samankaltaisuutta, mutta koska kysymykset osittain myös eroavat toisistaan, esitän ne selkeyden vuoksi erillisinä kokonaisuuksina. Jos haluat tarkastella teosta, joka ei ole maalaus, veistos tai installaatio, voit huoletta valita sen kysymyssarjan, joka mielestäsi sopii tarkasteltavaan teokseen parhaiten.
Kysymykset on koottu kuviksi, jotka voit halutessasi tallentaa kännykällesi – näin ne kulkevat helposti mukana taidenäyttelyssä.
Kirjoituksen lähteinä on käytetty seuraavia teoksia ja artikkeleita:
Berleant, Arlond. Art and Engagement. Temple University Press, 1991.
Anttila, Eeva: Kehollinen tieto. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 58, 2022.
Puolakka, Kalle: Johdatus estetiikkaan ja taiteenfilosofiaan. Gaudeamus, 2024.
Artikkeli on osa taiteen kehollista kokemista käsittelevää artikkelisarjaa. Muut sarjassa julkaistut artikkelit:
Villiinny vaeltamaan taidenäyttelyssä!
Artikkelisarjan kirjoittamista tukee Suomen Taideyhdistys.
