Kulmaklubi Kulttuurikonttorilla 13.6.
Perjantai kolmastoista päivä oli lopultakin oikein sellainen kunnollinen kesäpäivä aurinkoineen ja lämpöineen. Ikään kuin kesä olisi käännetty katkaisijasta päälle ja naps vain, kolea keli sadepilvineen kaikkosi auringon tieltä. Ja sehän sopi mainiosti Kulmaklubin suunnitelmiin, sillä tämä konttorin jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, oli ensimmäistä kertaa ulkoilmakeikka.
Kulttuurikonttorin sisäpiha toimi loistavana miljöönä tapahtumalle, ihmiset löysivät paikalle ilahduttavan runsaslukuisina, sää – kuten jo mainittiin- suosi ja tunnelma oli kerrassaan loistava. Asettuessani väijyntäasemiin, panin merkille lokin, joka oli niin ikään asettunut mukavasti konttorin savupiipun nokkaan. Se näytti odottavan laulun ja soiton alkamista ihmisyleisön lailla.
Ennen illan varsinaisia esiintyjiä, lava oli vapaa kenen tahansa esittää ralli tahi kaksi ja muutama rohkea tämän mahdollisuuden hyödynsikin. Taitavia esiintyjiä kaikki tyynni, sitä ei käy kiistäminen, mutta erityisen ilahduttava, oli sympaattisen oloinen nuori mies kitaroineen, Mikael nimeltään. Hänen lämmin äänensä ja keinuttavat melodiansa sopivat lämpimään alkukesän iltaan kuin sammakko lampeen. Ralleissa oli nostalginen boogie, hienoinen Bob Dylan- väreily ilmassa. Tätä nuorukaista kuuntelisi ilolla enemmänkin, raapustin muistikirjaani ja lokki nyökytteli piipun nokassa hyväksyvästi.
Open stage- osuuden jälkeen estradin otti haltuun Noo 3. Trio, joka muuttui välillä kvartetiksi, kvintetiksikin ja täytti sisäpihan hurmaavan herkillä ja hieman ärhäkämmilläkin kappaleilla jazz-maustein. Yksi mieli-instrumenteistani, kontrabasso, toi säväyttävää syvyyttä soitantaan, se toimi aivan erityisen hienosti ulkoilmassa.
Lavalla nähtiin ja kuultiin myös harppu, joka helisi hävyttömän herkästi ja lisäsinkin sen mieli-instrumenttieni listalle.
Lentokonetango- niminen kappale ansaitsee erityismaininnan hykerryttävyydestään. Dramaattinen, tulinen ralli kertoi matkapahoinvoinnista lentokoneessa, vaikka kieltä taitamaton olisi todennäköisesti veikannut siinä laulettavan vuosisadan tulisimmasta rakkaustarinasta. Ja siksi se olikin niin hykerryttävä, soitanta oli niin vaikuttavaa, että Kasarmikatu oli pienen hetken Buenos Airesin Calle Defensa ja alkukesän ilta-aurinko astetta kuumempi. Siihen tunnelmaan ”oksensin, hyi” sopi niin loistavasti, että miltei halkesin. Ja lokki piipun nokassa oli samoilla linjoilla, se nousi räpylöilleen ja huojui kuin karkeloiden.
Illan toinen ja viimeinen esiintyjä oli Harmaa Seura, joka tarjoili urbaanin funkin säestämää spoken word- runonlausuntaa. Ja se vasta onkin riemastuttava laji se. Tunnustettakoon etten ollut aiemmin tähän taiteenlajiin perehtynyt, joten kuuntelin täysin tuorein korvin mitä sukkelasanainen Samu Tolvanen mikkiin lateli. Se oli lumoavaa, reippaan svengaavasti etenevä taustamusiikki ja puhe olivat samaan aikaan ristiriidassa ja täydellisessä harmoniassa keskenään. Mieli ikään kuin nyrjähti, se odotti kuulevansa laulua, perinteistä, ärhäkkää funk-jazz- meininkiä, mutta sen sijaan tulikin aaltoillen vyöryvää, taidokasta sanailua ja vaikka mieli miten halusi vääntää sen lauluksi, jatkoivat sanat soljumistaan. Loitsuava, jopa messuava, kalevalaankin kallistuva runoryöppy ratsasti musiikkimatollaan ja jätti katu-uskottavuusasteikolla räppärit kauas taakse. Loistavaa.
Se oli erittäin onnistunut Kulmaklubi. Miljöö, musiikki, sää ja soitanta olivat loistavia, ihmiset runsaslukuisia ja iloisia, eikä edes liikenteen melu häirinnyt meininkiä. Lokki antoi tapahtumalle pisteitä 5/5 ja lensi jatkoille Keskiaikafestareiden suuntaan. Minä puolestani vaapuin kotia kohti ja päässäni soi Noo 3:sen ärhäkkä ”Paskaa”- biisi. Pidin siitä(kin).
