Eläinten vallankumous ooppera esitettiin ilmaiseksi livestriiminä ja on myöhemmin nähtävillä myös tallenteena oopperan sivuilta.

George Orwellin Eläinten vallankumous on yhä hätkähdyttävän ajankohtainen varoitus siitä, miten valta rappeuttaa, kieli vääristyy ja historiaa kirjoitetaan uusiksi vallanpitäjien eduksi. Teos muistuttaa, että kauniit lupaukset tasa-arvosta ja vapaudesta voivat muuttua nopeasti vallankäytön välineiksi, ellei valtaa valvota eikä kansalaiset pysy kriittisinä. Se opettaa myös, miten pelko ja propaganda tekevät yksilöistä hiljaisia.

Eläinten vallankumous ei varoita vain menneistä diktatuureista se kertoo, kuinka helposti meistä ajaudumme samaan tilanteeseen, jos lakkaamme ajattelemasta itse tai vielä pahempaa, emme koskaan edes aloita ajattelemista.

Yhteistuotanto neljän oopperatalon kesken – Amsterdam, Wien, Palermo ja Helsinki – on yhtälailla taiteellinen ja logistinen taidonnäyte, ja myös poliittinen teko. Eläinten vallankumous on noussut Kansallisoopperan näyttämölle aikana, jolloin autoritaarisuuden varjot pitenevät jälleen koko maailmassa, eikä Orwellin satiiri ole suinkaan menettänyt purevuuttaan. Päinvastoin, se repii auki juuri niitä illuusioita, joita ihminen mielellään itselleen kertoo.

Alexander Raskatovin oopperasovitus (2023) George Orwellin klassikkoromaanista on häkellyttävä kokemus. Raskatovin musiikki tarjoa kauneuden sijaan kaameutta, joka on tarkoituksellisen karkea, vinkuva ja vinksahtanut – aivan kuten moraalinsa kadottanut vallankumous. Häkellyttävät roolisuoritukset ja solistien äärimmilleen viedyt suoritukset olivat upeaa koettavaa myös ruudun välityksellä.

Ooppera tekee näkyväksi sen vallankumouksellisen hetken, jossa unelma tasa-arvosta muuttuu painajaiseksi. Alussa tasa-arvoa tavoitellaan, siihen pyritään ja lopulta se muuttuu sanoiksi, joiden merkitystä kukaan ei enää tiedä– eikä uskalla sanoa mitään ääneen. Sama toistuu pienessä ja isossa mittakaavassa politiikan jokaisessa portaassa, kaikessa vallankäytössä, missä unohdetaan todellinen demokratia, keskustelu ja tasa-arvoinen hyvä elämä.

Orwellin romaanissa Lumipallo ja Napoleon aloittavat tasavertaisina vallankumouksen sankareina. Oopperassa heidän ristiriitansa nousee näkyväksi musiikin ja lavastuksen rytmissä. Tuulimylly, alun perin Lumipallon visio paremmasta elämästä, muuttuu vallan välineeksi Napoleonin käsissä. Keksintö, joka lupasi vapautusta, muuttuu sorron symboliksi.

Uudelleenkirjoittamisen politiikka on tunnistettavaa myös nykypäivän uutisvirrasta. Historia taipuu, kieli vääristyy, ja niin käy myös kulttuuriperinnölle: vallankumouksen tarina kerrotaan uudestaan, niin että Napoleon näyttäytyy aina sankarina ja Lumipallo aina syyllisenä, vaikka eläimet muistaisivat toisin. Onko samoin käynyt jo ihmisarvolle? Ihmisarvo on kaikilla ihmisillä, toisilla vaan näyttää olevan enemmän kuin toisilla.

Tämänkaltaiset prosessit ovat myös nykypäivää. Ne tapahtuvat parlamenttisaleissa, vallan muissa instituutioissa, opetussuunnitelmissa, mediarepresentaatioissa  ja yhä useammin myös algoritmien suosimissa uusissa “totuuksissa”. Kun säännöt muuttuvat yön aikana, eikä muistijälkiä enää sallita, valheesta tulee yhteinen todellisuus. Suunnan määrittää se, kenen johtajuuden performanssi onnistuu vakuuttamaan yleisönsä.

Tässä faabelissa näkyy ymmärrys siitä, että diktatuuri ei synny äkisti. Se rakentuu pienistä myönnytyksistä: pieniä totuuksia muuttamalla ja loöulta siat muuttavat kartanoon ”väliaikaisesti”, käyttävät vaatteita ”tarpeeseen” ja kävelevät kahdella jalalla ”teknisistä syistä”. Kun sääntöjä muutetaan, korjaillaan ja selitetään, menemme joka kerta lankaan. Yhteiskuntana tai enemmänkin ihmiskuntana, emme tunnu oppineen mitään vallankäytöstä, tottelemisesta ja silmien ummistamisesta saati johtajista ja johtamisen performatiivisuudesta.

Eläinten valankumous kritisoi alistumista ja unohdusta. Siksi Eläinten vallankumouksen esittäminen Kansallisoopperassa on tärkeä kulttuurinen ja poliittinen teko. Se pakottaa pohtimaan kysymyksiä vallasta, kielestä, muistista ja ihmisyydestä aikana, jolloin nämä kysymykset ovat jälleen pelottavan ajankohtaisia.

Eläimet katsovat sikoja ja ihmisiä, eivätkä enää osaa erottaa kumpi on kumpi. Jos nykyaika ei enää tunnista eroa vallan ja vastuun välillä, niin ehkä kulttuuri ja taide voi vielä muistuttaa miten se tehdään. Ehkä juuri siksi, taide yritetään vaientaa, vallanhimoista sikaakin pelottavampaa on yhteiskunta, joka pystyy vastaanottamaan uutta tietoa, käsittelemään vaikeitakin tunteita ja ymmärtämään toinen toistaan ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.

Lopuksi haluan erikseen kiittää siitä, että koko kansalle on annettu ilmainen mahdollisuus tutustua tähän taidonnäytteeseen mutta ennen kaikkea sen ajatuksia herättävään tarinaan. Kiitos Suomen kansallisooppera!