Suomessa toimii nykyisin kolme upeaa työtä tekevää soitinakatemiaa (https://soitinakatemiat.fi/fi/tietoa-meista), jotka järjestävät huipputason koulutusta nuorille jousisoittajille ja pianisteille. Kaikkia nuoria yhdistää erityinen lahjakkuus ja motivaatio tavallista musiikkiopisto-opiskelua vaativampaan työntekoon. Eri maissa myös nimekkäillä sinfoniaorkestereilla on omia orkesteriakatemioita yliopistoikäisille muusikoille. Nämä ohjelmat koulivat lahjakkuuksista potentiaalisia uusia jäseniä orkestereihin – ja sama kuviohan toimii myös urheilun saralla, esimerkiksi nimekkäillä jalkapallojoukkueilla on omia akatemioitaan aina Ajaxista Barcaan.

1990-luvun lama-Suomessa ei tällaista tarjontaa ollut, mutta sen sijaan eräästä erityisestä musiikkiyhteisöstä muodostui itselleni ja monelle läheiselle kollegalle eräänlainen ”elämänkoulu” yhteismusisointiin. Vastaasi on joskus saattanut tullakin tämän ”opinahjon” nimi:
Virtuosi di Kuhmo.

Kulta-aikanaan 1992-2010 orkesterimme esiintyi kymmenissä konserteissa Suomessa ja ehdimme tehdä myös toistakymmentä vierailua eri puolelle Eurooppaa. CD-levyjen kulta-aikana pokkasimme kaksikin kultalevyä, ja jopa vielä nykyisin Spotifyssä näyttää top ten -raidoilla olevan yli kolme miljoonaa kuuntelukertaa. Myös Hauhon musiikkijuhlilla tämä yhtye on esiintynyt useana vuonna.

Tarkoitus ei tässä kuitenkaan ole kertoa yhtyeen saavutuksista, vaan siitä, mitä se on antanut itselleni ammatillisessa mielessä. Se aika, mitä sai viettää tässä orkesterissa aikuistumisen kynnyksellä, on ollut nimittäin hyvin merkittävä asia ammattiin suunnatessa. 

En aivan eksaktisti osaa kuvailla, millaisia työpäiviä Kuhmon kamarimusiikkifestivaalilla kesäisin 1990-luvulla tahkottiin, mutta joka tapauksessa työtahti oli aivan erilaista kuin missään siihen asti totutussa – kymmenen tuntia sellon ääressä – aina 100 % intensiteetillä – ei varmastikaan ole liioittelua. Virtuoseja äkseerasi Romaniasta Ranskaan emigroitunut Peter Csaba – kerrassaan hieno muusikko ja menestynyt kansainvälisen tason viulisti. Hiki virtasi harjoitussalissa, mutta en muista kertaakaan, että henki olisi ollut huono tai ilkeä – kaikki tähtäsi ainoastaan ensiluokkaiseen lopputulokseen, vaikka vaatimustaso olikin kova. 

Melko pian alkoi myös levytystoiminta, kerran vuodessa äänitettiin cd-levyllinen musiikkia arvostetun Ondine-yhtiön julkaistavaksi. Tämänkin aikakauden kokeminen tuntuu nyt arvokkaalta, sillä siinä missä nykyisin äänitettäessä voidaan tehdä helposti lukuisia paikkaottoja, tuolloin nauhoittaminen oli käytännössä konsertin soittamista täysien äänityspäivien ajan. Otot olivat huomattavasti pidempiä ja harvat leikkaukset tehtiin käytännössä nauhoja edestakaisin pyörittelemällä editointikohtia etsien eikä tietokoneen ruudulla aaltomuotoja klikkailemalla.

Parikymppiselle muusikonalulle olikin kova juttu, kun useat kansainväliset lehdet kehuivat levyjä ja orkesteria mitä miellyttävimmillä luonnehdinnoilla. Tämä oli omiaan osoittamaan, että kova ja tinkimätön työnteko kannattaa. Ja kun yhteissoittokokemus ja soiton taso alkoi kehittyä, se aika, mitä harjoituksissa säästyi, käytettiin sitten usein omatoimisesti sektion kesken ”stemmaharjoituksissa” yksityiskohtia hioessa. 

Nyt jälkikäteen katsoen ymmärrän todella, kuinka paljon on muusikkouteeni vaikuttanut se, että energisessä iässä tottui kovaan ja tinkimättömään työhön, sai siitä konserttien ja levytysten myötä palkinnon yleisön reaktioiden kautta ja pystyi vieläpä jakamaan kaiken ystävien kesken tässä huippuporukassa. Kun ikää alkoi kertyä ja vakituisten työpaikkojen etsiminen alkoi, auttoi tämä ”Virtuosi-akatemia” varmasti avaamaan ovia meille kaikille, kun nimenomaan orkesterisoiton taitoa ja kokemusta löytyi. Tuohon aikaan ei Sibelius-Akatemia esimerkiksi tarjonnut vielä kovinkaan paljon eväitä muuhun kuin oman instrumentin (kylläkin korkeatasoiseen) oppimiseen. Ensimmäisiin työpaikkoihinkin oli helppo asettua, kun jopa vähän kovempiinkin musiikillisiin vaatimuksiin oli tullut totuttua. Mukavaa oli myös se, että välillä ammattiorkestereiden eteen nousevat vierailevat taiteilijat saattoivat ollakin jo entuudestaan tuttuja yhteisistä kesäisistä festivaalikonserteista.

Tärkeintä ”Virtuosi-akatemian” antia oli varmaankin juuri tuo mainitsemani riman korottaminen ja oivallus siitä, miten paljon paremmalta joku asia kuulostaakaan, kun se ei ole ”ihan hyvä” vaan todellakin kohdallaan. Lähinnä tämä tarkoitti yhteistä sävelpuhtautta, rytmistä tarkkuutta ja karaktääriä sekä myös soiton ja soinnin intensiivisyyttä. Myös Peterin vahva musiikillinen näkemys parinkymmenen soittajan yhteisesti toteuttamana oli jotain uutta, mitä ei ollut aiemmin kokenut. Sittemmin orkesterisoiton taso on Suomessakin noussut hurjaa vauhtia ja monet mainitsemistani kvaliteeteista ovat itsestäänselvyyksiä – mutta silti voi vanhoja levytyksiämme ihan pystyssä päin kuunnella ja todeta, että tulkinnat kestävät kevyesti vertailun vielä nykyäänkin.

2010-luvulla alkoi varsinainen Virtuosi di Kuhmon orkesteritoiminta jäädä vähemmälle, mutta halua oli kuitenkin säilyttää satojen työtuntien kautta muodostunut yhteissoittokulttuuri. Tällöin syntyi idea alkaa keskittymään orkesterin ydinporukalla suurimuotoisempien kamarimusiikkiteosten esille kaivamiseen ja esittämiseen. Tämä onkin osoittautunut mielekkääksi toimintamuodoksi, näitä jousikvartettia suuremmalle kokoonpanolle kirjoitettuja teoksia kun kuulee kesäfestivaalien ulkopuolella harvemmin. 

Puhtaan musiikillisen opin lisäksi orkesterin toiminta tarjosi muutakin kokemusta. Jo alkuaikoina eteen nimittäin tuli myös hyppy ”kylmävesialtaaseen” musiikkimaailman kulisseissa. Alunperin Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin organisoiman orkesterin organisaatio putkahti jo muutaman vuoden toiminnan jälkeen omaan syliimme, ja eteen tuli yhdistystoiminnan perusteiden opetteleminen sekä myöhemmin myös osapäiväisenä tuottajana toimiminen. Tästä saatu oppi toimi taas sittemmin sysäyksenä myös Hauhon musiikkijuhlien perustamiseen. Kun ajatus omasta festivaalista Ollin kanssa syntyi, saatoimme melko luottavaisin mielin ryhtyä sellaista järjestämään, kun useamman vuoden ajalta oli jo kokemusta esimerkiksi kirjanpidosta, työnantajana toimimisesta, sopimustekniikasta, markkinoinnista ja kansainvälisistäkin yhteyksistä.

Ehkä tässä voisi vetää jotain yhteneväisyyksiä urheiluun ja liikuntaan. Jos haluaa kehittyä vaikkapa juoksijana, peruskunto on tärkeää – mutta riittävästi pitää tehdä myös siellä omien kykyjen ylärajoilla olevia harjoituksia. Ja homma pysyy varmasti mielekkäämpänä, jos ympärillä on hienoja ystäviä – ja välillä saa myös iloita menestyksestä.

Seuraavan kerran Virtuosi di Kuhmoa voi kuulla sunnuntaina 9. maaliskuuta 2025 Verkatehtaalla Hauhon musiikkijuhlien sarjassa. Ohjelmassa on R. Straussin, Wagnerin ja Mendelssohnin musiikkia. Vieraanamme on myös sopraano Sonja Herranen Berliinin valtionoopperasta.

Virtuosi di Kuhmon levykatalogia voi selailla ja kuunnella vaikka täältä:
www.virtuosidikuhmo.fi/levyt