Lammi on mielenkiintoinen paikka. Tuo nykyisen SuurHämeenlinnan kolkka on jäänyt itselleni tuntemattomammaksi, sillä olen varttunut Hattulassa, josta kaikki on kaukana. Näin ollen, mikäli kotoa joskus lähti, piti lähteä vieläkin kauemmaksi, eikä ainakaan mihinkään vastaavaan kylään, missä on kirkko, kauppa ja iso hautausmaa.  

Nyt juuri näillä Pellavamarkkinoilla 15.6.2024 menetin Lammineitsyyteni (ei lasketa tähän nopeaa läpiajoa ja kirkon pihalla tallustelua) ja samalla tietysti Pellavamarkkinat olivat minulle ensimmäiset laatuaan. Pistin jo alkuun merkille, että yhtäkään tuttua ei tullut vastaan. Koko päivän aikana tapasin vain yhden tuntemani henkilön.

Yllätyksekseni tunnistin useita myyjiä, sillä samat myyjäthän kiertävät kaikki markkinat, ainakin lähiseuduilla. Jäin tätä ihan pohtimaan, että miten on mahdollista kolmen vuoden markkinakokemuksella alkaa tuntea torimyyjiä, pitäisi ehkä rajoittaa toreilla tupeksintaa. Joskus nimittäin ajattelin ravintoloista siten, että niissä käyminen pitää lopettaa, kun henkilökunta käy tutuksi. Vaihdoin ilmeisesti kolmisen vuotta sitten ravintolat markkinatoreihin, voihan keski-ikä.

Pellavamarkkinat ovat perinteiset kesämarkkinat, joita on järjestetty jo yli 50 vuotta. Vaikka markkinoilla oli tänä vuonna teemana Lammi 650 vuotta, ei se oikeastaan vaikuttanut minun silmissäni markkinoihin juuri lainkaan. Samoja kojuja ja samanlaista metrilakujen mittailua se oli kuin muillakin markkinoilla. Tosin se, mikä nämä markkinat erotti muista, oli tunnelma.

Ihmiset olivat hyväntuulisia, kiireettömiä ja jotenkin leppoisia. Oli ihana nähdä ihmiset turisemassa keskenään ja ottamassa yhden ylimääräisen sahtiannoksen, ”vaikka, yksi vain piti maistaa, mutta kun lasikin on niin pieni ja kerrankos sitä” ja niin edelleen.

Ruoka- ja juoma-alue oli aidattu erilliseksi alueeksi ja se oli mielestäni toimiva ratkaisu. Anniskelualueella oli oma lavansa, jolla soitti mestaripelimanni Veli-Matti Järvenpää ja Sawottaboys niin ihastuttavasti, että meinasihan siinä jalka alkaa vipattaa. Sellaista ihanaa juhannusmusiikkia, missä vähän lirkutellaan ja vähän poljetaan jalkaa mutta ei liikaa. Illan mittaan sitten voi vähän tarttua isompaan haitariin ja antaa kunnolla sillekin kyytiä.

Siinä sahtia maistellessa ehti tulla nälkä ja pitihän se perinteiset muikut maistaa. Ei markkinoita ilman muikkuja, niinhän se on. Vaihtoehtona oli tosin varraspossua, mikä sekin olisi ollut erityisen maukas vaihtoehto mutta hinnat näissä on niin hirveitä ja annokset pieniä, että tyydyin testaamaan muikkuja.

Vapputorilla Hämeenlinnassa maistelin edellisen kerran muikkuja ja kyllä olivatkin hyviä. Muikkuja kun ei enää saa mistään kotiin, isäni kalasti niitä vallan runsaasti, kun oli vielä hengissä. Nyt ei ole yli kymmeneen vuoteen näkynyt muikun muikkua (paitsi silloin, kun niitä tuodaan kaupasta mutta sitä ei lasketa)

Pellavamarkkinoiden muikkuannos valikoitua pienen vakoilutapahtuman jälkeen. Katsoimme nimittäin hinnat ja sen, minkä kokoinen annos mahtaa milläkin kojulla olla. Päädyimme empiirisen tutkimuksen jälkeen kojuun, jossa myytin sekä lettuja että muikkuja. Valinta oli virhe. Muikut olivat mauttomimpia muikkuja mitä olemme kuunaan syöneet. Suolaa tai mitään muutakaan niissä ei juuri ollut ja kastikekin oli vähintäänkin tylsän makuinen. Annokseen sisältyi kauhallinen kylmää paistettua sipulia ja ajattelimme, että pitäähän se kokeilla. Sekin oli virhe. Ei jatkoon.

Jo tullessa olin kiinnittänyt huomiota hienoon Jädelanssiin. Se oli huomattavasti omaperäisempi kuin Hämeenlinna taidemuseon lanseeraama taidelanssi. Tässä lanssissa oli nimittäin pehmismyynti. Myyjähenkilö kertoi, että lanssi on vallan oivallinen elintarvikemyyntiin koska hygienia lansseissa on otettu myös huomioon jo rakennusvaiheessa ja mihin muuhun vanhaa lanssia voi käyttää? No niinpä, tietysti pehmismyyntiin!

Tämä lanssi sekä myyjähenkilö olivat erityisen ilahduttavia eikä hintakaan ollut paha. 4.50 kunnon pehmiksestä, jossa oli vielä vanhan ajan vovheli. Paria viikkoa aiemmin kävin maistamassa pehmiksin valion kioskilta Tuulosessa ja kyllä tuli huijattu olo, kun 5 euroa sai pulittaa pehmiksestä, jossa vohvelin reunoille oli huolellisesti asetettu pikku nokare pehmistä.

Lähtiessä oli hyvä ottaa mansikka-vanilja pehmis ja natustaa sitä katsellen ihmisten vilinää.

Hyvät markkinat, ihana tunnelma ja kivoja ihmisiä. Ehdottomasti Lammi jatkoon! Ja Lammin kirkkokin oli upea, pääsimme jopa sisälle saakka. Hiukan harmitti, että oli pakko lähteä pois. Voin kuvitella miten ihanat iltabileet Lammilla on tällaisen markkinahumun jälkeen.