Tämän kesän Hauhon musiikkijuhlien Hauhon kirkon konsertin lipunmyyntipöydän ääressä asiakas konserttilippua ostaessaan tiedusteli, meneekö konsertin tuotto jonkun hyväksi, siis josko harjoittaisimme konsertin mahdollisilla tuotoilla hyväntekeväisyyttä. Vastasin asiakkaalle ystävällisesti että kyllä, konsertin tuotto menee Hauhon musiikkiyhdistys ry:n hyväksi (järjestää Hauhon musiikkijuhlia) ja asiakas poistui lippunsa kanssa tyytyväisesti nyökytellen ja minä jäin onnittelemaan itseäni puolivitsikkäästä, mutta rehellisestä vastauksesta. 

Minulla on häiritsevän pitkä historia Kuhmon kamarimusiikkijuhlien kanssa. Kirjoitan tätä juttua vuokraamassani Tuulikki Karjalaisen (perusti Kuhmon kamarimusiikin vuonna 1970 Seppo Kimasen kanssa yhteistyössä) entisessä talossa entisellä sohvalla istuen, sillä rakas vaimoni työskentelee Kuhmon kamarimusiikin tuottajana. Kun festivaali on käynnissä olen poikani kanssa täällä Kuhmossa kolme viikkoa. Kas kun vuori ei tule Muhammedin luo, täytyy Muhammedin mennä… vai mitenkäs se Muhammedilla nyt oli? 

Kuhmossa olin ensin musiikkikursseilla 1980-luvun lopussa. Olin ajoituksen suhteen onnekas ja etuoikeutetussa asemassa, sillä ehdin kuulla kaikkia legendaarisia Kuhmon neuvostotaiteilijoita. Viulisti Oleg Kagan oli hengissä ja soitti ikimuistoisesti, alttoviulisti Juri Bashmet ei ollut vielä paras kaveri Vladimir Putinin kanssa ja soitti – jos mahdollista – ikimuistoisemmin. Sellisti Natalia Gutman, alttoviulisti Vladimir Mendelssohn, viulistit Ilja Grubert ja Pavel Vernikov, pianisti Konstantin Bogino – Kuhmon kamarimusiikin kultaiset “Neuvostovuodet”.

Musiikkikurssivuosien jälkeen työskentelin “festivaaliorkesteriorjana” Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin riveissä lähes 15 kesää. Peter Csaba koulutti meistä lähinnä vapaa-ajanvietosta kiinnostuneista teineistä kurinalaisen huippuorkesterin loputtomissa harjoituksissa jotka saattoivat kestää 12-14 tuntia päivässä, mutta lopulta me soitimme kuin enkelit – tai kuin Kuhmon kamarimusiikin “punaiset paholaiset” – niin kuin meitä eräänä vuonna punaisten festivaalipaitojemme takia kutsuttiin. 

Vaimoni saatua tuottajan paikan Kuhmon kamarimusiikista olen sitten ollut täällä Kuhmossa poikamme seurana lähinnä turistina. Monta kertaa olen itselleni vannonut etten ikinä enää astu jalallanikaan tähän liian lähellä nykyään agressiivisen Venäjän rajaa sijaitsevaan kaupunkiin, jossa asukkaat toistelevat ”hvan” -etuliittettä varsinaisen lauseen edessä ja ”jaajaa” on pätevä vastaus ihan mihin kysymykseen vain, mutta täällä sitä taas ollaan. Minä tiedän tästä paikkakunnasta ja Kuhmon kamarimusiikista aivan liikaa ja olen lähes kaiken täällä nähnyt ja kokenut, mutta silti palaan näemmä aina takaisin. Olen joutunut myöntämään itselleni, että Kuhmolla on vahva paikka kasvuhistoriassani ja vuodet täällä ovat jättäneet lähtemättömän jäljen minuun, osa minusta lienee aina täällä.   

Juuri ennen pandemiaa Kuhmon kamarimusiikki täytti 50 vuotta. Tuolloin festivaali oli suurimmillaan, konsertteja oli kahden viikon aikana lähes 200 ja konserttikäyntejä noin 

47 000 kappaletta. Kun tuolloin tutkittiin kamarimusiikin yleisön rahankäyttöä festivaaleilla, päädyttiin varsin huimiin lukemiin. Kuhmolaisille yrittäjille nimittäin kaksiviikkoinen festivaali tuotti lähes kaksi ja puoli miljoonaa euroa – siis tämä oli lyhentämättömänä suoraan yrittäjille tullut tuotto. Tänä päivänä vielä suhteellisen tuoreiden taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen johdolla tahtia on hieman rauhoitettu, jotta yleisö sekä muusikot ehtisivät konserttien lisäksi myös syödä, juoda ja nukkua, mutta edelleen paikallisille yrittäjille tuleva “toinen joulu” liikkuu kahden miljoonan euron paikkeilla.    

Viimeistään puberteettivuosista uloskasvettuaan kuhmolaiset yleensä ymmärtävät mikä Kuhmon kamarimusiikin merkitys on paikkakunnalle sekä taloudellisesti että imagollisesti. Parhaimmillaan Kostamuksen rakennusaikoina Kuhmossa oli noin 14 000 asukasta, tänä päivänä tuo luku on ehkä puolet ja on vähenemään päin ja ilman Kuhmon kamarimusiikkia täällä olisi, no – viimeinen sammuttaa valot. 

Hauho sen sijaan – noin 500 kilometriä lähempänä eteläisen Suomen kasvukeskuksia – tuskin on kuihtumassa ja valot pysyvät päällä jatkossakin, sillä noin 85% suomalaisista kuitenkin asuu Vaasa – Kotka -linjan eteläpuolella – halusimme tai emme. Hauhon musiikkijuhlien tavoite on olla hauholaisille samanlainen taloudellinen ja imagollinen kirittäjä kuin suurempi vertailukohtansa Kuhmon kamarimusiikki. Vaikka emme tavoittele missään tapauksessa samanlaista kestoa tai yleisömääriä, haluamme olla nostamassa pitäjän itsetuntoa ja kertomassa viestiä seudun elinvoimaisuudesta ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta. Lisäsimme viime kevään suunnitteluvaiheessa tämän kesän loistavasti sujuneille Hauhon musiikkijuhlille tilaisuudet Hauhon kirkon ja Hahkialan Uiskolan lisäksi Hauhotalolle ja Mikonheikin talolle Hauhon Vanhalla raitilla. Tämä suunnittelullinen linjaus Hauhon pitäjällä näkymisestä kesäfestivaalin aikaan tulee pysymään jatkossakin ja vaikka neljä oravaa löytyy enää vain Hauhon vaakunasta, olemme Hauhon musiikkijuhlilla vahvasti ajan hermolla ja suhtaudumme hauholaiseen tulevaisuuteen positiivisin ja luottavaisin mielin. 

Hauhon musiikkijuhlat kiittää hyvin sujuneesta kesästään 2024 yleisöään, tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan. Hauhon musiikkijuhlat kesällä 2025 2.-5. heinäkuuta. 

Verkatehtaan konserttisarjan ensimmäinen konsertti tiistaina 3. syyskuuta klo 19.00, lisää infoa elokuun puolivälissä.