Euroopassa Keskiajan katsotaan alkaneen Rooman valtakunnan hajoamisesta n 400
ja päättyen n. 1500 uskonpuhdistukseen. Suomessa, Pohjolan perukoilla, keskiaika
oli n. 1200-1500 ensimmäisestä ristiretkestä uskonpuhdistukseen.

Keskiaika ei maineestaan huolimatta ollut pimeä eikä takapajuinen. Tuona yli tuhannen vuoden ajanjaksona kehittyivät
yhteiskunnalliset olot, syntyi kaupunkivaltioita, yliopistoja, tehtiin löytöretkiä ja keksintöjä,
maataloutta kehitettiin, tieteet ja taiteet kehittyivät, katolinen kirkko vahvistui, monet asiat tosin
syntyivät taisteluiden ja vainojen tuloksena. Kirkko yritti kaikin voimin kitkeä harhaoppeja eli
kansanuskontoja ja uskomuksia leimaten ne pakanallisiksi kasvattaen hallintonsa koko
Eurooppaan.
Kaiken kurjuuden ja sotien keskellä ihmiset palvoivat jumaliaan ja henkiolentojaan, ennustivat ja
noituivat, elivät kukin arkeansa, söivät, joivat ja lisääntyivät.

Eurooppalaisen käsityksen mukaan viikinkiaika osui myös keskiaikaan. Viikinkien kulttuuri on
jättänyt omat jälkensä historiaan ja keskiaikaan, siksi myös viikingit ovat näkyvässä osassa keskiaikafestivaaleilla.
Ryöstelymaineestaan huolimatta
viikingit kävivät kauppaa ja heillä oli järjestäytynyt oma kulttuurinsa.

Mainittakoon tässä välissä, että Suomessa oli keskiajalla 6 kaupunkia Turku, Porvoo, Viipuri,
Ulvila, Rauma ja Naantali. Olimme Ruosin Itämaa(Österland).
Hämeenlinna ei ollut vielä keskiajalla kaupunki, vaan sai oikuedet 1600-luvulla, linnan sen sijaan
voidaan sanoa olevan keskiajalta. Linnaa on alettu rakentamaan 1200-luvulla Birger Jaarlin
aikana.
Festivaali pidettiin näin ollen autenttisessa ympäristössä, runsain menoin.

Ensimmäisen kierroksen leireissä tehtyäni ajattelin, että tämä nyt ei ole keskiaikaa lainkaan
vaan jotain fantasiaa ja elokuvista otettua visuaalista leikkiä.
Sukelsin kuitenkin toiselle jos kolmannellekin kierrokselle ja uppouduin ympäristöön sekä aiheeseen.

Kaikki aikakaudelle ominaiset piiirteet löytyivät leireistä ja sotatantereilta, paitsi vierailuni aikana epähygieniset
ympäristöolot, pidemmälle iltaan jaksaneet saivat kuitenkin lähes autenttisen kokemuksen keskiaikaisesta käymäläkulttuurista.

Lauantaipäiväisen vierailuni aikana kaikkialla oli siistiä ja puhdasta, jätteitä ei heitetty kaduille, eivätkä siat kulkeneet kuravellissä. Yksi näytti vartaassa paistuvan mutta sekin kovin hygienisesti.
Muutama siisti lammas käyskenteli rannan tuntumassa, ympäristö ei haissut ulosteille eikä lialle ja
asukkaat olivat puhtaita. Nämä nykyaikaisuudet annoin mielelläni anteeksi, tuoksut olivat ihania
ruokien ja nuotioiden savujen aromeja.

Tämän vuoden festivaali oli minulle neljäs perättäinen, jotkin ohjelmat olin nähnyt jo aiemmilla
kerroilla joten päätin jättää tänä vuonna taisteluosiot väliin, saakoon joku muu minun paikkani
katsomoissa. Sitäpaitsi taisteluiden suurin fani oli aiempina vuosina lapsenlapseni, joka kannusti ritareita tappelemaan lujempaa.
Tämä nuorin vahvistus seurueeseen joutui jäämään kotiinsa tällä kertaa, joten en minä yksin halunnut taisteluja enää katsella. Muut seurueesta kun olivat rauhan henkilöitä.

Keskityin ympäristön katselemiseen ja aistimiseen. Mietin keskiaikaista tunnelmaa, mikä olisi
tarua tai mikä totta. Epäilevänä henkilönä katsoin kuinka paljon markkinavoimat ja raha puhuivat
festivaalissa, kyse on kuitenkin voittoa tavoittelevasta toiminnasta, vaikka se usien yritetään pilottaa yhdistystoiminnan taakse.
Sisäänpääsy maksaa,
erilaiset ohjelmat maksavat erikseen, alueella ”asuvat” ihmiset maksavat telttapaikasta jne.
Ymmärrän, että lapsiperheille on haastavaa löytää raha tällaista yksittäistä tapahtumaa varten,
mutta toisaalta kävijöiden maksamilla rahoilla pitää kattaa aikamoinen määrä kuluja.

Jokainen vierailija
voi pitää tavarapaljouden edessä kukkaronnyörit joko kireänä tai löysällä kierrellessään alueen
myyntikojuja. Muistelin kesän Pellavamarkkinoita joihn oli muistaakseni kolmen euron pääsymaksu
ja moni sama myyjä löytyi myös sieltä.

Valtavan kokoisella alueella oli kaupustelija ja käsityöläinen toisensa vieressä. Osa tuntui sopivan keskiajalle varsin hyvin.
Myyjien tavarat ja toiminta sulautuivat aiheeseen ja niiden ympärille oli rakennettu toinen
toistaan kiehtovampia tarinoita.
Yhdessä kojussa Viikinkikylässä myytiin Hullun papereita,olihan minun sellaiset saatava, itse
tosin sai valita oletko umpihullu vai ainoastaan pitäjän kahju.

Olkoon nyt todettu, että olen
umpihullu ja siitä on kirjallinen todiste.

Entäs riimukiven heittäminen, jonka tulkinnassa luvattiin
minulle täydellistä menestystä kaikissa toimissa, mihin ryhdynkään, näin ollen voin päätellä, että
minusta tulee täydellisen hyvä umpihullu ja vielä halvalla.

Ilmaishuveista kävin kokeilemassa häpeäpaalua ja pään katkaisua pyövelin pölkyllä.
Lähetin lapsenlapselleni kuvan irronneesta päästä pölkyllä, kysyin puhelimessa ,saiko hän sen
kuvan, vastaus kuului: ”Sain, mutta ei se voi olla oikeasti irti kun kerran soitat mulle.”Se siitä
hauskuudesta.

Raitilla kuljeksi maahisia, pappeja,taistelijoita, noitia, hienostoa, huonostoa,kulkueita ruumiin
kanssa ja ilman. Sain tirkistellä kujilta asuintelttoihin ja pihoihin, toden totta modernia maailmaa
ei juurikaan näkynyt.

Alueelle oli perustettu ajanmukainen Noitakoulu, jonka ympärillä liikkui
loitsijoita ja noitia, taikasauvoja ja muita loitsimisvälineitä oli saatavana runsaasti.

juttu jatkuu kuvien jälkeen..

Oikeaoppisesti
noidat olivat näkemäni mukaan naisia. Viikinkiajalla
vain naisilla oli oikeus olla noita tai loitsija ja tehdä taikoja, miehiltä katkaistiin kaula jos ryhtyivät
taikoja tai noituuksia tekemään.

Noituuden ja taikauskon maailman erotti pääkatu ja toisella puolella oli vakavahenkisempi seppien kylä sekä erilaisia myyntikojuja ja ruokia. Koin, että tämä puoli oli jotenkin ehkä keskiaikaisempi tai ainakin maanläheisempi.
niin no, olihan siellä se pyövelin pölkky, mutta käytännönläheistä puuhaa sekin. Keskiajalla
kaulat olivat melko löyhästi kiinni ja noitaroviot paloivat aamusta iltaan.

Siitä huolimatta enenevässä määrin vierailijat olivat pukeutuneet ajanmukaisiin asuihin. Pukeutumista helpotti
valtavan kokoinen pukuvuokraamo, josta sai vuokrata päivähinnalla kunkin haluamansa säädyn
mukaisen asun: parempien ihmisten puku, keskinkertaisen tai rahvaan puku. Hiukan minua
hävetti kulkea tavallisessa postmodernissa asussa, hienojen pukujen keskellä,
festivaalitunnelmaa se ei kuitenkaan pilannut.

Sää oli mitä parhain, olihan siellä valtava joukko taikojia ja loitsijoita pitämässä Ukko Ylijumalan
kirouksia poissa päältämme.