Kukkia ja muodonmuutoksia
Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3. oli Wetterhoffin vanhassa kutomossa taas tarjolla iloa
aisteille. Tarjolla oli siis kukkia ja muodonmuutoksia, kahden hyvin taitavan naisihmisen toimesta
toteutettuna. Valokuvataiteesta vastasi Juliette f2c, ranskasta kotoisin oleva itseoppinut
valokuvataiteilija ja pianon taakse istahti Maija Väisänen, joka on varsin monipuolinen
pianotaiteilija ja nainen usean, mielenkiintoisen projektin takana. Erityisesti Taidenaiset- projekti,
joka nostaa esiin sekä naissäveltäjiä että -taiteilijoita, herätti allekirjoittaneen mielenkiinnon ja
siihen aikomukseni onkin perehtyä tarkemmin. Mutta ensin kukkia ja muodonmuutoksia.
Tämä monitaiteinen pianokonsertti tutki naisen ikääntymistä sävelten ja kuvien kautta,
yhteistyössä kukkia pelastavan FloweRescuen kanssa, mikä olikin varsin oiva teema Minna
Canthin ja tasa-arvon päivälle. Asetuin väijyntäasemiin Kutomon seinustalle ja annoin taiteen
virrata aivoihini.
Juliette f2c oli onnistunut taltioimaan kukkien ja naisten välille muodostetun runollisen
symboliikan oivallisesti. Kuten tapahtuman kuvaus jo kertoo, taide kuvasi ja tutki nimenomaan
naisen ikääntymistä ja se jos mikä, oli raikas ja ilahduttava näkökulma. Ikääntyvä nainen kun
tuppaa muuttumaan näkymättömäksi, naiseus ja naisellisuus kuvataan usein nuoruuden
kukoistuksen kautta ja siten kuva muodostuu varsin yksipuoliseksi. Näissä taidokkaissa kuvissa
ja videoissa naiseus näkyi kaikkine vaiheineen, yhdistettynä oivaltavasti pianomusiikkiin.
Kuvat olivat vuoroin unenomaisia ja akvarellin kaltaisia, herkkine, heleine väreineen ja
livertelevät sävelkuljetukset korostivat näistä välittyvää nuoruuden hehkua ja iloa. (Klassisen
musiikin hatara tuntemukseni tuli tässä kohtaa esiin, enkä tunnistanut mikä kappale, milloinkin
soi, mutta hyvin vaikuttavia kappaleita ne olivat. Ihan kuin nainen olisi ne säveltänyt.)
Vahvemmat, voimakkaat soinnut, dramaattisesti sinertyvät ja tummuvat sävyt taas toivat
kypsemmän naisen vahvuutta, viisautta ja elinvoimaa. Ja seuraavassa hetkessä musiikki sai
reippaamman, riehakkaamman rytmin, ja kuvat hyppelivät kollaasinomaisesti, palapelimäisinä
muodostelmina, joiden lävitse jo ikääntyneemmät silmät katselivat, kaikkine uurteineen,
ilmeikkäinä ja viisaina. Ehkä hitusen huvittuneinakin.
Ja näin se jatkui. Hieman reilun tunnin verran silmiin satoi voimakkaita kuvia ja videopätkiä,välillä ilahduin kasviasetelmista, jotka toivat nopeasti vaihtuvien otosten kautta mieleeni Justus-
nimisen muovailuvahalohikäärmeen 80- luvun lastenohjelmasta, kukkaset näyttivät liikkuvansamoin kuin se lohari silloin. Ja seuraavassa hetkessä taas liikutuin miltei kyyneliin, kun tuleva
äiti piteli hellästi raskausvatsaansa punaisten kukkasten keskellä. Kuvat ikään kuin toivat esiin
osia minusta itsestäni, kenties muutkin katsojat tunsivat niin, mutta vain omasta puolestani voin
puhua. Nuoruuskuvat muistuttivat siitä nahkatakkisesta nenärengastyypistä, jonka nahoissa
taannoin kasvoin, raskausvatsaotokset palauttivat mieleen omien lasten odotuksen, keski-ikään
ehtineet nauravat, kypsät naiset peilasivat tätä päivää ja ne uurteiset, viisaat, jo elämän
ehtoopuoleen ehtineet kurkistivat tulevaisuudesta. Naiseuden vaiheita ne, varsin vaikuttavasti
kuvattuna.
Eikä toki pidä unohtaman kukkasia, jotka kulkivat kuvissa naisten rinnalla, metaforana kasvun
vaiheille, elämän eri jaksoille, juuri sille muodonmuutokselle. Täydessä kukoistuksessaan
loistavat ruusut, terälehdistään jo kipristyneet kehäkukat, kuihtuneet lehdet. Kerrassaan
taidokkaasti yhdistettynä ihmiskasvojen kertomaan tarinaan. Ja musiikkiin, siihen naisten
säveltämään.
Kukkia ja muodonmuutoksia oli siis taitavasti toteutettu, onnistunut kokonaisuus, joka tarjosi
juuri sitä, mitä lupasikin. Ilahduttavaa, kertakaikkiaan.
