Kummituksista ja kiertotarinoista kirjastolla
Näin Halloweenin ja kekrin aikaan ainakin lapsen kokoisiin – harvakseltaan suurempiinkin – kummituksiin saattaa törmäillä ihan kotikadullaan. Jouduinpa äskettäin erään zombien ja tarkemmin määrittelemättömän mustakaapuisen hahmon kummittelun kohteeksi ihan kotioloissa, kun veljeni lapset varoittamatta muuntautuivat kuolleista nousseiksi hahmoiksi keskellä olohuonetta. Synkeä syksy virittää itse kunkin helposti yliluonnollisille taajuuksille, ja niillä liikkuu myös Katja Merituuli Salmisen Yle Areenassa julkaistava Outopodcast. Podcastissa kuullaan Salmisen keräämiä ja kertomia, kulkutarinoina kiertäviä yliluonnollisia kertomuksia aina historian havinoista nykypäivään. Mystiset tarinat, joissa kylät katoavat tai merenneidot sabotoivat patotyömaata, aiheuttavat sekä lieviä kauhun että mielihyvän väristyksiä. Tämä ei voi olla totta! Ja silti, entä jos jokin osa siitä onkin?
Salminen, koulutukseltaan folkloristi, vieraili maanantaina 14.10. Hämeenlinnan pääkirjastolla luennoimassa kiinnostavasti Outopodcastin aihepiiristä, siis kulkutarinoista ja kummituksista. En oikein tiedä, mitä tapahtumalta odotin, ehkäpä jotain haastattelumuotoista jutustelua, mutta sen sijaan sainkin huikean tietoiskun siitä, mitä kulkutarinat oikeastaan ovat, miksi niitä kerrotaan ja mikä niiden merkitys ihmisille on. Luentoaan Salminen elävöitti parilla eloisasti kerrotulla, karvat hienoisesti pystyyn nostattavalla kiertotarinalla, ja me kuulijat poistuimme paikalta epäilemättä huomattavasti sivistyneinä ja muutama hyvä tarina takataskuissamme eteenpäin kerrottaviksi.
Mitä kulkutarinat, joita Outopodcastissakin kuullaan, sitten ovat? Salminen kuvaa niitä useiden ihmisten kautta tavalla tai toisella (suullisesti, kirjallisesti, meidän ajassamme myös vaikkapa netissä) kiertäviksi tarinoiksi, joita kerrotaan totena. Tarinoissa saattaa olla elementtejä kansanperinteestä, mutta myös täysin uniikkeja piirteitä, joiden ansioista tarinoita kerrotaan yhä uudestaan ja ne leviävät. Salminen käsitteli erityisesti yliluonnollisia kulkutarinoita, mutta esitys sai minut havaitsemaan kulkutarinoita uudella tavalla myös arkisessa ympäristössäni ja erityisesti populaarikulttuurissa: katson esimerkiksi parhaillaan uudelleen Sinkkuelämää-sarjaa, ja tulin nyt Salmisen ansiosta huomanneeksi, että sarjassa käsitellään parisuhteisiin liittyviä kiertotarinoita suorastaan kokonaisen jakson verran (The Man, the Myth, the Viagra). Jaksossa ystävykset muun muassa puivat kiertäviä tarinoita parisuhteista, jotka alkavat karikkoisesti, mutta osoittautuvat sitten kaikkien epäilysten vastaisesti kestäviksi ja onnellisiksi. Charlotte (luonnollisesti!) puolustaa tarinoita, muut tyrmäävät ne epäuskottavina urbaaneina parisuhdelegendoina juuri siksi, että ne tuntuvat kulkevan suusta suuhun eikä kukaan oikeasti tunne ihmisiä, joista tarinat kertovat: ”Näitä tarinoita kertoo aina joku ystävä, joka on kuullut sen ystävältään, joka on kuullut sen ystävältään”, Samantha sanoo.
Myös Salminen käsitteli kulkutarinoiden totuusarvoa. Ne voidaan kertoa ja vastaanottaa totena, mutta lopulta se, ovatko ne objektiivisesti katsottuna totta, ei ole tarinoissa oleellisinta. Tarina itsessään saa aikaan vaikutuksia maailmassa: esimerkiksi moni meistä tuntee pientä epämukavuutta yksin pimeässä hautausmaalla, vaikka ei uskoisikaan kummitustarinoihin. Tarinat vaikuttavat meihin, olivat ne totta tai eivät.
Tilaisuuden lopuksi Salminen käsitteli erityisesti yliluonnollisia kiertotarinoita – siis muun muassa kummitustarinoita. Tunnustan ajatelleeni aiemmin varsin yksioikoisesti, että kummitustarinoilla on lähinnä viihdearvoa, mutta luennon jälkeen olen virallisesti muuttanut mieleni. Salmisen mukaan yliluonnollisia tarinoita kerrotaan monesta syystä: niiden kautta käsitellään muun muassa elämän, kuoleman, lohdun, ikävän ja syyllisyyden kaltaisia syvällisiä teemoja. Ne voivat olla keino nostaa esiin kätkettyjä tunteita ja kiellettyjä puheenaiheita ja tarjoavat mahdollisuuden kokea pelkoa turvallisessa ympäristössä. ”Kummitus”, Salminen sanoi lopuksi kauniisti, ”on muisto – ihmisten perässä toikkaroiva jalallinen kaipaus”.
Kotiin toikkaroidessani pohdin, että minun nurkissani kummitukset eivät ole tavanneet vierailla, mutta uniini jalalliset kaipaukset tallustelevat usein – kaipa noiden kummitusten kanssa on vielä jotain selviteltävää, ehkä heillä on vielä jotain sanottavaa – tai minulla heille.
Outopodcast Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-61023592