Kuvataiteilijan työ on kuin moniulotteinen kudelma, jossa yhdistyvät käsillä tekeminen, kulttuurihistorian havainnot ja oman sisäisen maailman kartoitus. Tässä tekstisarjassa avaan omaa taiteellista työskentelyäni ja sen prosesseja: kuinka ideat syntyvät, muovautuvat ja asettuvat osaksi visuaalista ilmaisua. Jokaisella taiteilijalla on omanlaisensa tapa hahmottaa maailmaa, ja omalla kohdallani työni on kehittynyt tutkimukselliseen suuntaan. Kulttuuriset ilmiöt, ajan kerrostumat ja luontoyhteyden tutkiminen ovat muodostuneet keskeiseksi osaksi taiteellista praktiikkaani.

Taiteellinen työ on harvoin suoraviivaista. Prosessini alkaa usein hitaasta keräilyvaiheesta, jossa haalin materiaalia eri lähteistä – kansanperinteestä, luonnosta, kirjallisuudesta ja omista muistoistani. Tämä vaihe muistuttaa arkeologin työtä: esiin kaivetut elementit puhdistetaan, järjestetään ja asetetaan osaksi laajempaa kokonaisuutta. Jokainen kerrostuma, jokainen pienikin fragmentti on osa suurempaa tarinaa, joka lopulta muotoutuu teokseksi. Materiaali voi olla fyysistä materiaa, se voi olla lauseita paperilla, viivoja, muotoja, värejä tai ajatuksia ja tietoa. Lopulta se kiteytyy visuaaliseksi informaatioksi ja sitten teokseksi tai teossarjaksi.

Visuaalisessa työssäni tämä kerroksellisuus voi näkyä esimerkiksi pintojen ja materiaalien leikeissä, kuvastojen toistossa tai symbolien lomittumisessa. Usein prosessiin kuuluu kokeilun ja virheiden kautta oppimista, mikä tuo työhön orgaanista, elävää sykettä. Taiteellinen työ on jatkuvaa dialogia itsen ja ympäristön välillä, jossa jokainen uusi havainto saattaa muuttaa koko teoksen suunnan.

Kolmijakoisen maailman, ajan ja liikkeen äärellä: kuikka ja tammi osana rakentuvaa muistia ja muuttuvaa maisemaa

Työni kuvataiteilijana on viime vuosina keskittynyt suomalaiseen kansanperinteeseen, erityisesti Hämeen alueen kulttuurisiin juuriin. Kansanperinne ja kulttuuriperintö ovat olleet minulle henkilökohtaisesti merkityksellisiä, sillä synnyinsijoillani Hattulassa nämä elementit olivat läsnä arkisessa maisemassa. Tästä lähti liikkeelle projekti, jossa tarkastelen kahta keskeistä lajia, kuikkaa ja tammea, jotka ovat voimakkaasti läsnä suomalaisessa kansanperinteessä sekä omassa historiassani. Lajit ovat visuaalisesti kiinnostavia ja niiden käyttö kuvallisessa perinteessä ulottuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tammi on poikkeuksellinen puu suomalaisessa kansanperinteessä, sillä se ei kasva täällä luonnostaan, mutta silti sen merkitys kansanperinteessä on merittävä. Tammi yhdistää meidät myös eurooppalaiseen kansanperinteeseen ja laajempaan traditioon, ihmiskunnan ja uskonnon kehitykseen. Suomessa tammi on nähty muun muassa metsän suojelijana, ja sen juurilla on uskottu olevan yhteys maahisiin ja luonnonhenkiin. Se on voiman, elämän ja jatkuvuuden vertauskuva, joka kulkee tarinoiden ja myyttien läpi yhtälailla kuin sen juuret, lehvästö ja runko kulkevat ajan ja paikan ulottuvuuksien sekä elämän ja kuoleman läpi.

Kuikka puolestaan on ollut suomalaisille tuttu ja ikoninen lintu, jonka surumielinen ääni on kaikunut järvien selillä. Sen tapa kulkea veden, ilman ja maan elementeissä on symboloinut yhtälailla ylisen ja alisen välillä kulkemista sekä tietenkin viestien viemistä ulottuvuuksien välillä.

Kummallakin lajilla on sanottu olevan kyky kulkea kolmijakoisen maailman jokaisessa kerroksessa ja pystyvän kuljettamaan viestejä, elämän energiaa sekä hyviä että pahoja voimia mukanaan kerroksesta toiseen.

Tammi ja kuikka ovat kaikkine ulottuvuuksineen taiteellisen työni keskiössä. Symboliikka ja visuaaliset elementit liittyvät syvällisesti siihen, miten luonnon ja ajan vuorovaikutus ilmentyy ja miten sen käsitämme oman historiamme kautta. Tammi ei ole teoksissani vain fyysinen puu, vaan enemmänkin kerroksellinen voima, joka muuttuu ajan ja ympäristön myötä. Tammi on siis läsnä elävänä, aistivana ja muistillisena olentona, joka on vakaa ja tallentaa paikan muistia. Kuikka puolestaan tuo kokonaisuuteen liikkeen ja viestintuojan symboliikan, joka johdattelee myös tulevaisuudesta. Kuikan äänen ja liikkeen visuaalinen käsittely haastaa miettimään kuvallisen ilmaisun keinoja ja mahdollisuuksia sekä laajempia pohdintoja ajasta, paikasta ja tilasta niiden välillä liittyen koko ekosysteemiin.

Myös Hämeen alueella tammi ja kuikka kantavat erityistä symbolista arvoa. Hämeen mailla, vehmaiden metsien ja järvien maisemissa, nämä lajit liittyvät luonnon monimuotoisuuden ja kulttuurin rikkauden vaalimiseen. Tammi ja kuikka ovat yhteydessä sekä paikalliseen identiteettiin että yleiseen kansanperinteeseen, mutta niiden visuaalinen ja symbolinen merkitys voi muuttua riippuen siitä, miten ne asetetaan suhteeseen toisiinsa ja suhteessa aikaan. Tässä taiteellisessa työssäni pohdin näiden lajien jännitettä ja yhteyttä keskenään, ihmisen kanssa, sekä muistiin, maisemaan ja aikaan liittyen.

Hämeenlinnan seudulla tammi on paitsi luonnon monimuotoisuuden vertauskuva, myös viesti alueen historiallisesta kerroksellisuudesta. Vaikka tammi ei ole Suomessa luonnonvarainen, Hämeen lehtometsissä ja puistoalueilla se on istutettu juurtumaan maisemaan ja muistiin. Esimerkiksi Aulangon tammet ovat osa maisemapuistoperinnettä, ja niiden ikiaikainen olemus puhuttelee samalla tavalla kuin kansantarujen pyhä tammi. Tammen elinkaari terhosta valtavaksi elämänpuuksi viittaa puolestaan myös fenix-linnun myyttiin. Nämä elementit tuovat esiin tammen roolin ikivanhan kulttuuriperinteen säilyttäjänä ja samalla sen potentiaalin luoda uutta merkitystä nykypäivänä.

Kuikka, jonka ääni on kantautunut Hämeen järvillä, symboloi liikkuvuutta ja muutosta. Se on ollut monelle hämäläiselle tärkeä laji, joka herättää ajatuksia ajasta, muistista ja muutoksesta. Kuikan kyky liikkua eri elementtien välillä tarjoaa vertauksen elämän jatkuvalle liikkeelle ja luonnon herkälle tasapainolle sekä ajalle ja muistille. Tämän liikkeen ja äänen visuaalisessa työstämisessä pyrin tuomaan esille kuikan roolin, joka ylittää fyysisen olemuksen ja siirtyy mytologiseen ja kulttuuriseen ulottuvuuteen.

Ekologinen ja luova näkökulma työssäni tuo esiin tammen ja kuikan merkitykset kansanperinteen ja kulttuurin säilyttäjinä sekä ympäristön ja luonnon suojelijoina. Hämeenlinna sijaitsee veden äärellä, ja sen suojelu on tärkeä osa alueen identiteettiä ja kestävän tulevaisuuden tavoitteita. Kuikan ääni, joka kantautuu Vanajaveden yli, voi haastaa pohtimaan, mitä voimme tehdä, jotta Hämeen järvet pysyvät elävinä ja puhtaina tuleville sukupolville. Visuaalisessa työssäni haluan korostaa luonnon ja kulttuurin jatkuvuutta, ja uskon, että tammen ja kuikan symbolit voivat toimia innoittajina kestävälle kehitykselle ja yhteisöllisyydelle.

Lisää teoksia löydät kotisivuiltani.